Voiko 30 miljoonaa ihmistä olla väärässä?

Modernissa yliopistossa korostuvat tehokkuus, laatu, tuottavuus, vaikuttavuus ja kansainvälinen kilpailukyky. Uusliberalismi on tunkeutunut yliopistomaailmaan, jonka odotetaan vastaavan tietoon perustuvan talouden haasteisiin uudistamalla toimintatapojaan ja toimintatarkoitustaan. Tämä muuttaa yliopistojen ja niissä työskentelevän henkilökunnan asemaa merkittävästi. Markkinaohjautuvassa korkeakoulupolitiikassa sijoitetun pääoman tuoton maksimoiminen on tärkeintä. Tuotosta mitataankin jatkuvasti erilaisin mittarein. Taloudelliset indikaattorit soveltuvat kuitenkin huonosti mittaamaan tieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Markkinaohjautuvan ja akateemisen korkeakoulukäsityksen välillä onkin ristiriita, joka ei ole vain käsitteellinen. Yliopistokoulutus nähdään taloudellisena investointina, yksityisenä hyödykkeenä eikä julkisena hyödykkeenä.

Mitä mahdollisuuksia edunvalvontajärjestöillä on puuttua tällaiseen kehitykseen?

Education International, EI, on 30 miljoonalla jäsenellään maailman suurin yhden ammatin edunvalvontajärjestö. EI käyttää tutkijoiden ja opettajien ääntä sekä omana itsenään että vaikuttamalla mm YK:n, ILO:n,Unesco:n, OECD:n ja G8:n päättäjiin. Berliinissä heinäkuussa pidetyssä EI:n maailmankongressissa, äänestettiin monesta päätöslauselmasta. Päätöslauselma, jossa todetaan että korkeakoulutus ja tutkimus on yhteistä julkista hyvää eikä kauppatavaraa ja sellaisena se tulisikin säilyttää yksityistämisen sijasta, hyväksyttiin yksimielisesti. Päätöslauselma ja toivottavasti myös sen implementointi Euroopassa on tarpeen kun katsoo mitä on tapahtunut maissa, kuten Uusi Seelanti, Kanada, Australia, Yhdysvallat ja Englanti, joissa koulutuksesta on tehty kauppatavaraa ja koulutus on laajasti yksityistetty. Yhteinen suuntaus näissä valtioissa on että yliopistojen lukukausimaksut ovat jatkuvasti nousseet ja opiskelijoiden välinen epätasa-arvo lisääntynyt. Valtion rahoituksen osuus on pienentynyt ja henkilökunnasta on tullut kaupparatsuja, jotka matkustavat pitkiäkin matkoja myymässä tieto-taitoaan.

Kongressidelegaatit vaativat yksimielisesti myös laadukasta opetusta ja tutkimusta. Yksityistäminen, kilpailuttaminen ja henkilökunnan voimavarojen riistäminen ei ole osoittautunut laadun takeeksi. Ilahduttavaa Kiinailmiössäkin on että ollaan vaiheessa, jossa tuotteiden huono laatu haittaa jo maan julkisuuskuvaa ja uskottavuutta.

Pohjoismaissa uusliberalismi on edennyt pisimmälle Tanskan yliopistolaitoksessa, joka on laajasti politisoitunut. Tanskassa yliopistoja vaaditaan allekirjoittamaan kehittämissopimus poliitikkojen ja valtiovallan kanssa. Valtiovalta voi suoraan sanella yliopistojen strategiset tavoitteet, tuloskriteerit, tutkimustavoitteet, opetustarjonnan yms. Kilpailutetun rahan osuus on nostettu 50 prosenttiin. Yliopistojen hallitus, joka koostuu ulkopuolisista jäsenistä, ja hallituksen valitsema rehtori hallinnoivat. Konsistori on lakkautettu ja korvattu Akateemisella Neuvostolla, jolla ei ole paljon valtaa.

Tilanteessa jossa meille annetaan uusia mahdollisuuksia päättäessämme sekä yliopistojemme julkisoikeudellisesta asemasta että johto ja päätöksenteko järjestelmästä, on hyvä muistaa varoittavat esimerkit muualta maailmasta. Yksityistämisestä käytetään yleensä piiloilmaisuja kuten “yliopistojen uudistus tai modernisaatio”. Kun tiedostaa mitä tarkoitusperiä näillä ilmaisuilla voi olla, on helpompaa tehdä niitä arvovalintoja, jotka antavat mahdollisuuksia myös akateemiselle vapaudelle ja sivistykselle tulevaisuudessa.

Tieteentekijöidenliitto täyttää lokakuussa 40 vuotta. Toivon että sen ääni kuuluu tulevaisuudessakin selkeästi sekä edunvalvonnan että tiedepolitiikan kentällä ja että se uskaltaa rohkeasti puolustaa oikeudenmukaisuutta yliopistomaailmassa entistä tiiviimmässä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Toivotan onnea kaikille tieteentekijöille ja tsemppiä!

Ragna Rönnholm
puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto