Yliopistojen resurssit ohjautuvat
yhä enemmän opetukseen
Yliopistojen varsinaisen toiminnan tuotot ja valtionrahoitus kasvoi viiden vuoden
tarkastelujaksolla keskimäärin 1,5 prosenttia. Samaan aikaan yliopistojen toiminnan
painopiste siirtyi enenevässä määrin tutkimuksesta opetukseen. Eri yliopistojen
ominaispiirteet ja yliopistosektorin säästöt alkavat näkyä operatiivisia toimintoja ja
talouden tunnuslukuja vertaillessa.
Yliopistot ovat toimineen nykyisessä oikeudellisessa
muodossaan viiden tilikauden ajan. Lyhyen historian
aikana on koettu yliopistolainsäädännön muutos,
uuden rahoitusmallin sisäänajo, kansainvälistymispyrkimykset
sekä säännölliset strategiapohdinnat ja
rakennejärjestelyt. Yliopistojen välinen työnjako näkyy
myös toiminnan ja tuotosten tunnusluvuissa antaen
alustavia viitteitä yliopistojen profiloitumisesta.

Viisivuotiskaudella 1.1.2010-31.12.2014 (myöhemmin
tarkastelujakso) yliopistojen liikevaihto
kasvoi keskimäärin 1,5 prosenttia vuodessa. Osin
yliopistojen valtionrahoituksen indeksikorotusten
”jäädytysten” vuoksi kahden viimeisen vuoden liikevaihto
kuitenkin on laskenut. Henkilöstön määrä
on vähentynyt keskimäärin 0,6 prosenttia vuodessa,
joskin yliopistojen muun henkilökunnan osalta vähennystä
on kahden viimeisen tilikauden aikana ollut
jopa 3,5 prosenttia. Käytännössä tutkimus- ja opetushenkilökunta
on vähentynyt viisivuotiskaudella
460 henkilötyövuoden verran ja muu henkilökunta
315 henkilötyövuodella. Tutkimus- ja opetushenkilökunnan
osuus koko henkilöstöstä henkilötyövuosina
mitattuna on pysynyt tarkastelujaksolla samana (58
prosenttia).
Yliopistojen talouden kehitys 2010-2014
Vaikka yliopistojen yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi
viisivuotiskaudella 2010-2014, niin kahden viimeisen
tilikauden aikana liikevaihto heikkeni hieman.
Tilikauden 2014 yhteenlaskettu liikevaihto päätyi 2,7
miljardiin euroon. Liikevaihtoa kasvattivat tilikaudella
2014 vain Helsingin ja Vaasan yliopistot sekä
Svenska handelshögskolan.
Pääosin valtionavustuksen vähennyksen vuoksi
suhteellisesti eniten liikevaihto laski Aalto-yliopistossa.
Samanaikaisesti Aalto-yliopiston kustannukset
pienenivät suhteellisesti vähemmän kuin liikevaihto
aiheuttaen operatiivisen toiminnan alijäämää 11 miljoonaa euroa (alijäämä edellisellä tilikaudella 2 miljoona
euroa). Sijoitustuotot ylsivät kuitenkin viime
tilikauden tasolle ja Aalto-yliopiston ylijäämä päätyi
33 miljoonaan euroon. Ylijäämä oli 8 prosenttia operatiivista
tuotoista, mikä on kaikkien kotimaisten yliopistojen
vertailussa korkein suhteellinen osuus viiden
tilikauden tarkastelujaksolla.
Alijäämäisiä tilikauden tuloksia raportoivat tilikaudella
2014 Taideyliopisto 1,3 miljoonaa euroa ja
turkulaiset yliopistot (Turun yliopisto 0,6 milj. € ja
Åbo Akademi 1,5 milj. €). Viiden vuoden tarkastelujaksolla
kuitenkin kaikkien yliopistojen tulos on
keskimäärin ollut ylijäämäinen, joten yksittäisten tilikausien
alijäämäiset tulokset eivät ole sinänsä huolestuttavia.
Toisinaan tilikauden tulos voi olla myös
harkitusti alijäämäinen edesauttaen muita tavoitteita,
kuten rahoitusmallin mukaista toiminnan optimointia.
Valtaosa yliopistojen ylijäämistä koostui edellisvuosien
tapaan tuloksellisesta sijoitustoiminnasta.
Talousinformaatio päätöksenteon tukena
Yliopistojen tehtävien hoitoa ja toiminnan tehokkuutta
voidaan myös arvioida vertaamalla yliopiston
tuotoksia (tutkimus, opetus, hallinnon tehokkuus)
talouden tunnuslukuihin. Houkuttelevaa olisikin
laskea, mitä maksaa esimerkiksi yhden maisterin
koulutus tai mikä on yhden kansainvälisesti vertaisarvioidun
julkaisun hinta? Tällaiset tiedonjyvät eivät
kuitenkaan yksin voi toimia yliopistojen päätehtävien
ohjauksen välineinä. Kyseisten suhdelukujen laskemiseen
liittyy huomattavassa määrin käsitteellisiä
ongelmia, puhumattakaan talouden laskentamenetelmien
haasteista. Tunnuslukuja on kuitenkin mahdollista
laskea ala-asteen matematiikan opintojen
avuin, emmekä voine välttää tällaisen informaation
tuottamista. Todettakoon varmuuden vuoksi, että
tällaisten suhdelukujen käyttö pääasiallisena yliopiston
toiminnanohjauksen tai päätöksenteon perusteena
osoittaisi toimijan täydellistä näköalattomuutta ja
vähintään yliopistolain ”hengen” vastaisuutta.
Toimijoilla on kuitenkin oikeus tietää ylipiston
operatiivisen toiminnan tuotosten ja talouden tunnuslukujen
välisistä yhteyksistä ja harkinnan mukaan
käyttää saatua informaatiota päätöksenteon tukena.
Jotta (suurin) osa tuotosten ja talouden suhdelukuihin
liittyvästä ”kohinasta” voidaan eliminoida, on suositeltavaa arvioida suhdelukujen kehitystä pitkällä
aikavälillä ja keskittyä esimerkiksi suhdelukujen
muutosten analysointiin.
Tutkimus ja opetus suhteessa talouden kehitykseen

Suoritettujen tutkintojen määrä (perus- ja jatkotutkinnot)
oli virallisen laskennan mukaan 3,1 prosenttia
enemmän kuin edellisen tilikauden lopussa. Viiden
vuoden tarkastelujaksolla tutkintojen määrä kasvoi
keskimäärin 1,7 prosenttia ja oli suhteessa tutkimusja
opetushenkilökunnan henkilötyövuosiin (myöhemmin
henkilötyövuosi) 2,8 prosenttia. Kuitenkin
tutkintomäärän muutos suhteessa liikevaihtoon
kasvoi vain 1,2 prosenttia. Tutkintomäärä suhteessa
työpanokseen kasvoi enemmän kuin tutkintojen
suorittamiseen kohdennetut taloudelliset panostukset.
Eniten tutkintojen suhde henkilötyövuosiin
kasvoi Hankenilla (8,3 prosenttia). Eniten tutkintoja
suhteessa liikevaihtoon tuotti Åbo Akademi (8,1 prosenttia).

Julkaisujen määrä kasvoi tarkastelujaksolla keskimäärin
0,8 prosenttia. Suhteutettuna henkilötyövuosiin
julkaisujen määrä kasvoi 1,3 prosenttia.
Kuitenkin suhteessa liikevaihtoon julkaisujen määrä
laski 0,6 prosenttia. Tämä antaa viitteitä siitä, että
yliopistot tuottavat enemmän julkaisuja pienemmällä
taloudellisella panostuksella. Samoin julkaisutuotannon
tehokkuus olisi määrällisesti arvioituna hieman
parantunut.
Julkaisujen määriä arvioitaessa pitää kuitenkin
kiinnittää erityistä huomiota julkaisujen sisältöön.
Opetus- ja kulttuuriministeriön laatiman julkaisutyyppiluettelon
mukaan yliopiston akateemiset
tuotokset luokitellaan niiden vertaisarvioinnin ja
kohdeyleisön mukaan. A-tyypin julkaisut ovat vertaisarvioituja
tuotoksia, B-tyypin julkaisut ovat vertaisarvioimattomia
tieteellisiä kirjoituksia, C-tyypit
tieteellisiä kirjoja, D-tyypit ammattiyhteisölle suunnattuja
julkaisuja ja E-tyypit suurelle yleisölle suunnattuja
julkaisuja. Jokaisen luokittelutyypin sisälle on
rakennettu tarkempia alaluokkia.
Akateemisesti vaativin julkaisutyyppi monilla
yliopiston tieteenaloilla lienee A1 eli vertaisarvioidut
alkuperäisartikkelit tieteellisissä aikakauslehdissä.
Tilikaudella 2014 eniten A1-tyypin julkaisuja suhteessa
henkilövuosiin tuotti Turun yliopisto (1,21).
Keskimäärin yliopistoissa tuotettiin 0,83 A1-tyypin
julkaisua henkilötyövuotta kohden. Yliopistokentällä
vähiten henkilötyövuosiin suhteutettuna A1-tyypin
julkaisuja tilastoivat Lapin yliopisto (0,57) ja Vaasan
yliopisto (0,59).
Vaikka Lapin yliopisto jäi A1-tyypin julkaisuissa
viimeiseksi, ylsivät Lapin yliopiston yhteenlasketut
julkaisut suhteutettuna henkilötyövuosiin yliopistokentän
kärkikolmikkoon. Eniten julkaisuja suhteessa
henkilötyövuosiin tuotti Turun yliopisto (2,71), toisena
Helsingin yliopisto (2,60) ja kolmantena Lapin yliopisto
(2,48). Lapin yliopiston julkaisut painottuivat
luokkiin B2 (kirjan tai muun kokoomateoksen osa),
D4 (julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka
selvitys) ja E1 (yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli).
Kokonaisuutena tarkastellen tutkintojen ja julkaisujen
vertaaminen henkilötyövuosiin antaa viitteitä
siitä, että yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilökunta
on tarkastelujaksolla alkanut allokoida
enemmän resursseja opetukseen kuin tutkimusten
julkaisemiseen. Tämä johtopäätös lienee ymmärrettävä
yliopistoihin kohdistuneiden säästöjen valossa,
ts. opetusmäärä on hoidettu pienemmän henkilöstömäärän
voimin, jolloin tutkimukseen käytettävä aika
luonnollisesti vähenee.
Yliopistojen välinen työnjako
ja rahoituksen allokointi
Yliopistot ovat viime aikoina pyrkineet keskittymään
vahvuusalueisiinsa ja yliopistojen toivotaan profiloituvan
kansantalouden näkökulmasta mielekkäällä
tavalla. Profilointiin vaikuttavat useat seikat, kuten
yliopistojen olemassa oleva osaaminen, maantieteellinen
sijainti, poliittiset näkökohdat jne. Kohtalaisen
selvää lienee, että kansantalouden näkökulmasta tarkoituksenmukaista
olisi yliopistojen välisen työnjaon
selventäminen, vaikkakin yksittäisten yliopistojen
näkökulmat saattavat olla ristiriitaisia. Selkeä työnjako
mahdollistaa taloudellisten voimavarojen tehokkaan
allokoinnin tavoitetulla tavalla.
Kuvioon 1 on koottu yliopistojen julkaisemat A1-
tyypin julkaisumäärät sekä perus- ja jatkotutkintojen
määrät tilikaudelta 2014. Julkaisu- ja tutkintomäärät
on skaalattu tutkimus- ja opetushenkilökunnan henkilötyövuosilla.

Kuviosta voidaan tehdä ainakin muutama havainto:
- Hankenilla on oma profiilinsa. A1-tyypin
julkaisuja on suhteellisen paljon (1.02) ja tutkintoja
suhteellisesti eniten (4,2).
- Lapin ja Vaasan yliopistoilla on oma profiilinsa.
A1-tyypin julkaisuja on vähiten ja tutkintoja
suhteellisen paljon.
- Helsingin, Itä-Suomen, Tampereen ja Turun
yliopistoissa A1-tyypin julkaisuja on eniten ja
tutkintojakin keskinkertaisesti.
- Aalto, Jyväskylän ja Oulun yliopisto sekä
Lappeenrannan ja Tampereen teknilliset yliopisto
ja Åbo Akademi kuuluvat ryhmään,
jossa A1-tyypin julkaisuja on 0,78 kpl / htv
ja tutkintoja valmistuu keskimäärin 1,62 kpl
/ htv.
- Taideyliopistoa koskeva analyysi tulisi tehdä
koskien sen taiteellista toimintaa ja verrata sitä vastaaviin
ulkomaisiin yliopistoihin.
Rahoituksen allokointia voidaan analysoida esimerkiksi
vertaamalla toiminnan tuotoksia yliopiston
liikevaihtoon. Tilikauden 2014 osalta eniten julkaisuja
suhteessa liikevaihtoon tuotti Hanken (10,4 prosenttia).
Toisena Lapin yliopisto (4,9 prosenttia) ja Vaasan
yliopisto (4,9 prosenttia). Heikoiten tässä vertailussa
suoriutuivat Aalto-yliopisto (0,36 prosenttia)
ja Helsingin yliopisto (0,37 prosenttia). Tulos säilyy
samansuuntaisena arvioitaessa A1-tyypin julkaisuja.
Puhtaasti määrällisesti arvioituna Hankenin, Lapin ja
Vaasan yliopiston julkaisutehokkuus suhteessa rahoitukseen
on siten korkein ja suurimpien yliopistojen
julkaisutehokkuus heikoin. Tilikaudella 2014 Aaltoyliopiston
ja Helsingin yliopiston yhteenlaskettu liikevaihto
oli 40,3 prosenttia koko yliopistosektorin
liikevaihdosta. Yliopistojen julkaisutehtävään allokoitu
rahoitus kohdistuu selkeästi suuren yksikkökoon
tavoitteluun.
Pohdinnat yliopistojen tuotosten ja talouden vertailusta
varmasti herättävät monenlaista keskustelua.
Onko vertailussa mitään mieltä? Ovatko luvut vertailukelpoisia?
Miten käsitteet on määritelty? Onko
tiedot kerätty luotettavasti? Alkaako rahoitusmallin
mukainen toiminnan optimointi? Kysymyksiä on lukemattomia.
Kaikkiaan, koko yliopistoyhteisön edun kannalta
olisi tärkeää, että kaikki aiheeseen liittyvä keskustelu
perustuisi luotettavaan ja vertailukelpoiseen informaatioon
ja sen asiantuntevaan tulkintaan. Yliopistojen
toimintaan ja talouteen liittyvien tietojen tulisi
olla avoimesti saatavilla ja niiden avulla tulisi voida
harkiten ”edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä
ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa
ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan
isänmaata ja ihmiskuntaa”.
teksti Antti Fredriksson, KTT
Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu
- Painetussa lehdessä sivu 10
|