Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos:
Yliopistoissa ei ole merkitystä
skaalaeduilla
Yliopistouralle pitää olla palava intohimo
ja järjestelmän tulee olla sellainen,
jossa tätä palavaa intohimoa pystyy toteuttamaan.
Kannustava palkkaus, akateeminen
vapaus sekä älyllisesti haastava
ympäristö, linjaa konsernijohtaja
Björn Wahlroos tekijöitä, joilla yliopistojärjestelmä
pystyy houkuttelemaan ja
pitämään kiinni pätevistä kyvyistä.
Wahlroosin mielestä yliopistoissa ei
ole merkitystä valtavilla skaalaeduilla –
se ei ole prosessiteollisuutta.
Innovaatioylipistoa hän ei pidä hyvänä
ideana, vaikka sen takana olevaa
säätiömallia hän kannattaa.
Wahlroos toimi 1970-luvun puolivälissä
Tieteentekijöiden liiton edeltäjän
Korkeakoulujen Assistenttiliiton hallituksessa.
Björn Wahlroos toimi parin vuoden ajan Tieteentekijöiden
liiton edeltäjän Korkeakoulujen Assistenttiliiton
hallituksessa ja työvaliokunnassa 1970-luvun puolivälissä.
Tuolloin puhuttaneita asioita olivat muun muassa
tutkinnonuudistus ja assistenttiohjesääntö. Tutkinnonuudistuksen
pelättiin lisäävän opetushenkilöstön työmäärää
ja hommien epäiltiin kaatuvan nimenomaan assistenttien
niskaan. Liitto aloitti syksyllä 1974 keskustelut
opetusministeriön kanssa assistenttiohjesäännön
muuttamisesta. Tavoitteena oli opetus- ja laitostehtäviin
käytettävän ajan rajoittaminen ja tutkimusvapaan
saaminen.
Wahlroosin muistiin ei ole piirtynyt muistikuvaa
näistä asioista.
- Oikeastaan ainoa, mitä muistan noilta vuosilta,
on se, että joka toinen vuosi liitto ajoi lisensiaattilisää
ja joka toinen vuosi samapalkkaisuutta. Kehiteltiin
eräänlainen hissi: joka toinen vuosi ajateltiin, että
korkeammasta tutkinnosta tulee saada jotain lisää ja
joka toinen vuosi hinattiin muita ylös. Tämä on jossain
määrin muokannut myöhempää käsitystäni työmarkkinamekanismeista
ja moraalista, hän naurahtaa.
Akateemisen uran ovet olivat auenneet Wahlroosille
hyvin nuorena – 21-vuotiaana hän sai Hankenilla
ensimmäisen määräyksensä vt. lehtoraatin. Tuolloin
nuorella ekonomilla ei vielä ollut edes gradu valmiina.
- En oikein kiinnittänyt huomiota siihen, mihin
duuniin jouduin. Vt. lehtorin virka oli varmaan surkein
koko Hankenilla: opetusvelvollisuutta oli jotain
450 tuntia.
Uraputki katkesi lyhyeksi aikaa armeijan vuoksi,
mutta sieltä palattua kehitys oli nopeaa: ensin vt. apulaisprofessoriksi,
kauppatieteiden tohtoriksi väitteleminen
1979 ja samana vuonna kansantaloustieteen
professoriksi.
Yhdysvaltojen yliopistokokemus avasi
silmiä
Vuodet Yhdysvaltojen akateemisessa ilmapiirissä ovat
vaikuttaneet syvästi Wahlroosin myöhempiin mielipiteisiin.
Ensimmäinen kausi USA:ssa vierähti vuosina
1980-81 itärannikon Brown Universityssä vierailevana
kansantaloustieteen apulaisprofessorina. Toinen
oli paria vuotta myöhemmin Illinoisin Northwestern
Universityssä (Kellogg Graduate School of Management).
Tuolloin ero suomalaisen ja amerikkalaisen
systeemin välillä oli vielä huimempi kuin nykyisin.
- Molemmat yliopistot olivat paremmasta päästä.
Vaikka olin tehnyt väitöskirjan nopeassa tahdissa, tieteellisesti
siellä oppi paljon määrätietoisempaan ja
fokusoidumpaan työhön. Opetuksellisesti erot Suomeen
olivat ehkä vieläkin selvempiä: opiskelijoiden
aktiivisuus ja heidän asettamansa vaatimukset olivat
aivan toisella tolalla kuin meillä täällä.
Keväällä 1984 Wahlroosilla oli tarkan valinnan
paikka: hän oli saanut tarjouksen vakinaisesta professuurista
sekä Kelloggista että Hankenilta. Lapset
olivat koulunaloitusiässä, joten perhe katsoi parhaimmaksi
suunnata takaisin pohjolaan.
- Kun tulin kotiin syyskuussa, huomasin kahden
päivän sisällä, mitään siitä etukäteen tietämättä, olevani
ehdolla Hankenin rehtoriksi. Hävisin täpärästi
neljällä äänellä – olisin ilmeisesti ollut liian innokas
nuori luuta. Asia ei ole jäänyt pätkääkään harmittamaan,
mutta läheltä piti että olisin “päässyt” hallintohommiin.
Kahden Yhdysvaltoihin suuntautuneen vierailunsa
välissä Wahlroos oli ehtinyt olla lyhyen aikaa vararehtorina
Hankenilla, joten yliopistoasioita tuli katsotuksi
hallinnollisestakin vinkkelistä.
- Se oli ihan dorkaa hommaa tuolloin. Suomen
vanhimman, järjettömän hallintoasetuksen mukainen
voimakas kolmikanta jätti rehtorin aseman hyvin heikoksi.
Tiede ei edisty tilaustutkimuksella
Vaikka akateeminen ura jäi ja pankkimaailma veti
Wahlroosin mukanaan, hän ottaa edelleenkin mielellään
kantaa yliopistojen asemaan ja tilaan. Hän tapaa
päättäjiä, käy puhumassa seminaareissa ja paneeleissa.
Nyt menossa olevaa historiallista yliopistouudistusta
Wahlroos pitää “oikean suuntaisena mutta vähän
myöhäisenä”. Tilivirastot siirtyvät historiaan
1.1.2010 ja yliopistojen oikeudellinen asema muuttuu
julkisoikeudelliseksi laitokseksi tai yksityisoikeudelliseksi
säätiöksi. Wahlroos puhui säätiömallin puolesta
jo vuonna 1999.
- Keskustelin asiasta muun muassa silloisen pääministeri
Lipposen kanssa Kesärannassa, jonne hän
minut ystävällisesti kutsui. Ehdotin, että Sonera-miljardeja
pitäisi käyttää riippumattomien säätiöiden
perustamiseksi jokaisen yliopiston yhteyteen niiden
rahoituksellisiksi tukijoiksi. Valtio lahjoittaisi peruspääoman.
Vastaavasti valtio voisi vähentää vuosittaisia
budjettimenojaan. Kertaluonteisella maksulla olisi
siten samalla pienennetty toistuvia menoja.
Wahlroos odottaa mielenkiinnolla, pystyykö nyt
esitetty säätiömalli houkuttelemaan ulkopuolista rahoitusta.
- Nyt ulkopuolinen tutkimusrahoitus on lisännyt
fokusta tilaustutkimukseen. Varsinainen tiede ei kuitenkaan
etene tilaustutkimuksilla.
Lisärahaa pitäisi saada perustutkimuksen puolelle.
Maan hallitus odottaa, että lahjoitusvarojen verovähennysoikeus
toisi yliopistoille ja tutkimukseen
tuntuvasti lisää ropoja. Wahlroosin mielestä tähän on
ladattu turhia odotuksia.
- Lahjoituskulttuuria ei synny yhdessä yössä. Meillä
ei ole sellaista perinnettä, se tuhottiin aikoinaan “me ei
almuja kaivata -periaatteella”. Lahjoituskulttuurin syntyminen
vie aikaa vähintään yhden sukupolven verran,
hän muistuttaa.
Yliopistoissa ei ole merkitystä
skaalaeduilla
Sonera-miljardeja ei sitten tullut, mutta Wahlroosin
noin kahdeksan vuotta sitten esittämä ajatus on hyvin
lähellä sitä, mitä nyt kaavailtu innovaatioyliopiston
taloudellis-hallinnolliseksi malliksi. Wahlroos ei
ole kuitenkaan lainkaan vakuuttunut siitä, että itse
innovaatioyliopisto on yliopistoideana hyvä.
- Ajatus, että varsin huonosti yhteensopivia koulutus-
ja tutkimusyksiköitä lyödään yhteen sen takia,
että saataisiin hyvä rahoitus ja hyvä hallintomalli, on
perin outo. Siitä tulee mieleen Dorian Grayn muotokuva,
sielun myyminen.
Yliopistojen rakenteellisesta kehittämisen tarpeesta
Wahlroos on vaihtunut ajatuksia mm. hyvän ystävänsä,
toisen entisen Hankenin professorin, MIT:ssa
työskentelevän Bengt Holmströmin kanssa.
- Yliopistoissa ei ole merkitystä valtavilla skaalaeduilla
– niissä ei ole kyse prosessiteollisuudesta.
Tietenkin sen verran voidaan ajatella minimikokoa,
ettei professori nyt ihan yksin joudu istumaan.
- Tavallaan suomalaisessa keskustelussa sotketaan
asioita: ensin korkeakoululaitos on hajautettu alueille,
jotka eivät voi houkuttelevuutensa kannalta vetää
puoleensa ensiluokkaisia tutkijakykyjä ja nyt sitten
mietitään paranisiko tilanne yhdistämisillä.
- En epäile, etteikö esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulu
voisi löydä hynttyyt yhteen Turun yliopiston
kanssa ja samalla säästetään hallintomenoissa,
mutta ei pidä luulla, että tämä on ala, jossa fuusioimalla
automaattisesti syntyy hyvää. Sellainen ei edusta
kovin kummoista sektorin tuntemusta.
Wahlroos myöntää, että kokokysymyksessä on tietysti
kovin suuria tieteenalakohtaisia eroja.
- On laboratorioaloja joissa koosta on etua, kuten
esimerkiksi eurooppalaisessa mittakaavassa Cern.
Mutta toinen ääripään esimerkki on se, että löisit läjään
suuren määrän kirjallisuuden tutkijoita. Siitä
todennäköisesti seuraisi vain riitaa.
Hakuprosessit ovat päin honkia
Korkeakoululaitoksen kehittämisessä tulisi Wahlroosin
mukaan ottaa huomioon työmarkkinoiden muutos.
- Työmarkkinat ovat muuttuneet sellaisiksi, että
emme enää elä “pätevyysvaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto” -maailmassa.
Rekrytoidessaan osaajia yritykset katsovat pelkän
tutkinnon sijaan yhä enemmän sitä, missä ihminen
on opiskellut, mistä kirjoittanut gradun tai diplomityön.
Kysyntäpuoli toimii jo, mutta toimiiko tarjonta,
kysyy Wahlroos.
- Korkeakoulujen hakuprosessit ovat päin honkia.
Olen hyvin skeptinen siitä, että pääsykokeiden avulla
saataisiin paras aines – se on urheilukansan huono
kilpailusovellutus. Pitäisi olla avoin haku eli nuori lähettää
yo-tutkintotodistuksensa ja ehkä kirjoittaa lisäksi
lyhyen perustelupaperin, miksi haluaa opiskelemaan
juuri kyseistä alaa. Joillakin aloilla, esimerkiksi
lääketieteessä voi olla lisäksi soveltuvuustestejä.
- Nuoren ihmisen pitää päästä opiskelemaan heti
johonkin yliopistoon eli valintamenettelyt uusiksi,
Wahlroos linjaa.
Korkeakoululaitoksen toisen pilarin, ammattikorkeakoulujen
merkitys on hänen mielestään viimeaikoina
kasvanut. Hän katsoo, että eräillä aloilla, kuten
etenkin kauppatieteissä ja tekniikan puolella, nykyinen
korkeakoulurakenne ei ole enää optimaalinen.
- Olen liputtanut anglosaksisen mallin puolesta:
ensin pitää hankkia yleissivistävä pohja ja sitten vasta
sen päälle master-tutkinto. Maailma on muuttunut
yhä vähemmän ennakoitavaksi, joten liian jäykkä
ammattitutkinto on yhä vähemmän arvostettu.
- Lisäksi opiskeluajat ovat aivan liian pitkiä. On
käsittämätöntä, että SYL:n vasta-argumentti tälle on
“mutta kun on taloudellisti vaikeaa ja pitää käydä
töissä”. USA:ssa opiskelu on valtavasti paljon kalliimpaa
ja silti 95 prosenttia suorittaa opintonsa määräajassa.
Wahlroos näkee pitkien opintoaikojen yhtenä syynä
tasapäistävän palkkajärjestelmän. Akateemisen
tutkinnon palkka-arvo on laskenut. Nyt tilanne on
hänen mukaansa hissukseen muuttumassa ja koulutusta
on onneksi alettu katsoa investointina.
- Investointia voi rahoittaa lainapääomalla. Opiskelu
on investointi – ei työtä, hän painottaa.
Laadun voi määritellä vain
markkinamekanismeilla
Viime huhtikuussa Wahlroos esiintyi Helsingin yliopiston
Porthaniassa tutkijanuraseminaarin paneelissa,
jossa pohdittiin mm. tohtoritarvetta ja työllistymistä.
Hän totesi tuolloin, että tohtoriopiskelu ei ole
“elämäntapaintiaanin hommaa” ja lisäsi, että Sampo
Oyj ei ole kiinnostunut 10 vuotta väitöskirjan kanssa
pakertaneista.
Uusimmassa koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa
(kesu) tohtoritavoite on pysytetty
1600 tohtorissa per vuosi. Wahlroos pitää tätä
yhtenä osoituksena siitä, että opetusministeriön resurssiallokaation
kriteeristö on päin honkia. Merkittävä
osa yliopistojen rahoituksesta tulee nimenomaan
tohtoritutkintojen määrästä.
- Vaikka ekonomistien koulukunta on yleensä melko
riitaisa, yhdestä asiasta he ovat yhtä mieltä: jos
asetetaan määrällisiä tavoitteita, laatu heikkenee.
- En usko, että tohtoreitten työllistymisessä on
tapahtumassa mitään katastrofaalista, mutta on sääli,
että ihmisiä johdetaan perinteisen suomalaisen tittelinkipeyden
takia suuntaan, joka ei ole heidän itsensä
eduksi.
Opetusministeriössä kartoitetaan paraikaa tulosohjausjärjestelmän
ja rahoitusperusteiden muutostarpeita.
Laatu on tulossa nykyistä tärkeämmälle sijalle
rahoituksen määräytymisessä.
- Laatua ei voida mitata. Laatu on aina katsojan
silmissä. Laadun voi määritellä vain ja ainoastaan
markkinaprosessin kautta, Wahlroos toteaa painokkaasti.
Esimerkiksi opiskelijoiden kohdalla tämä toimisi
opintosetelien avulla.
Julkaisujen pisteytykset voivat olla jopa vaarallisia.
Wahlroos muistuttaa, että Einstein ei julkaissut
koko elämänsä aikana kuin muutaman paperin.
Laadukkaan inhimillisen pääoman
ylläpito on vaikeaa
Millä yliopistot sitten jatkossa säilyvät kilpailukykyisinä
työpaikkoina? Sellaisina, jotka vetävät puoleensa
pätevimmät kyvyt tutkimuksen pariin ja huolehtimaan
maan osaajien koulutuksesta.
- Yliopistouralle lähteminen ei ole koskaan yksinomaan
taloudellinen päätös. Siihen pitää olla palava
intohimo. Tosin intohimo työhön ei ole ominaista vain
ja ainoastaan yliopistouralle.
- Yliopistoympäristön pitää olla sellainen, joka
antaa ihmisille mahdollisuuden toteuttaa tätä palavaa
intohimoa ja palkitsee heitä siitä, kun työ tuottaa
tulosta.
Wahlroos muistuttaa, että laadukkaan inhimillisen
pääoman hankkiminen ja ylläpito on vaikeaa –
näin on sekä elinkeinoelämässä että yliopistoissa. Hän
listaa kolme seikkaa, joilla tähän voidaan päästä yliopistojen
opetus- ja tutkimushenkilöstön kohdalla:
- Ensimmäiseksi kannustava ja joustava palkkaus.
Toiseksi suuri akateeminen vapaus. Akateemisen
vapauden pitää olla laajaa yksittäisen tutkijan kohdalla,
mutta yliopistolla pitää olla oikeus päättää, tarvitseeko
se jotain tiettyä alaa tai laitosta.
- Ja kolmanneksi vapaa, älyllisesti haastava ympäristö,
joka edellyttää fiksuja opiskelijoita – on tylsää
opettaa ihan tolloja.
Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Veikko Somerpuro
Björn “Nalle” Wahlroos
• syntynyt 1952
• kauppatieteiden kandidaatti 1974, maisteri
1975, kauppatieteiden tohtori 1979, Svenska handelshögskolan
• Sampo Oyj: konsernijohtaja 2001-
• Mandatum Pankki Oyj: johtokunnan puheenjohtaja,
CEO (1998-2000)
• Mandatum & CO Oy: hallituksen varapuheenjohtaja,
CEO (1997-1998), toimitusjohtaja (1992-
1997)
• Suomen Yhdyspankki: varatoimitusjohtaja
(1989-1992), johtokunnan jäsen (1987-1988), johtokunnan
varajäsen (1985-1987)
• Kellogg Graduate School of Management,
Northwestern University, Evanston, Illinois: vieraileva
taloustieteen apulaisprofessori 1983-1984
• Brown University, Providence, Rhode Island:
vieraileva kansantaloustieteen apulaisprofessori
1980-1981
• Svenska handelshögskolan: kansantaloustieteen
professori ja vt. professori (1979-1985), liiketaloustieteen
vt. lehtori ja apulaisprofessori (1974-
1979) |
