Pääkirjoitus

Talkoot

Nyt on budjettiriihessä jyvät varstattu tähkistä. Hyvä uutinen on, että yliopistojen rahoitus kääntyy nousuun. Tärkeä indeksikorotus palaa ja perusrahoitukseen lisätään 40 miljoonaa euroa. Toisaalta jatkuvan oppimisen rahoitus jäi ratkaisematta. Myös koulutustason noston kannalta tärkeään aloituspaikkojen lisäämiseen ei ole esitetty rahoitusta. Näyttää kuitenkin siltä, että yliopistoissa on vuonna 2020 mahdollista syödä muutakin kuin pettua. Suuriin investointeihin ei ole mahdollisuutta, mutta kehitetään Suomea eteenpäin myönteisellä vireellä.

Aivan itsestään rahoituksen lisääminen ei tapahtunut. Tieteen ja koulutuksen järjestöt tekivät pitkään työtä rahoituksen kääntämiseksi nousuun. Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto ja Yliopistojen opetusalan liitto aloittivat keskustelun poliitikkojen kanssa jo yli vuosi sitten. Myös Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene sekä työnantajajärjestö Sivista ovat olleet keskusteluissa aktiivisia. Oman tärkeän näkökulman keskusteluihin ovat tuoneet opiskelijajärjestöt Suomen ylioppilaskuntienliitto SYL sekä Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK. Unohtaa ei pidä myöskään yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä erityisesti niiden henkilöstön yhteyksiä ja aktiivisuutta keskusteluissa. Kiitos kaikille yhteistyöstä, joka varmasti jatkuu ja monilta osin vain tiivistyy.

Poliitikkoja kaikista puolueista pitää puolestaan kiittää aidosta valmiudesta keskusteluun. Syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana tiedeyhteisön toiminta alkoi kanavoitua vahvaksi yhteiseksi viestiksi. Perustelumme näkyivät puolueiden vaaliohjelmissa ja osa päätyi myös hallitusohjelmaan. Todellinen jännityksen aihe oli ensimmäinen budjettiriihi. Trilleri rakentui opetus- ja kulttuuriministeriön ja valtionvarainministeriön erilaisista esityksistä. Ensimmäisessä yliopistojen perusrahoituksen korotus oli 40 miljoonaa ja toisessa vain 10 miljoonaa euroa. Onneksi ensimmäinen toteutui ja siitä hallitus sekä tiede- ja kulttuuriministeri ansaitsevat kiitoksen.

Niin tärkeä kuin valtion budjetti meille yliopistoille ja tutkimuslaitoksille onkin, pitää Suomen tutkimus ja kehitystoimintaa sekä ylintä opetusta arvioida myös kokonaisuutena. Elinikäisen oppimisen rahoitukseen ei ole vielä ratkaisua. Ajatus, että yliopistoissa vain opetettaisiin enemmän, on mahdoton. Sehän tarkoittaisi, että yliopistojen työntekijät rahoittaisivat koulutuksen määrän nostamisen. Toisaalta ajatus, että opetusmateriaalit vain levitettäisiin ilmaiseksi laajemmille joukoille, on yhtä lailla mahdoton. Tekijällä on oikeutensa ja materiaalit ovat pääsääntöisesti tekijän omaisuutta.

Myös tutkimuksen ja kehittämisen rahoitus jää Suomessa tärkeistä kumppaneistamme. Tilastokeskuksen vuoden 2018 ennakkotietojen mukaan Suomen julkiset ja yksityiset T&K panostukset ovat pudonneet 2.70 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Parlamentaarisesti laajasti hyväksytty tavoite nostaa T&K panostukset neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta näyttääkin karkaavan jo alkumetreillä. Toki asiaa osittain selittää bruttokansantuotteen nousu.

Valtio ei yksin pysty lisäämään tutkimusrahoitusta niin, että tavoittaisimme esimerkiksi Ruotsin, jossa T&K toimintaan panostetaan Eurostatin mukaan noin 1 600 euroa asukasta kohden. Suomessa käytämme 500 euroa vähemmän jokaista asukasta kohden. Ero on niin suuri, että toivoisinkin jonkun asiaan perehtyneen selvittävän mistä ero muodostuu? Selvää on, että Suomessa ei investoida riittävästi tutkimukseen ja kehittämiseen. Syyt pitää nopeasti tunnistaa ja poistaa.

Kulunut vuosi on ollut yliopistoja tutkimuslaitosyhteisöille tiiviin yhteisen vaikuttamisen aikaa. Tämä on myös 50-vuotiaan Professoriliiton juhlavuosi. Professoriliitto on paitsi jäsentensä edunvalvoja, niin myös yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa suoritettavan tutkimustyön ja siihen perustuvan ylimmän opetuksen vapauden ja edellytysten kehittäjä. Näin Juhlavuonna tätä talkootyötä on ollut erityisen kiitollista tehdä hyvien kumppaneiden kanssa.

---