Resursseja tutkimukseen — professoreiden tutkimuskaudet kuntoon

Noin 40 % professoreista on tyytymätön mahdollisuuksiinsa tehdä tutkimustyötä tai taiteellista työtä. Alakohtaisesti humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat tyytymättömimpiä. Tekniikan alalla näkyy polarisoituminen: osa on tyytyväisiä ja osa taas tyytymättömiä mahdollisuuksiinsa tehdä tutkimustyötä. Professoriliitto on pyrkinyt parantamaan professoreiden tutkimusmahdollisuuksia jo kauan.

Tutkimus on professorin ydintehtäviä. Professoreilla on useita erilaisia rooleja tutkimuksessa. Liiton jäsenet näkevät itsensä visionääreinä, joiden tehtävänä on ideoida tutkimusprojekteja ja tehdä uusia tieteellisiä avauksia. Professori toimii myös tutkimusryhmiensä johtajana ja fasilitaattorina ja vastaa tutkimusrahoituksen hankkimisesta tutkimusryhmälleen. Hän toimii nuorten tutkijoiden ohjaajana ja sparraajana. Professori toimii tämän lisäksi myös itsenäisenä tutkijana. Kaikessa tutkimuksessa näkyy vahva kansainvälinen ulottuvuus.

Professorit tuovat toistuvasti esille sen, että he kaipaavat lisää aikaa tutkimukseen / taiteelliseen toimintaan. Aikaa tarvitaan myös tutkimusrahoituksen hakemiseen. Professoreiden paineet tutkimusrahoituksen hankkimiseksi ovat lisääntyneet. Paineet näkyvät sekä yliopistoissa että tutkimuslaitoksissa. Moni onkin esittänyt, että professoreille tulisi varmistaa vuotuinen määräraha tutkimukseen, jotta aikaa säästyisi ”pikkurahojen hakemisesta” itse tutkimiseen. Professoriliitto onkin vaatinut, että julkisen rahoituksen kilpailtua osuutta ei enää kasvateta.

Koukkaus historiaan – miten tilannetta on pyritty korjaamaan

Jo 1980-luvulla liitto esitti, että professorit voitaisiin vapauttaa opetuksesta ja hallinnollisista tehtävistä esimerkiksi yhdeksi lukukaudeksi joka neljäs vuosi. Kevään 1984 professorikunnan lakonuhan peruuttamisen yhteydessä syntyneeseen neuvottelutulokseen sisältyikin Suomen Akatemian varttuneen tieteenharjoittajan apurahojen lukumäärän lisääminen. Muutaman vuoden päästä voitiin kuitenkin todeta, että professorikunnan kiinnostus apurahapohjaiseen varttuneen tieteenharjoittajan järjestelmään oli vähenemässä. Ongelmat liittyivät mm. eläkeoikeutta koskeviin epäselvyyksiin. Apuraha oli lisäksi liian pieni toimeentulon kattamiseksi. Tällöin liitto esitti, että apuraha tulisi muuttaa palvelussuhteeksi. 1990-luvun puolivälissä apurahapohjaisen varttuneen tieteenharjoittajan järjestelmä muutettiin palvelussuhdepohjaiseksi. Samassa yhteydessä apurahojen lukumäärää pudotettiin. Liitto yritti kannustaa jäseniään hakemaan varttuneiksi tutkijoiksi pyrkimyksenään suurella hakemusten määrällä kasvattaa paineita lisätä virkojen määrää.

Vuoden 2010 yliopistouudistuksen jälkeen heti ensimmäiseen työehtopimukseen saatiin vihdoin kirjaus tutkimusjaksoista. Kirjauksen mukaan ”yksikön työsuunnitelmat pyritään sovittamaan yhteen niin, että kukin saisi vuorollaan mahdollisuuden opetuksesta ja hallintotyöstä vapaaseen tutkimusjaksoon”. Tiedämme, että joissakin yksiköissä professorit ovat saaneet tällaisia tutkimusjaksoja — toisissa taas ei. Liitto on pyrkinyt saamaan kyseistä TES-kirjausta velvoittavammaksi.

Vuonna 2011 tuli joukko suomalaisia säätiöitä apuun perustamalla Säätiöiden professoripoolin professoreiden tutkimusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Säätiöt varasivat lähes seitsemän miljoonaa euroa tähän tarkoitukseen kolmen vuoden ajaksi. Taustalla oli huoli siitä, että maamme parhailla tutkijoilla on yhä vähemmän aikaa tutkimukseen. Loppujen lopuksi säätiöt rahoittivat Professoripoolia runsaalla yhdellätoista miljoonalla eurolla. 397 professoria sai mahdollisuuden omistautua vuodeksi tutkimustyöhön. Yliopistojen odotettiin perustavan Professoripoolin aikana omat tutkimuskausijärjestelmänsä. Valitettavasti nämä odotukset eivät useimpien yliopistojen osalta ole täyttyneet.

Euroopassa tutkimuskaudet laajasti käytössä

Euroopan Unioni on antanut vuonna 2005 Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan, joka on suositus hyvistä käytännöistä tutkijoiden työhönotossa. Asiakirja nostaa tutkimuskaudet yhdeksi tärkeäksi työsuhteen ehdoksi.

Useimmissa Euroopan maissa on keskustasolla säädetty esim. lainsäädännöllä yliopistojen professoreiden/ tutkijoiden palkallisen tutkimuskauden kestosta ja siitä, kuinka usein tutkimuskautta on mahdollisuus saada. Useimpien säädösten mukaan on mahdollista saada vuoden mittainen tutkimuskausi 5—7 vuoden välein. Näin on esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Liettuassa. Sen sijaan esimerkiksi Virossa, Tšekissä, Saksassa, Latviassa ja Luxemburgissa tutkimuskauden pituus on kerrallaan puoli vuotta tai lukukauden.

Pohjoismaissa tutkimuskausijärjestelmistä on tyypillisesti sovittu paikallisesti. Esimerkiksi Norjassa on tyypillisesti mahdollista saada vuoden mittainen tutkimuskausi 5—6 vuoden välein.

Tutkimuskaudet kuntoon

Tutkimuskaudessa on kyse professorin mahdollisuudesta keskittyä työnkuvansa kannalta olennaiseen työtehtävään. Tutkimuksen tekeminen vaatii aikaa ajatella, ja siinä tulee olla sijaa luovuudelle. Tutkimuskausi on myös hyvä tilaisuus syventää kansainvälistä yhteistyötä.

Suuri joukko professoreita toimii vuorollaan akateemisissa johtotehtävissä (esim. vararehtori, dekaani, laitosjohtaja), joissa ei ole mahdollista keskittyä tutkimuksen tekemiseen. Tällaisen paljon hallinnollisia tehtäviä sisältävän jakson jälkeen tutkimuskausi antaisi mahdollisuuden päivittää alansa tuoreimman kehityksen palatessaan professuuriinsa.

Professoriliitto pyrkii nyt saamaan asiaan parannusta kahdella rintamalla: työehtosopimusneuvotteluissa ja paikallisesti yliopistotasolla.

---