Vuoden tieteentekijä 2021 on Itä- Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Tieteentekijät valitsee palkinnon saajaksi työnantajan edustajan. Vuoden tieteentekijä valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.
”Tapio Määttä korostaa johtajan vastuuta työhyvinvoinnista, eikä se jää vain sanahelinäksi. Hän on edistänyt tieteentekijöiden mahdollisuuksia pitkäjänteiseen tieteentekemiseen ja tieteentekijöiden työhyvinvoinnin parantamiseen Itä-Suomen yliopistossa”, palkinnon perusteluissa kerrotaan.
Valinnalla haluttiin korostaa sitä, että korkeakouluista on tarkoitus tehdä Suomen parhaita työpaikkoja. Tämä vaatii yliopistoilta tekoja, Tieteentekijöiden puheenjohtaja Maija S. Peltola painottaa.
— Tutkijoiden halua kiinnittyä akateemiselle uralle koettelevat poukkoileva rahoitus, pätkätyöt, sumeat uranäkymät ja tunne työyhteisön ulkopuolisuudesta. Tapio Määttä on osoittanut, että yliopistojen toimintakulttuuria voi muuttaa johtamisella, Peltola sanoo.
Määttä tunnetaan avoimesta keskustelutyylistään paitsi omassa yliopistossaan myös Twitterissä, missä hän oli osaltaan käynnistämässä syyskuussa #MinäTutkinkampanjaa.
— Uskon vahvasti siihen, että keskeneräisten asioiden yhteinen käsittely koko henkilökunnan kesken luo työhyvinvointia ja johtaa parempiin päätöksiin. Minulle myös opiskelijat ovat aina tärkeä osa yliopistoyhteisöä, Määttä sanoo.
Tapio Määtän henkilöhaastattelu ilmestyi Acatiimissa 5/2020.
Tapio Määttä
kuva Varpu Heiskanen
Painetussa lehdessä sivu 16