Kenen joukoissa seisot?

Akateeminen työyhteisö ei aina helposti hyväksy konservatiivisia tutkijoita. Moni yliopistolainen pelkää kiristyneen asenneilmapiirin uhkaavan jo tieteen vapautta.

Yliopistot, tutkimuslaitokset ja enemmistö yrityksistä vannoo edistyksellisyyden ja suvaitsevaisuuden nimiin. Kaikki väittävät pyrkivänsä inklusiivisuuteen ja erilaisuuden hyväksymiseen. Diversiteettikonsulteilla riittää kysyntää.

Samaan aikaan osa yliopistojen ja muiden asiantuntijayhteisöjen työntekijöistä kokee jäävänsä syrjään tai tulevansa työnnetyksi marginaaliin.

He eivät kehtaa sanoa kahvipöydässä, että näkevät Donald Trumpin politiikassa jotain hyvääkin. He keksivät hätävalheen lähisukulaisen hautajaisista, koska eivät uskalla paljastaa, että eivät halua osallistua Pride-kulkueeseen. He puhuvat kuiskaten tutkimuksista, joiden tulokset viittaavat biologispohjaisiin eroihin sukupuolten käyttäytymisessä.

Tällaisia arvokonservatiiveja löytyy asiantuntijayhteisöjen kaikilta portailta niin yliopistoista kuin yrityksistäkin. Heitä yhdistää se, että heidän yhteiskuntanäkemystään, maailmankatsomustaan tai tiedekäsitystään pidetään työpaikalla vanhanaikaisena, naurettavana tai tuomittavana.

Välttämättä kaikki eivät edes itse koe olevansa konservatiiveja. Heidät saatetaan silti leimata sellaisiksi, jos tutkimuksen tulokset eivät tue liberaalia asenneilmapiiriä.

Moni yliopistolainen poliittisen kentän molemmilta laidoilta pelkää kiristyneen ilmapiirin uhkaavan jo tieteen vapautta ja työyhteisöjen ilmapiiriä.

James Damoren tapaus

Yhdysvalloissa ja anglosaksisissa maissa taantumuksellisiksi tulkituista mielipiteistä saa helposti potkut, vaikka pätevyyden tai julkaisutahdin puolesta työnantajalla ei moitittavaa olisikaan.

Googlella työskennellyt insinööri James Damore pohti firman sisäisessä muistiossa vuonna 2017, että naisten vähäinen määrä teknologia-alalla ei ehkä johdu pelkästään syrjinnästä. Hän arveli, että selitystä pitäisi hakea myös tutkimuksista, joiden mukaan miehillä on keskimäärin enemmän tiettyjä ominaisuuksia kuin naisilla, ja päinvastoin.

Google antoi Damorelle lopputilin. Hänen sanottiin edistäneen ”haitallisia sukupuolistereotypioita”. Damoren tulkinnat aihetta käsittelevästä tieteellisestä tutkimuksesta saivat paljon kritiikkiä tutkijoilta, mutta eivät yksipuolista tyrmäystä. Esimerkiksi Melbournen yliopiston psykologian professori Cordelia Fine, tunnettu feministi, kertoi The Guardian -lehden haastattelussa suhtautuvansa Damoren tapaukseen ristiriitaisesti. Fine sanoi Damoren tehneen muistiossaan arveluttavia oletuksia ja ohittaneen paljon tutkimusta. Damoren yhteenveto sukupuolten välisistä eroista oli Finen mukaan silti ”vivahteikkaampi ja tarkempi” kuin moni aiheesta kirjoitettu populaari teksti.

”Oli kovin erikoista, että joku menettää työnsä nostaessaan esiin näkökulman, joka on osa tieteellistä debattia”, Fine sanoi haastattelussa.

Julkisuuteen näkyy vain jäävuoren huippu. Läheltä piti -tilanteet ja tulkintakiistat eivät sinne päädy. Ehkä Suomessa ilmapiiri ei ole niin kärjistynyt kuin muualla.

– vai onko?

Miltä tilanne näyttää yliopiston sisältä katsottuna?

Tyytyväinen viherpersu

”Minä uskoisin, että kollegojen suhtautuminen riippuu hyvin paljon siitä, miten itse käyttäytyy ja kantansa perustelee.”

Ei kovin pahalta, arvelee FT, avaruustutkija Tiera Laitinen Ilmatieteen laitokselta. Laitinen on ollut useita vuosia aktiivinen perussuomalainen ja puolueen kansanedustajaehdokas eikä silti ole tuntenut itseään poissuljetuksi työpaikan sisäpiiristä.

— Minä uskoisin, että kollegojen suhtautuminen riippuu hyvin paljon siitä, miten itse käyttäytyy ja kantansa perustelee. Minua jotkut työtoverit ovat jopa kannustaneet. En ole koskaan salannut mielipiteitäni.

Laitinen arvelee, että konservatiivipuolella syyllistytään joskus samaan virheeseen kuin liberaaleissa piireissä: oman osaamisen puutteitten takia sakkaava ura selitetään liian helposti syrjinnällä tai mielipidevainolla.

Laitinen on työnsä vuoksi paljon tekemisissä ympäristötutkimuksen ja ilmastopolitiikan kanssa. Ristiriitaa ei ole päässyt sielläkään syntymään – osin ehkä siksi, että hänen erikoisalallaan fysiikassa menetelmät ja teoriateivät juurikaan riipu maailmankatsomuksesta. Lisäksi Laitinen kutsuu itseään ”viherpersuksi”, siis konservatiiviksi, jolle luonnonsuojelu on ykkösaihe.

Kaikilla kokemus työyhteisön suhtautumisesta ei ole yhtä mutkaton.

Vihainen taloustutkija

”Missään ei ole niin suvaitsematonta porukkaa kuin yliopistoissa. Minä puhuisin poliittisesta maalittamisesta.”

Missään ei ole niin suvaitsematonta porukkaa kuin yliopistoissa, sanoo dosentti, taloustutkija Tuomas Malinen.

— Minä puhuisin poliittisesta maalittamisesta.

Malinen ei ole uskonnollinen, mutta pitää yliopistoa paikkana, jossa esimerkiksi kristillisyys on tabu – ellei edusta kirkon arvoliberaaleinta siipeä. Ja vaikka yliopistot julkisuudessa vaativat ”tutkimuspohjaista politiikkaa”, se tarkoittaa Malisen mielestä käytännössä vain kolikon yhtä puolta. Hän kertoo esimerkin:

Huolestuin jo vuosikymmen sitten Kreikan velkaantumisesta. Sen vuoksi näin perussuomalaisen talouspolitiikan järkevänä ja yritin puhua sen puolesta. Perusteluita katsantokannalleni ei juuri kuunneltu. Kesti neljä kuukautta, ennen kuin uskalsin missään sanoa, ketä olin äänestänyt. En usko, että itseään avarakatseisena pitävä joukko olisi tänä päivänä yhtään sen halukkaampi keskustelemaan.

Malinen poikkeaa joukosta sikäli, että puhuu kokemuksistaan nimellään. Moni vastaa mieluiten anonyymisti, ja pelkää silti tulevansa tunnistetuksi:

>”Tämä on tarpeeksi vaikeaa muutenkin.”

”Olen jo tottunut siihen, ettei mua oteta porukoihin.”

”Olen jo ollut esimiehen puhuttelussa. On kuulemma ristiriitaa minun ja yliopiston arvojen välillä. Esimies ei kuitenkaan osoita, mitä pitäisi korjata.”

Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta…

Useimmat yritykset kertovat mielellään monikulttuurisuudestaan, mutta kun toimittaja kysyy konkreettisin esimerkein diversiteetin rajoista, vastaukset muuttuvat joko ympäripyöreiksi tai vältteleviksi. Niistä ei selviä, sopisiko vaikkapa viestintätoimiston asiakkuusjohtajan osallistua abortinvastaiseen marssiin.

Asia on päivänselvä vain juridisesti. Kaikki haastatellut korostavat, että pätevyys ratkaisee, eikä työnantaja saa tiedustella työntekijän uskonnollista tai poliittista vakaumusta. Ja vapaa-ajallaanhan kaikki saavat tehdä mitä vain.

Mutta sitten menee monimutkaisemmaksi.

Suuressa peliyrityksessä työntekijät allekirjoittavat työsopimuksessaan kohdan, jossa muistutetaan, etteivät he esimerkiksi sosiaalisen median päivityksissään edusta vain itseään, vaan myös työnantajaansa. Se on vain yksi syy sille, miksi arvojen kohtaaminen eli kulttuurinen match on tärkeää.

Entä sallisiko pelifirma koodarinsa pohtia Damoren tavoin, että osa työmarkkinoiden sukupuolittuneisuudesta voisi selittyä naisten ja miesten keskimääräisillä eroilla?

Naiskysymys olisi kyllä hankala, arvelee yrityksen rekrytointipäällikkö.

— Meillä ei hyväksytä ääriajattelua.

Haastateltava toivoo myös, ettei hänen nimeään tai työnantajaansa mainita ”tämän sävyisen” jutun yhteydessä.

Taloushallinnon palveluja tarjoava Holvi torjuu haastattelupyynnön saatuaan sähköpostitse kysymykset etukäteen. ”Tällaisista asioista keskustelemme sisäisesti.”

Stockmannilla työntekijät valitaan ”tehtävään, ja yrityksen arvoihin sopivuuden” mukaan.

Jopas pahan pistit, sanoo henkilöstöjohtaja Riikka Mattila, kun häneltä kysyy, saisiko tavaratalon markkinointijohdon kokoukseen tulla Aito avioliitto -paita päällä.

— Syrjimättömyys tietenkin koskee kaikkia. Jos tämä henkilö kohtelisi asiakkaita ja kollegoita ystävällisesti ja asiallisesti, en näe estettä. Mutta jos joku paidasta loukkaantuisi… täytyisi erikseen keskustella näiden kahden kanssa.

Hyvinvointivaltion puolesta

Kysymykset eivät olleet helppoja myöskään niille yliopistolaisille, jotka edustavat akateemisen maailman näkyvintä osaa eli arvoliberaaleja tai vasemmistolaisia aatteita. Useat haastatelluista totesivat, että he eivät ole tavanneet muunlaisia kuin itsensä tavoin ajattelevia tutkijoita.

Myös Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopistosta katselee maailmaa vasemmistolaisittain. Työkseen hän tekee maahanmuutto- ja hyvinvointivaltiotutkimusta.

Pöllänen pitää ihmistä kokonaisuutena, eikä mikään yksittäinen asia tai mielipide ole hänelle ratkaiseva. Hän kertoo ystäväpiiristään löytyvän ihmisiä, jotka ovat oikealla ainakin talouspoliittiselta ajattelultaan.

Toimittajan pyynnöstä Pöllänen suostuu pohtimaan, voisiko työskennellä vaikkapa konservatiivikokoomuslaisen tai -kristillisen tutkijan kanssa ja millaista se olisi. Pöllänen miettii hetken.

— Voisin hyvin ryhtyä tutkimaan tällaisen henkilön kanssa vaikkapa prekarisaatiota tai vastaavaa yhteiskunnallista ilmiötä. Mutta jos pitäisi yhdessä tutkia vaikka naisten oikeuksia, niin vaikeuksia tulisi arvopohjan erilaisuuden vuoksi. Minä lähden siitä, että esimerkiksi aborttioikeuden kaventaminen loukkaa naisen ihmisoikeuksia.

Yhteistyövaikeuksia voisi olla myös hyvinvointivaltiota tai -politiikkaa koskevassa tutkimuksessa.

— Minä kannatan hyvinvointivaltiota, ja kun olen yhteiskuntapolitiikan tutkija, se heijastuu tieteenteossa, Pirjo Pöllänen sanoo.

Yliopisto ei onneksi ole Google

Yhteydenotot suomalaisten yliopistojen hallintojohtoon ja rehtoraatteihin tuottavat ristiriitaisen tuloksen. Toisaalta niistä kerrotaan, että konservatiivitutkijoiden marginalisointi ”ei ole meidän yliopistomme sisäisissä kyselyissä noussut esiin”. Toisaalta kiitetään sitä, että Acatiimi käsittelee aihetta, ”koska siihen saatetaan törmätä...se olisi hankala dilemma… ja arka asia.”

Niin arka, että yliopistonsa rehtoraattiin kuuluva professori haluaa esiintyä nimettömänä.

Hän huomauttaa, että Google ja muut yritykset joutuvat kohtaamaan yleisöpaineen ja markkinat sen takana. Taloudellisten syiden takia yritykset joutuvat mukailemaan yleistä mielipidettä, kuten James Damoren tapauksessa kävi.

— Mutta yliopisto ei ole markkinoiden armoilla. Eikä sen pidäkään olla. Joten täällä pitäisi seinien olla niin leveällä ja katon niin korkealla, että kaikki mahtuvat mukaan, siis myös konservatiivit. Ja kysymykseesi vastaan, että senkin tutkijan, joka kannattaa vaikka Aitoa avioliittoa, pitää päästä tänne töihin, professori sanoo.

— Meillä tutkijoilla on taipumus tulkita tuloksemme oman viitekehyksemme mukaan. Jos kehys on kaikilla sama, se on sivistyksen loppu.

---