Läpinäkyvyys lääkkeeksi

Tutkimus on julkaistu. Tulokset merkitsevät, mutta se, mitä tapahtuu ennen julkaisua jää usein salaan niin tiedeyhteisöltä kuin suurelta yleisöltäkin. Avoimen vertaisarvioinnin puolestapuhujat uskovat, että läpinäkyvyys voisi tehdä tieteen tekemisestä keskustelevampaa ja antoisampaa.

Tieteellisen julkaisemisen portinvartijoina toimivat toistensa tekemisiä arvioivat ansioituneet tutkijat. Tiedemaailma valvoo näin itseään. Vertaisarviointi on tieteellisen laadunvarmistuksen ydin, ja siksi siitä käydään kiivasta keskustelua ympäri maailmaa. Tiedetään, että systeemi on altis inhimillisille erheille, väärinarvioinneille ja nimettömyyden takana tapahtuvalle vallankäytöllekin.

Näin arviointi yleensä käy: Kun tutkija tai tutkimusryhmä tarjoaa artikkeliaan julkaistavaksi, toimittaja etsii pätevät vertaisarvioijat, jotka eivät ole turhan likellä tutkimuksen tekijää. Arvioijat pysyvät anonyymeinä, usein tutkijakin. Jälkimmäinen tapa, kaksoissokkoarviointi, on Suomessa tavallinen.

Toisinkin voisi olla.

— Jos vertaisarviointi keksittäisiin tänään, kaksoissokkojärjestelmästä ei ehkä tulisi vallitseva malli, sanoo yliopistonlehtori Mikael Laakso Hankenista.

Kun vertaisarvioinnin ongelmista puhutaan, puhutaan tietysti myös mahdollisista ratkaisuista.

Yksi mahdollinen korjausliike on avoin vertaisarviointi. Se voi merkitä monenlaista. Yhtäältä se voi tarkoittaa sellaista arviointijärjestelmää, jossa artikkelin kirjoittaja ja arvioija saavat tietää toistensa nimet. Toisaalta se voi tarkoittaa sitä, että hyväksytyn artikkelin yhteydessä julkaistaan myös vertaisarvioijien nimet. Tai sitten avoin vertaisarviointi voi olla kumpaakin: lausuntojen julkisuutta ja nimien avoimuutta.

Kolmas avoimuuden muoto on niin sanottu joukkoistettu vertaisarviointi, jossa artikkeli avataan ennen julkaisua määräajaksi jollekin verkkoalustalle, ja kaikki halukkaat asiantuntijat saavat sanoa siitä sanansa.

Avoin vertaisarviointi ei ole uusi keksintö. Suomessa keskustelua alettiin käydä laajemmin viime vuosikymmenellä. Mikael Laakso on seurannut keskustelua tiiviisti. Hän tutkii Hankenissa avointa tiedettä ja avointa julkaisemista. Hän laati vuonna 2019 Turun yliopiston kirjallisuudentutkijan Riitta Jytilän kanssa raportin avoimesta vertaisarvioinnista Suomessa.

— Tilanne ei ole tuosta raportista kauheasti muuttunut. Pandemia-aikana ei ole tapahtunut avoimen vertaisarvioinnin vallankumousta, Laakso sanoo.

Avoin vertaisarviointi liittyy hänen mukaansa avoimen tieteen kysymyksiin laajemminkin, mutta on osin eri asia. Siinä ei ole niinkään kyse maksumuureista ja rahoituksesta, vaan tieteelliseen arviointiin liittyvistä perinteistä ja oletuksista.

Aika alkaisi Laakson mukaan olla kypsä kehitykselle. Teknisiä esteitä läpinäkyvyyden parantamiseen ei enää ole. Nykyään ei lähetellä kirjoittajan, toimituksen ja arvioijien välillä papereita ja fakseja, vaan digitaaliset työkalut sallisivat avoimen vertaisarvioinnin käytännöt.

— Esteet liittyvät pikemminkin tapoihin ja toimintakulttuureihin, Laakso arvioi.

Mitä avoimella vertaisarvioinnilla voitaisiin saavuttaa? Läpinäkyvyyttä ainakin.

— Julkisuudessa ei ole kovin hyvin tiedossa, minkälainen tieteen sisäinen arviointikäytäntö on. Avoimen julkaisemisen tavoin avoin vertaisarviointi tekisi tieteellisestä keskustelusta helpommin lähestyttävää, Laakso sanoo.

Lisäksi vertaisarviointia itsessään voitaisiin paremmin tutkia ja arvioida. Ketkä arvioivat kenenkin tekstejä, onko sukupuoleen, koulukuntiin tai tieteelliseen senioriteettiin liittyviä vinoumia?

Laakson mukaan avoin vertaisarviointi voisi olla myös ratkaisu vertaisarvioinnin nykykäytännöissä piilotteleviin vallankäyttöyrityksiin. Ainakin se voisi estää osaa niistä.

— Tiedetään esimerkiksi tapauksia, että vertaisarvioija on lausunnossaan pyytänyt artikkelin kirjoittajaa viittaamaan useisiin omiin artikkeleihinsa. Tällaista ei voisi tehdä, jos lausunnot olisivat julkisia tai arvioijan nimi tiedossa.

Yksi ongelma avoimessa arvioinnissa olisi se, että avoimuus tarkoittaisi lisää työtä. Lausunnon julkaisuun, sanamuotoihin ja argumentteihin tulisi panostaa nykyistä enemmän, ja vertaisarviointi on jo ennestään palkatonta, työlästä puurtamista.

— Tämä on aito ongelma. Nykyisin tutkijoilta odotetaan paljon julkaisuja, ja vapaaehtoiselle arviointityölle on usein vaikea löytää sopivia ja halukkaita tekijöitä. Jos työmäärä vain kasvaa, ongelma voi pahentua, pohtii Informaatiotutkimus-lehden päätoimittajanakin työskentelevä Laakso.

Siihen avoin arviointi voisi tuoda apuja. Jos kerran arviointi on nykyisellään työtä, josta ei palkita, arviointien julkisuus voisi tehdä lausuntojen kirjoittamisesta osan akateemista ansioitumista. Samalla vertaisarvioinnista tulisi entistä enemmän osa tieteellistä keskustelua ja tieteen kehitystä – ei ainoastaan keino arvioida tutkimusta.

— Arviolausunnoista voisi käydä ilmi se, mitä arvioija on pitänyt arvokkaana, ja mitä puutteita artikkeliin on hänen näkökulmastaan jäänyt. Tämä auttaisi panemaan uutta tutkimusta kontekstiin ja hahmottamaan vaikkapa seuraavia tutkimuskohteita, Laakso sanoo.

Mutta tieteen pitäisi olla tinkimättömän kriittistä. Jos arviolausunnot olisivat julkisia, niiden muotoilujen voisi olettaa olevan yhtäältä paremmin muotoiltuja, toisaalta lähtökohtaisesti aiempaa suopeampia ja maltillisempia.

Katoaako kriittisyys, jos arviot ovat julkisia? Laakso ymmärtää ongelman, mutta ei pidä sitä vakavana.

— Eihän arvioitakaan julkaista, jos tutkimusartikkeli hylätään. Tätä vaaraa ei siis ole.

Mutta silti: jos arviolausunnot julkaistaan tutkimuksen yhteydessä, lausunnoista tulee takuulla paremmin muotoiltuja, mutta myös kohteliaampia. Kuuluuko kohteliaisuus tieteeseen?

— Mielestäni ehdottomasti kuuluu. Kun tutkijat silloin tällöin julkaisevat saamiansa arviolausuntoja, niissä voi olla asiattomia kommentteja tai puoliksi ajateltuja väitteitä. Argumentaation ja asiallisuuden lisääntyminen ei ole huono asia, Laakso sanoo.

Mikael Laakson mukaan avoimen arvioinnin kokeilut eri lehdissä olisivat arvokkaita. Globaalisti luonnontieteelliset lehdet ovat olleet suopeampia arvioinnin avoimuutta kohtaan.

— Ajattelen, että ehkä luonnontieteissä on vähemmän koulukuntia ja tulkinnallisuuksia, jotka saattavat tahattomastikin vaikuttaa arviointiin. Siinä mielessä avoimuuteen voi olla pienempi kynnys.

Avoimen tieteen käytännöt edistyvät usein rahoitusta ohjaamalla. Mikael Laakso ajattelee, että avointa vertaisarviointia ei olisi hyvä edistää ohjaamalla esimerkiksi rahaa niille julkaisuille, jotka ryhtyvät avaamaan prosessiaan.

— Ei avointa arviointia pitäisi edellyttää. Taustalla pitää olla joku muu intressi, esimerkiksi se, että avoimuus voi parantaa arvioiden sisältöä ja sitä kautta koko julkaisun kiinnostavuutta.

---