Jyväskylän yliopiston FiDiPro-professori Martin Hagger puhui PedaForumissa aiheesta Predicting and Understanding People’s Self- Regulation of Social and Health Behaviour.

Kuinka mitata opetuksen laatua?

Opetuksen laatu näkyy hyvissä oppimistuloksissa. Rahanjakomallissa olevan kandipalautteen avulla laatua ei kuitenkaan voida arvioida.

Kuluvan vuoden PedaForum-päivät järjestettiin 17.—18.8. Jyväskylän yliopistossa. Osallistujia oli ennätysmäärä, noin 450, ja teemaryhmiä ja työpajoja kulki ohjelmassa päällekkäin toista kymmentä. Tieteentekijöiden liiton opetus- ja tutkijanuratyöryhmän jäseniä osallistui Kuinka mitata opetuksen laatua -teemaryhmään, jonka ideakin oli saatu työryhmän keskusteluissa.

Teemaryhmän vetäjänä toimi Terhi Ainiala. Opetus- ja tutkijanuratyöryhmän jäsenistä mukana olivat myös Erkki Pesonen (Itä-Suomen yliopisto) ja Jarkko Toikkanen (Tampereen yliopisto). Muut teemaryhmän esitelmöijät olivat Anne Nevgi (Helsingin yliopisto) ja Sirkku Latomaa (Tampereen yliopisto).

Yliopiston opettajien ja tutkijoiden tieteellistä tuotantoa arvioidaan Julkaisufoorumissa (Jufo), ja julkaisujen laadun ja korkeatasoisuuden perusteella yliopistot saavat myös merkittävän osan rahoituksestaan. Opetuksen laadun arviointiin ei mittareita kuitenkaan ole. Yliopistojen rahoituksessa OKM ottaa huomioon kandipalautteen, mutta opetuksen laatua kandipalautteen avulla ei voida arvioida. Miten opetuksen laatua tulisi arvioida? Tarvitaanko Jufon kaltaisia mittareita? Näitä kysymyksiä haluttiin pohtia PedaForumin teemaryhmässä. Opetuksen laadun arviointiin liittyvät kysymykset ovat entistäkin keskeisempiä nyt, kun yliopistoissa luodaan uusia kandi- ja maisteriohjelmia.

OKM:n rahanjakomallia ja ennen kaikkea opetuksen laadun ja sen mittaamisen osuutta tässä rahanjakomallissa tarkasteli esityksessään Erkki Pesonen. Hän paneutui rahanjakomallin eri komponentteihin riviopettajan näkökulmasta ja pohti sitä, kuinka komponentit mittaavat riviopettajan työn laatua. Rahanjakomalli palkitsee yliopistoja mm. silloin, kun tuotetaan riittävä määrä tutkintoja ja kun riittävän moni opiskelija suorittaa 55 op vuosittain. Yksittäinen opettaja ei näihin kuitenkaan juuri voi vaikuttaa. Tuloksena voikin olla se, että opetus hoidetaan mahdollisimman pienellä vaivalla ja keskitytään tutkimuksen tekemiseen. Tämäkö on OKM:n tahto, kysyi Pesonen.

Anne Nevgi tutki esityksessään pedagogista toimintaympäristöä ja sen laatua yliopistoissa. Hän kysyi, millaisin keinoin on mahdollista arvioida pedagogisen toimintaympäristön laatua ja miten sitä voidaan kehittää. Pedagoginen toimintaympäristö sisältää:

1. opettajan tavoitteet ja pedagogisen kehittymisen mahdollisuudet,
2. tutkimuksen ja opetuksen käytäntöyhteisöt,
3. yliopiston ja sen laitosten opetushallinnon rakenteen ja resurssit.

Pedagogisen toimintaympäristön tutkiminen systeemisenä kokonaisuutena tukee opetuksen laadun kehittämistä. Nevgi muistutti, että opettajien kokemuksia pedagogisesta toimintaympäristöstään ei juuri ole tutkittu. Hän esitteli tekeillä olevaa tutkimusta, jossa tavoitteena on kehittää tutkimusmittaristo, jonka avulla yliopistot voivat saada palautetietoa pedagogisen toimintaympäristön ongelmakohdista tiedekunnittain / laitoksittain. Tutkimuksen tuloksena ymmärretään opetuksen laadun rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä laajemmin pedagogisen johtamisen näkökulmasta ja niihin voidaan vaikuttaa esimerkiksi yliopiston strategisisilla ja hallinnollisilla ratkaisuilla.

Sirkku Latomaa tarkasteli opiskelijapalautteen merkitystä opetuksen laadun arvioinnissa. Keväällä 2016 verkkokyselyssä koottua aineistoa — opettajien ja opiskelijoiden kokemuksia sähköisestä palautteesta ja sen käsittelystä — käsiteltiin suhteessa aiemmin tehtyihin tutkimuksiin.

Verkkokyselyn fokuksessa oli palautteen merkitys opetuksen laadun arvioinnissa. Alustavat tulokset osoittavat, että osa opettajista ei vielä ole ottanut sähköistä palautetta käyttöön eivätkä opiskelijat ole ahkerasti vastanneet sähköiseen palautekyselyyn. Opiskelijoille ei ole ollut selvää, miten ja missä palautetta hyödynnetään. Latomaa pohti, millaisin keinoin palautejärjestelmästä voisi tulla luonnollinen osa yliopiston arkea. Tavoitteena on myös herättää keskustelua siitä, mikä merkitys opiskelijapalautteella on tai voisi olla opetuksen laadun arvioinnissa.

Tarjoavatko vaihtoehtoiset opintojen suoritustavat, kuten erilaiset projekti- ja PBL-lähtöiset työt uudenlaisia keinoja opetuksen laadun arviointiin? Entä voiko arviointi perustua vertaisarviointiin? Näitä kysymyksiä tarkasteli esityksessään Jarkko Toikkanen. Hän käytti esimerkkeinä kahta Tampereen yliopistossa kuluneen lukuvuoden aikana opettamaansa englanninkielisen kirjallisuuden kurssia.

Yleisö sai kuulla, miten vaihtoehtoiset opintojen suoritustavat voivat tuottaa oppimisympäristön, jossa sekä opettajan että opiskelijoiden on mahdollista (vertais)arvioida oman toimintansa perusteita ja kehittämisideoita uudella tavalla. Vaihtoehtoiset opintojen suorittamistavat voivat tuottaa uudenlaisia oppimisympäristöjä, jotka parhaimmillaan johtavat uudenlaisiin tapoihin taata ja arvioida opetuksen laatua. Haaste on tietenkin siinä, miten uusi tieto otetaan vastaan ja laitetaan käytäntöön. Oma tekemisensä on arvioinnin käsitteen kehittämisessä sinänsä. Kuinka esimerkiksi vertaisarvioinnin käytänteet voivat toimia virallisen mittaamisen perusteina?

Terhi Ainiala kysyi esityksessään, millä tavoin opiskelijat arvioivat opetustaan silloin, kun kurssin tulokset tulevat ulkopuolisen toimijan hyödyksi. Tarkasteltavana oli kaksi Helsingin yliopiston kurssia, joilla opiskelijat keräsivät kieliaineistoja mm. haastatteluin. Opiskelijat kirjoittivat tutkimussuunnitelmia, -raportteja ja blogikirjoituksia sekä pitivät suullisia esitelmiä. Opetuksen laatua tarkastelivat ja arvioivat näin siis sekä opiskelijat itse että ulkopuoliset "tilaajat" (arkistot, kaupungin virastot, kaupunkilaiset). Toisinaan kurssin opettajalla/yliopistolla ja esimerkiksi paikallisella asukkaalla voi olla erilaisia toiveita siitä, millaista onnistunut opetus on ja mitä kurssin tulisi tuottaa. Kaikkiaan "kenttäopetuksen" laatu tulee kuitenkin mitattavaksi tavanomaista "saliopetusta" moniulotteisemmin ja näkyvämmin.

Teemaryhmä keräsi suuren ja aktiivisen kuulijajoukon, jossa laadukasta opetusta ja sen arviointia pohdittiin monelta kannalta. Muistutettiin, että opetuksen laatu näkyy hyvissä oppimistuloksissa. Opettajien lisäksi opiskelijat toivat mm. sen, kuinka annetulla kurssipalautteella toivotaan olevan merkitystä koko opetuksen kehittämisessä. Pakottamalla ei kuitenkaan ole järkevää palautetta kerätä.

---