7/08

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Päivi Atjonen

     

    Kolumni Päivi Atjonen

    Puhelu kollegalle

    Tilu-lilu, tilu-lilu-lei...

    – Ihmistieteiden tiedekunta, Toini Toivonen- Rikas puhelimessa.

    – Hertta Hento-Mielinen täältä Henkitieteellisestä osastosta soittelee, terve! Miten on professorikollegan lukuvuosi käynnistynyt?

    – Kiitos kysymästä. Tässä kolmessa viikossa on ollut oikein kunnon tekemisen meininki. Kokousta on pukannut hallintoasioista tuhkatiheään, joten ei ole tarvinnut lainkaan vaivata päätään opetuksen valmistelulla tai tutkimusartikkelin kirjoittamisella.

    – Sepä somasti, sama flow täällä. Mielellään töihin jo elokuun alussa tulin, kun keväällä jäi riemukas draivi päälle graduttamisesta. Heinäkuussa sai hyvin ladattua akkunsa, kun lomasäät suosivat. Sadekuurojen toistumisessa oli kiehtovaa yllätyksellisyyttä, ja runsasta marjasatoa metsän siimeksessä kerätessä mieli puhdistui.

    – Da-da! Kyllä vanhaa professoria inspiroi, kun vielä juhannuksen jälkeen istuttiin lubenteropiskelijoiden kanssa pohtimassa heidän gradujensa metodisia kysymyksiä approbatur-lähteiden avulla. On hienoa edistää tieteellistä jälkikasvua, että sitten kun meitä ei enää akatemiassa ole, vaikutuksemme näkyy välillisesti pitkään.

    – Millä mielellä olette näitä Kolkka-Lapin yliopiston fuusiojuttuja pohtineet? Niillähän ei vielä tietysti ole kiire, kun vasta marraskuussa tehdään lopullisia päätöksiä.

    – Ilman sitä saattaisi masennus iskeä pelkkien rutiinien pyörittämisessä. Olemme ideoineet monitieteistä ranskankielistä maisteriohjelmaa tulossa olevaan bio-henki-talous-psykotekno-gerontologiseen tiedekuntaan, joka toimii kolmella kampuksella. Second Life on näpsäkkä pedagoginen ratkaisu tähän konseptiin.

    – Mekin uhkumme tekemisen intoa, koska nyt on ajasta ikuisuuteen jatkuvien palaverien turvin työsuunnitelmiin kirjoitettavaksi pätevää tekstiä kohtaan “Yhteiskunnalliset tehtävät”. Ei tarvitse runoilla löysiä, mihin ne 50 tuntia tutkimusta tuhertaisi. Tuntuu huojentavalta, että tulevassa yhteisessä 35 professorin ja 49 milj. euron laitoksessa voimme oleilla monta vuotta, eikä kukaan huomaa, että olemme kirjoitelleet vain suomeksi jotain vähäpätöisiä monografioita sivistyksestä tai itsetajuisuudesta. Eikä yhtään patentoitua tuotetta!

    – Ajattele, mikä määrä kriittistä massaa! Jollei tällä porukalla huippuyksiköksi Shanghain listan sijalle 571 päästä, niin peiliin on katsottava. Mutta oletko jo perehtynyt uuden yliopistolain pykäliin?

    – Toki olen, kun intraan oli ystävällisesti laitettu kaikki 128 sivua nasevaa perustelutekstiä. Toimitusjohtajarehtori, virkojen poistaminen ja liikekirjanpitoon siirtyminen, iloitsen syvästi näistä innovatiivisista muutoksista.

    – Sekin oli päättäjiltä huomaavaista, että ottivat ripeästi neliportaisen opettajan- ja tutkijanuramallin käyttöön. Menee samassa humussa sekin pikkuseikka. On luojan lykky, että olemme huipulla jo professoreina. Ei tarvitse kantaa mitään huolta huomisesta.

    – Sanos, sisko, muuta! Samalla meille lohkeaa leppoisaa asiantuntijatyötä, kun saamme taukoamatta setviä määräaikaisten toimentäyttäjien hakupapereita. Vältytään sinä aikana pahaisten EU-, Tekes- ja Akatemia-hankehakemusten teolta. Kovin on meidän aloillamme ollutkin työlästä pyörittää erityisesti Tekesin rahoittamia hankkeita.

    – Kiitollisin mielin siis käyskentelemme töihin, kun ei tarvitse aamuisin turhautuneena Hesarista katsella työpaikkailmoituksia. Kaltaisillemme keskeneräisiä papereita tavailemaan erikoistuneille työmyyrille, jotka eivät työ-öitä ja - viikonloppuja kaihda, olisi toki kova kysyntä monissa firmoissa. Pärjäilehän Hertta paksusti!

    – Kiitos samoin, Toini. Kuulemiin!

    Kirjoittaja on kasvatustieteen professori Joensuun yliopistossa

    PS. Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat tosielämän tapahtumiin ovat pelkkää sattumaa.