Tuntiopettajat voittivat palkkakiistan
Työtuomioistuin on antanut tuomionsa
koskien viittä Oulun yliopiston päätoimista
tuntiopettajaa. Työtuomioistuin on hyväksynyt
JUKOn kanteessa esittämän kannan
ja vahvisti, että kielikeskuksen tuntiopettajilla
on oikeus opetus- ja tutkimushenkilöstön
vaativuustason 5 mukaiseen
palkkaan. Tuomiolla on yleistä merkitystä
palkkausjärjestelmän soveltamisessa.
Oulun yliopisto velvoitettiin nostamaan vaativuustaso
kaikkien osalta ja maksamaan heille
taannehtivasti vuoden 2006 alusta lähtien palkanosan,
joka heiltä on jäänyt saamatta liian matalan
vaativuustasoluokituksen takia. Suurimmat palkkasummat
ovat noin 11 500 euroa opettajaa kohden.
Oikeuden päätös vahvistaa sen, että nimike ei
voi ohjata vaatitason määräytymistä. Perusteena
ei myöskään saa olla se, onko ratkaisuun varattu
palkkamäärärahoja. Samalla työtuomioistuin toteaa,
ettei paikallinen työnantaja voi ilman sopijajärjestöjen
suostumusta asettaa tiukempia vaatimuksia
eri vaativuustasoille sijoittamiselle kuin
mistä on sovittu virka- ja työehtosopimuksen liitteenä
olevassa vaativuustasokartassa. Näin ollen ei
ole mahdollista edellyttää esimerkiksi korkeampaa
tutkintoa. Työtuomioistuin vahvistaa samalla
myös sen, ettei kaikkien ns. vaativuustasokartan
tasokuvauksissa yksilöityjen kriteerien tarvitse
täyttyä.
Yliopiston palkkausjärjestelmässä palkka muodostuu
tehtävän vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta
palkanosasta ja henkilökohtaiseen
työsuoritukseen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta. Arvioitaessa tehtävän vaativuutta
työntekijälle vahvistetaan tietty vaatitaso. Lähes
kaikki Oulun yliopiston kielikeskuksen päätoimiset
tuntiopettajat on sijoitettu opetus- ja tutkimushenkilöstön
vaativuustasokartan tasolle 4
riippumatta tehtävänkuvauksesta. Vastaavaa työtä
tekevät kielikeskuksen lehtorit on sijoitettu tasoille
5 ja 6. Tasolle 4 kuuluvat mm. pienimuotoiset
opetusta avustavat tehtävät. Tasolla 5 opetus on
itsenäistä työtä, johon kuuluu opettamisen lisäksi
mm. opintokokonaisuuksien suunnittelua sekä
opetuksen arviointia ja kehittämistä.
Tuomiolla on yleistä merkitystä yliopiston
palkkausjärjestelmän soveltamisessa. Kyseessä on
tärkeä päänavaus ja ennakkotapaus valtion palkkausjärjestelmien
soveltamisessa. Jos yliopiston
palveluksessa oleva opettaja epäilee vastaavaa virhettä
omalla kohdallaan, hänen kannattaa kääntyä
ensimmäisenä paikallisen luottamusmiehen
puoleen.
Erkki Mustonen, OAJ
työmarkkina-asiamies, varatuomari
Aira Thölix, YLL, palkkasihteeri
|