Kirja-arviot

---

Antti Eskolan kirjassa Vanhanakin voi ajatella on jotain kohtalonomaista. Kirjoittaja uskoo, että teos jää hänen viimeisekseen — ja näin kävi, kun Eskola poistui keskuudestamme vähän ennen kirjan ilmestymistä. Kirjalla on myös kiintoisa rakenne. Eskola kytkee ajatuksensa arkeen aloittamalla aamusta ja lopettamalla iltaan, kun päivä on tehnyt kierroksensa. Aamu vastaa lapsuutta, päivä nuoruutta, ilta vanhuutta — ja yö kuolemaa.

Kirjan viittaus mielikuvien voimaan syntyi siitä, että ruumiin voimien ehtyessä ja liikkumisen vaikeutuessa mielikuvitus ja ajatus kuitenkin säilyttää siipensä – mistä konkreettisin osoitus on tämä syvämietteinen mutta mukaansatempaava kirja.

Kirjassa yhdistyvät sulavasti Eskolan oma arkielämä ja laajempi yhteiskunnallinen horisontti, jonka läpi sosiologi tekee tärkeitä havaintoja, huomioita ja vertailuja nykyajasta ja menneisyydestä, jolloin Eskola oli vielä lapsi ja nuori.

Mielikuvilla on myös voimaa, ja ne vaikuttavat tiedostamatta, jos niitä yrittää torjua. Esimerkiksi maalla kasvanutta Eskolaa ei houkuta kovista ja terävistä kauroista valmistettu kaurapuuro, vaikka tietääkin että se on rikasta ravintoarvojensa puolesta. Yhteiskunnallisella tasolla mielikuva vakituisesta työstä hallitsee julkista keskustelua, vaikka työyhteisöt ovat jo aikaa sitten pirstoutuneet ja akateemistenkin on usein tyytyminen pätkätöihin.

Eskolaa kannustaa ja innostaa tarttumaan kynään yhteisöllisyys; se, että hän on läheisissä väleissä kustantajansa Vastapainon kanssa ja Eskola ja monet muut tamperelaiset kirjailijat ja kustannustoimittajat tuntevat toisensa hyvin.

Mielikuvien avulla pystyy ymmärtämään ja vertailemaan laajemmin asioita. Nykyajan kauhisteltu vihapuhe ei ole Eskolalle uusi ilmiö. 70-luvulla oikeistolaisten taholta " Vasemmiston ykkösprofessoriksi" leimattu Eskola joutui itse sen kohteeksi, mikä huipentui siihen, kun joku repäisi lehdestä Eskolan kuvan, käytti vessapaperina ja lähetti postissa vihansa kohteelle.

Vaatimattomista oloista tullut professori puolustaa tässäkin kirjassa heikkoja ja vähäosaisia rikkaita ja mahtavia vastaan; osaksi sen vuoksi, että hän itse nyt kuuluu heikompiin ja väheksytyimpiin, tarpeettomina pidettyihin vanhuksiin.

Itse vanhuus on menettänyt arvonsa ja arvokkuutensa. Kun vielä 90-luvulla riitti, että vanhus viihtyy mökillä onkimassa ja saunaa lämmittämässä, nykyään vanhojenkin pitää olla vauhdissa ja innostuttava extreme-harrastuksista. Eskola kutsuu tätä asennetta ”erinomaisuuden eetokseksi”. Se on vallannut myös yliopiston, jossa kaiken pitää olla huippua, tai ainakin nimittää itseään huipuksi. Eskola toteaa sarkastisesti, että jos yliopistoon alkaa yhtäkkiä ilmestyä ”huippuyksiköitä” kuin sieniä sateella, tulisi alkaa epäillä, että niistä yhden jos toisenkin oikea nimi olisi ”huiputusyksikkö”.

Kirjan lopussa, iltaluvussa, Eskola käy ennen nukkumaanmenoa läpi kirjoittamaansa. Hän toteaa, että mukana on paljon jutustelua, lukijalle suoraan heitettyjä repliikkejä ja muuta henkilökohtaista, jota kasvottomassa ja puolueettomassa yhteiskuntatieteessä ei saisi monien mielestä olla. Mutta toisaalta, kuten jo Marx totesi, yhteiskuntatieteen tulee yhdistää yleinen ja yksityinen ja muuttaa maailmaa. Eskola toteaa, että kirjoittaja on aina läsnä taustalla myös tieteellisessä tekstissä- Eskolankin terävät huomiot ja kritiikki vanhusten ankeasta asemasta kumpuaa suoraan hänen omista riutumisen ja vanhenemisen kokemuksistaan.

Pekka Wahlstedt

---

---

Professori Antti Eskolalla (1934– 2018) on sosiologian piirissä vähän samankaltainen asema kuin von Wrightillä filosofiassa. Eskolaa voi pitää yhtenä suomalaisen sosiologian ja sosiaalipsykologian perustajista ja johtotähdistä: hänen vuonna 1962 julkaisemansa, ensimmäinen suomalainen oppikirja sosiologian tutkimusmenetelmistä on yhä vieläkin siteeratuin sosiologian oppikirja.

Klassikkoa ovat aikoinaan alleviivanneet ja siteeranneet myöskin tämän kirjan kirjoittajat, Eskolan entiset oppilaat, jotka kokoontuivat Tampere-talolle luennoimaan poismenneen mestarinsa muistolle. Intellektuellin muotokuva -kirja on piirretty näistä muistelmaluennoista. Kirjoittajia ovat muun muassa Pertti Alasuutari, Klaus Helkama, Johanna Ruusuvuori, Risto Alapuro, Anja Riitta Lahikainen ja Juho Suoranta.

Yksi syy Eskolan merkittävyyteen on, että hän seurasi tai kulki yhtä jalkaa aikansa ja sen mullistusten kanssa. Radikaalit 60- ja 70-luku heijastuvat ja ilmenevät Eskolan työssä kristallinkirkkaasti — olihan sosiologia kuningastiede näillä maailmaa muuttamaan pyrkivillä vuosikymmenillä. Esimerkiksi vuonna 1963 ilmestynyt Maalaiset ja kaupunkilaiset tutkii maalaisten ja kaupunkilaisten asenteita aikana, jolloin modernisaatio alkoi ajaa väkeä maalta kaupunkeihin.

Ja myöhemminkin 80-luvusta eteenpäin Eskola pysyi tiiviisti ajan iholla ja valtimolla. Vasemmistolaisten ykkösprofessoriksi leimattu sosiologi huomasi postmodernin merkityksiä ja moninaisuutta korostavat hyvät puolet ja nivoi niitä marxilaisuuteen.

Kaiken kaikkiaan Eskola otti ja toi Suomeen 60-luvun alussa amerikkalaisen kuvailevan ja kvantitatiivisen anglosaksisen sosiologian, mutta oli myöhemmin sen terävimpiä kriitikoita. Hän oli 70-luvulla yhteiskunnallisesti aktiivi marxilainen, mutta kyseenalaisti myöhemmin marxismin, joka teoretisoi liikaa ja rajoittui ja pyöri vain marxilaisessa ajattelussa itsessään. Eskola omaksui vaikutteita myös psykoanalyysista, antropologiasta, historiasta, filosofiasta ja korosti tieteen käytännöllisyyttä ja toimivuutta erilaisissa konteksteissa.

Eskola kuuluukin niihin tutkijoihin, jotka osallistuivat aktiivisesti myös akateemisen maailman ulkopuoliseen elämään. Eskolan keskustelukirjat ovat olleet myyntimenestyksiä, ja viimeinen Eskolan eläessä ilmestynyt, yksinkertaisesti ja puhuttelevasti nimetty kirja Vanhuudesta, kohosi nopeasti omakohtaisuudellaan kokemusasiantuntevuudellaan myyntitilastojen kärkeen.

Muuten monipuolista Intellektuellin muotokuvaa myös vaivaa tämän tyyppisille kirjoille ominainen rasite. Oppilaat ylistävät mestariaan ehkä vähän liikaakin: vähäosaisten, heikkojen ja raihnaisten puolustajan ja lopulta myös edustajan muotokuva olisi voinut olla inhimillisempi, ja tuoda esiin myös puutteita, heikkouksia ja muita tummempia värisävyjä.

Pekka Wahlstedt

---