Suomi24: Puhetta kansalta kansalle

Jos poliitikkoja ja tutkijoita on vuosikausien saatossa joku yhdistänyt ja haastanut, se on siteen rakentaminen ns. tavalliseen kansaan, sen elämään, arvoihin ja odotuksiin. Yhteiskunnan, kansakunnan ja valtion olemassaolon perusedellytyshän on tuntea kansa, enemmistö. Mitä syvempi kuilu yhteiskuntaluokkien välillä on, sitä työläämpää akateemisilla on luoda luottamuksellista suhdetta kansaan ja sitä kuvitteellisempia saadut tutkimustulokset ovat.

1800-luvun alun nuorfennomaanit muotoilivat kuilun kuromiseksi suoranaisen poliittissosiaalisen ohjelman, jonka aggressiivisen yksisuuntaisena tehtävänä oli sivistää, kurinalaistaa ja selittää monijoukkoinen rahvas suomalaiseksi kansaksi. Sisällissodan tylyt todistukset kertovat konkreettisimmillaan sen, miten hatara kuva akateemisilla oli kansasta. Institutionalisoitunut valtakoneisto ja modernisaatiokehitys tekivät kuitenkin tehtävänsä ja niinpä kovalla väännöllä, tuskalla ja taistelulla väki kääntyi haluttuun kulkusuuntaan suurin piirtein tasatahtia.

Vaan miten on nyt? Huonolta näyttää, sillä paljon vartijaksi laitettu oikukas ja itsepäinen kansa on lipeämässä tutkijoiden ja poliitikkojen käsistä.

Monenmoisia yrityksiä on tehty suhteen eheyttämiseksi. Tutkijat ovat korostaneet, että tutkimusta tehdään yhdessä, kansa on partneri, ei kohde, ja että tutkimus on neuvottelua ja vuoropuhelua. Ääritapauksessa terapeutiksi langennut tutkija uppoaa syvälle tutkittavan arkeen ja myötäelää tämän kokemuksia, mutta aloittaa raporttinsa pitkällä litanialla määritelmiä kansainvälisten tutkijoiden kansasuhteesta.

Siitä mistä pääosaan tutkimuksessa nouseva debatointi alkaa, kansa hämärtyy ohueksi tunnistamattomaksi massaksi. Politiikassa taas on otettu aseeksi populismi. Poliitikko kertoo olevansa ymmärtäjä, kanssakokija ja viestinviejä synkeänä kuhisevan kansan ja hopealautaselta syövän herrasväen välillä. Hän todistelee olevansa kansa, välillä ryyppäävä ja rumia puhuva. Mutta siitä mistä puheiden mustavalkoinen juoksutus alkaa, kansa loittonee manipulaation kohteeksi.

Vakaviakin yrityksiä on tehty. Tutkimuksissa on kehitelty haastattelumenetelmiä, aineistoanalyysejä ja action researchiä, hyödynnetty oral historyä ja omaelämäkerrallista tarinointia, rohkaistu kansaa itseilmaisuun, kuljettu kentällä ja suunnattu katse uusiin lähteisiin. Mm. Mika Pantzar (HS 30.6.2015) on innostanut käyttämään Suomi24-keskustelupalstaa. Kyllä on somea käytetty.

Itsekin arvioin muutama vuosi sitten rajakansan identiteettipuhetta hyödyntäen Suomi24- teemakeskusteluja (Moniääninen Imatra 2012). Kokemus oli rohkaiseva: väki puhui kuin runeberg ja ilmaisun rikkaus oli paikka paikoin suorastaan häkellyttävä. Olennainen ero some-linjojen keskusteluissa, väittelyissä ja loanheitoissa akateemisesti kerättyihin aineistoihin verrattuna on se, että somessa kansa puhuu kansalle, vertaiselleen, ja käytetty ilmaisukieli on sen mukaista.

Mutta ei se puhe ole sen "aidompaa" kuin akateemisten kokoama aineisto niin kuin usein näytetään ajateltavan.

Kasvoton tai naamallinen kansa valikoi ja sensuroi puheitaan ja manipuloi keskustelukumppaneitaan niin somessa kuin haastattelutilanteissakin. Näin someaineistokin jää vain yhdeksi näkökulmaksi ja kaipaa rinnalleen muita, sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti koottua ja ristivalaistua kriittistä dataa sekä syvällistä, pitkän historian (longterm history) tuottamaa perehtyneisyyttä etenkin kansan materiaalisiin elinoloihin, jotta saisimme päivitettyä riittävän uskottavan arvion kansasta ja sen myötä Suomen yhteiskunnallisista tiloista ja tulevaisuuksista.

Ja loppujen lopuksi, kuten Risto Alapuro on muistuttanut, kokemusperäistä tietoa ei voi koota ilman tutkijan tekemää tulkintaa. Sitä tarvitaan, jos halutaan päästä pelkän datan maailmasta selittämään ihmisen maailmaa. Se, ettemme saa otetta kansasta, ei kerro niinkään käytettävistä aineistoista tai metodiikoista vaan ehkä sittenkin siitä, että tulkintamme ovat vinoutuneet, harhautuneet hedelmättömille analyysipoluille.

Maria Lähteenmäki
historian professori, Itä-Suomen yliopisto, Vuoden Professori 2015

• Painetussa lehdessä sivu 18