Pääkirjoitus

Yliopistotyön tuottavuus

Kesäisin professoreilla on työssään mahdollisuus keskittyä kolmeen keskeiseen tehtävään, nimittäin tutkimukseen, opetukseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kuluva kesäkään ei tehnyt poikkeusta, vaikka valtakunnassa on monenlaista hämmennystä riittänyt.

Yksi tämän kesän teemoista on ollut keskustelu yhteiskuntasopimuksesta. Sana on hieman kömpelösti ja virheellisesti lainattu Jean- Jacques Rousseaulta ja on tänä kesänä tarkoittanut jotain aivan muuta kuin alkuperäinen käsite 1700-luvulta. Tänä kesänä yhteiskuntasopimuksella on tarkoitettu valtiovallan ja työmarkkinoiden keskusjärjestöjen keskinäistä sopimusta, joka parantaisi Suomen kilpailukykyä.

Yhteiskuntasopimuksen onnistumista on ajateltu mitattavan nimellisten yksikkötyökustannusten muutoksilla Suomessa, verrattuna vastaavaan kehitykseen muualla euroalueella. Yksikkötyökustannukset laskettaisiin siten, että työntekijäkohtaiset palkat jaetaan työn tuottavuudella.

Yksikkötyökustannuksiin voi vaikuttaa siten, että alennetaan palkkatasoa suhteessa verrokkimaihin. Yksikkötyökustannukset riippuvat kuitenkin myös työn tuottavuudesta, jolloin on mahdollista että palkkojen laskiessa yksikkötyökustannus ei välttämättä laskekaan, jos samanaikaisesti työn tuottavuuskin alenee.

Nämä yleiset pohdiskelut on kuitenkin jotenkin siirrettävä yliopistojen viitekehykseen. Palkat yliopistoissa ovat jo efektiivisesti laskeneet viimeaikaisten korotusten oltua alle inflaatioprosentin. Määritelmän mukaisesti yksikkötyökustannusten pitäisi olla siis laskussa. Kustannusten alentamiseksi on mahdollisuutena väläytelty myös työajan pidentämistä.

Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilökunta on pääosin kokonaistyöajassa, joka määrittää vuotuiseksi työajaksi 1600 tuntia. Työajan pidennys palkan pysyessä ennallaan tarkoittaisi ilmeisesti tuntimäärän lisäystä. Tilastokeskuksen kymmenkunta vuotta sitten tekemän ajankäyttöselvityksen mukaan professorien todellinen vuosityöaika oli noin 2250 tuntia. Myös muulla opetus- ja tutkimushenkilöstöllä vuosityöaika ylittää sadoilla tunneilla sopimuksessa määritetyn. Työajan nimellinen lisäys tuskin vaikuttaisi todelliseen vuosityöaikaan juurikaan.

Yliopistojen ja tutkimuslaitosten osalta kilpailukykyyn vaikuttavia keinoja löydetään toisaalta, työn tuottavuuden nostamisesta. Tämä tapahtuu silloin kun olosuhteet mahdollistavat riittävän panostuksen ja kunnollisen keskittymisen keskeisiin työtehtäviin eli tutkimukseen ja opetukseen. Keinoja tuottavuuden nostoon voi löytyä esimerkiksi satsauksista teknologian kehittämiseen, koulutukseen tai innovaatioihin. Tuottavuuden nosto on asiantuntijatyössä harppauksia uuteen sen sijaan että pyritään tekemään vanhaa niukkenevin resurssein.

Oma työyhteisöni Helsingin yliopistossa on melkoisella järkytyksellä seurannut Suomen hallituksen toimia ja suunnitelmia liittyen tulevien vuosien budjetteihin. Samat huolet jaetaan varmasti myös muissa yliopistoissa. Valtiovarainministeriön elokuussa julkistaman budjettiesityksen mukaan yliopistoihin kohdistuu vuonna 2016 noin 100 M€ vähennykset. Luku on hieman epätarkka, koska VM:n ja OKM:n luvut poikkeavat paikoin toisistaan. Tämän lisäksi tulee yliopistoindeksin poistumisen aiheuttama reaalinen vähennys.

Luvut ovat kovia ja vähennykset tulevat kohtuuttoman nopealla aikataululla. Näillä leikkauksilla ei satsauksia uuteen ja tasokkaaseen toimintaan juuri tehdä ja tavoiteltu tuottavuuden nosto uhkaa jäädä haaveeksi.

Kaarle Hämeri
puheenjohtaja, Professoriliitto

• Painetussa lehdessä sivu 2