Kankeat käytännöt apurahatutkijan riesana

Tampereen yliopiston tieteentekijät Tatte ry laati suositukset apurahatutkijoiden aseman parantamiseksi.

Apurahatutkijat ovat epätasa-arvoisessa asemassa paitsi työsuhteessa oleviin kollegoihinsa nähden myös keskenään. Kohtelu vaihtelee jopa saman yliopiston sisällä. Eroja on esimerkiksi siinä, millä ehdoilla apurahatutkijat saavat työhuoneen, kulkukortin ja it-palvelut käyttöönsä vai saavatko lainkaan.

Näin todetaan Tampereen yliopiston tieteentekijöiden Tatte ry:n teettämässä kyselytutkimuksessa. Kyselyyn vastasi 88 apurahatutkijaa Tampereen yliopiston kuudesta tiedekunnasta. Kyselyraportin kirjoitti Sinikka Torkkola, ja kyselyn tilastollisesta analyysistä vastasi Päivi Tyni.

Tutkimus käsittelee Tampereen yliopiston tilannetta, mutta useimmat huomiot ovat yleistettävissä yliopistoihin laajemminkin. Tatte laati syksyllä raportin pohjalta 14-kohtaiset suositukset, joilla apurahatutkijoiden asemaa voitaisiin parantaa.

— Yksi mielestäni keskeisimmistä Tatten suosituksista on se, että jokaiseen tiedekuntaan nimettäisiin muutama hallintohenkilö, jotka vastaisivat erityisesti apurahalla tutkimusta tekevien tuen tarpeisiin. Tämä uudistus auttaisi merkittävästi siihen, ettei apurahatutkijuuteen liittyviä käytännön asioita enää palloteltaisi henkilöltä toiselle, vaan tutkimustyön edellytysten järjestäminen erilaisissa yksilöllisissä tilanteissa olisi sujuvaa – ja siten myös arvostusta viestittävää, Tatten puheenjohtaja Sanni Tiitinen toteaa tiedotteessa.

Monissa kyselytutkimukseen tulleissa vastauksissa korostuivat juuri jäykän byrokratian aiheuttamat ongelmat. Apurahatutkijoiden rahoituskaudet ovat usein sirpaleisia, ja lyhyetkin katkokset kausien välillä aiheuttavat joskus tarpeettomalta tuntuvia harmeja.

”Jos apuraha muodostuu pienemmistä pätkistä, resurssisopimusta pitää olla koko ajan uusimassa. Tutkijalla on pelko, että apurahakausien väliin tulee tauko ja yliopiston sähköpostin käyttöoikeus katkeaa. Usein on niin, että tutkimustyö on kesken ja sähköposti on tärkein viestintäkanava esimerkiksi julkaisujen kanssa”, kertoi eräs vastaaja.

Pienistä riesoista saattaa muodostua isompia. Epätasa-arvoiset käytännöt olivat saaneet monet vastaajista pohtimaan paikkaansa yliopistoyhteisössä – kuuluvatko he siihen edes. Vastaajista noin neljännes koki, ettei kuulu yliopistoyhteisöön, ja toinen neljännes ei osannut vastata.

”Koen olevani, kollegat pitävät osana yhteisöä, mutta byrokratia antaa usein ymmärtää muuta.”

Kaikki eivät olleet tyytymättömiä, mikä osaltaan korostaa käytäntöjen kirjavuutta. Kollegoiden ja esihenkilöiden rooli korostuu, kun yliopiston rakenteet ovat apurahatutkijan kannalta horjuvia. Noin kymmenesosa vastaajista oli osa-aikaisessa työsuhteessa yliopistoon, mikä saattoi helpottaa myös byrokratian kanssa.

”Oma onneni on mahtava esimies, joka henkilökohtaisesti pitää huolen siitä, että jokaisella hänen ryhmänsä apurahatutkijalla on myös työsuhde yliopiston kanssa (mikäli apurahan säännöt sen sallivat), jolloin työtilat, kulkuoikeudet, työterveys yms. tulevat automaattisesti.”

Tattesta kerrotaan, että Tampereen yliopisto on tarttunut kiitettävästi raportin nostamiin teemoihin.

---