Huomio pedagogiikkaan

Koronapandemia ei ole vielä ohi, mutta se on jo jättänyt pysyvät jäljet korkeakoulupedagogiikkaan, tutkijat sanovat.

Pandemia asetti korkeakouluopettajien eteen kaksi pakkoa, ja tämä on hyvä asia, alleviivaa korkeakoulupedagogiikan yliopettaja Kimmo Mäki Haaga-Helia-ammattikorkeakoulusta.

— Pakko yksi ajoi tarttumaan digityökaluihin ja miettimään, miten niitä hyödynnetään pedagogisesti. Itse käyn hyvästä esimerkistä. Syksyllä 2019 kollegat sauhusivat Zoomista, ja minä ajattelin, että ehdin ottaa sen haltuun myöhemmin. Helmikuussa ei enää kysytty, otanko sen haltuun, vaan se piti ottaa haltuun, Mäki sanoo.

— Toinen pakko oli se, että jouduttiin miettimään, miten opetus- ja ohjaustyötä toteutetaan. Eli pedagogiikkaa. Jokainen joutui tavalla tai toisella funtsimaan ja ottamaan suhteen pedagogiikkaan.

Mäki pohjaa ajatuksensa marraskuussa julkaistuun Digiä ja keitaita -tutkimukseen, jossa selvitettiin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opettajien kokemuksia kevään 2020 poikkeusaikana. Tutkimukseen liittyvään kyselyyn vastasi 673 amk-opettajaa ja 246 yliopisto-opettajaa.

Siinä, miten opettajat suhtautuivat Mäen mainitsemiin pakkoihin, oli suurta vaihtelua, kertoo tutkimuksessa mukana ollut yliopistonlehtori, oikeustieteiden laitoksen opetuksesta vastaava varajohtaja Sampo Mielityinen Itä-Suomen yliopistosta. Avovastauksissa moni kuvaili, miten pakko oli pelkästään kielteinen asia. Työ valui vapaa-ajalle, sitä oli liikaa, kaikki saneltiin ulkoapäin. Työstä tuli selviytymistä.

— Mutta vastauksista löytyi myös voimaannuttava tarina, että yhtäkkiä olikin pakko ajatella aiempaa laajemmin. Osan opettajista pandemia havahdutti myönteisellä tavalla, että voisiko opetusta tehdä toisin, Mielityinen sanoo.

Erot yksilöiden kokemuksissa eivät kuitenkaan johtuneet pelkästään henkilökohtaisista ominaisuuksista, tutkijat sanovat. Ne vastaajat, joiden työpaikoilla digiosaamista oli vahvistettu jo ennen pandemiaa, kokivat pärjäävänsä työssään monella tavalla paremmin ja voivansa paremmin kuin ne, joiden työpaikoilla digiosaamiseen ei ollut panostettu.

— Kriisi paljastaa valuviat ja pimeät nurkat, näin kävi tässäkin, Mäki sanoo.

Erot yliopisto-opettajien ja amk-opettajien välillä olivat yllättävän pieniä. Ammattikorkeakouluissa digivalmiudet olivat keskimäärin jonkin verran paremmat kuin yliopistoissa.

Korkeakouluissa on syksyllä tehty paluuta lähiopetukseen, mutta erilaisten opetusmuotojen yhdistelmät tulevat Mäen ja Mielityisen mukaan säilymään opettajien työkalupakissa jatkossakin. Tämä tulee vaikuttamaan myös esimerkiksi korkeakoulujen tilaratkaisuihin: onko kampuksella tiloja pienryhmätyöskentelylle, entä soppia, joihin vetäytyä seuraamaan etäopetusta? Ei riitä, että yksittäiset opettajat tekevät linjauksia, niitä tarvitaan myös yksikkö- ja korkeakoulutasolla.

Mäki ja Mielityinen kokevat, että kriisistä on nyt selvitty, ainakin korkeakoulupedagogiikan osalta. Ennen pitkää tulee kuitenkin uusi kriisi tai mullistus, joka koettelee korkeakouluja. Jo nyt olisi syytä miettiä, miten siihen voi varautua. Miten rakennettaisiin resilienssiä seuraaviin myllerryksiin?

— Voitaisiinko esimerkiksi työnkuvien johtamiselle ja osaamiselle tehdä jotain? Aineistosta näki, että henkilöstö joutui hyppäämään muutoksiin mukaan todella erilaisista lähtökohdista. Se on tosi epäreilua opettajia kohtaan, Mielityinen sanoo.

— Jos pedagoginen hyvinvointi pidetään kondiksessa, niin emmeköhän me seuraavastakin mustasta norsusta jollakin lailla selviä, Mäki lisää.

---

Lähde: Kimmo Mäki, Liisa Vanhanen-Nuutinen, Veera-Sofia Nieminen & Sampo Mielityinen: Digiä ja keitaita – korkeakouluopettajat pandemian paineessa (Haaga-Helia 2021)

---