Historian havinaa

Elättääkö professorin rouvuus?

Leila Simonen: Naisen kosto (1998)

Poikkeuksellisesti aloitan juttuni yleiseltä tasolta. Tämä on viimeinen osa 125 kirjoituksen sarjassa, joka alkoi vuonna 2005 Matti Hällin salapoliisiromaanista Sopimatonta kuolla yliopistolla kertoneesta kirjoituksesta, vaikkei tuolloin ollut ajatusta sarjasta. Onkin sopivaa, että viimeisessä jutussa sukupuoliroolit ovat kääntyneet; niin kirjan kirjoittaja kuin tarinan keskeiset toimijat ovat nyt naisia. Tällä johdannolla voimme paneutua Leila Simosen dekkariin Naisen kosto (Voimapaja 1998).

Kirjan päähenkilö, 36-vuotias opintovapaalla oleva rikosylikonstaapeli Susanna ”Susi” /su:si/ Teräsvuo, lukee omassa rauhassaan psykologian tenttiin. Noin 50 kiloa solakampana versiona Eddie Fitzgeraldista (Robbie Coltrane Fitz ratkaisee -sarjassa) hän toivoo saavansa opintovapaan aikana kasaan psykologian kandidaatin tutkinnon ja sitten gradun työn ohella puserrettuaan perustavansa etsivätoimiston. Häntä kuitenkin häiritään työasioissa ja hän harmittelee, että ”mennyttä on lukurauha”.

Murhatutkimustensa kuluessa Susi pysyy yhteydessä tiedemaailmaan eri ihmisten kautta. Hänen tuttavansa, Suomen Pankin ekonomisti Hannele Tuomi valmistelee väitöskirjaa. Hannelen mies, Pekka, on puolestaan opintonsa kesken jättänyt humanisti. Hannele on otettu mukaan ”ompeluseuraan”, jossa on Susin lisäksi hänen kollegansa Tuula sekä toimittaja Milla. Kaikilla on huonoja kokemuksia miehistä, viimeksi Hannelella Pekasta. Avainsana kokemuksiin on aleksitymia, kyvyttömyys sanallistaa tunteita. Aleksityymikko voi olla ”taitava liikemies, matemaattisesti lahjakas tutkija tai teknisesti kätevä insinööri” ja Hannelen mukaan humanistikin.

Toinen tiedeyhteys on tamperelaiseen politiikan tutkijaan, Irmeli Tammiseen. Vaikka Susi on ”vain rivipoliisi, Irmeli tiedenainen”, heidän välillään on yhteisymmärrys. Irmeli kertoo, miten hän on laitoksellaan ainoa nainen. Hän on ollut assistenttina kolme vuotta, ja muut, lehtoritkin, ovat miehiä, kun tavallisesti lehtorit ovat naisia. Susi päättelee, että ”miehet tutkii ja naiset opettaa”. Tampereen yliopistosta Irmeli toteaa, että ”valta on karannut sille varatuista instituutiosta”.

Kirjan nimestä voi päätellä, mihin suuntaan juoni kehittyy, mutta ei siitä sen enempää. Hannele saa kiinni väitöskirjan viimeistelystä, väittelee ja saa siitä hyvän arvolauseen. Kun Hannele karonkassaan kysyy Susilta, sopisiko tälle joku ”puvun sisälle kuollut professori”, tämä vastaa puolestaan, että aika lailla menneitä ovat ajat, ”että professorin rouvuus elättäisi”.

Simonen (s. 1951) opiskeli yhteiskuntatieteitä Tampereen yliopistossa ja väitteli vuonna 1990 romaanin teemaan sopivalla väitöskirjalla Contradictions of the welfare state, women and caring. Teräsvuo-sarjan viides ja viimeisin osa, Loistava lähtö (2011), ottaa kantaa vanhustenhoidon ongelmiin.

---