Yliopistojen esitystalous

Onnistuin saamaan liput Espoon Kaupunginteatterin loppuunmyytyyn Esitystalous-näytelmään. Yllätyksekseni löysin nimeni käsiohjelman Kiitokset- sivulta. Olinkin jo unohtanut, että olin yhdessä toiminnanjohtajan Eeva Rantalan kanssa toimittanut käsikirjoittaja Juha Jokelalle aineistoa akateemisen väen pätkätöistä ja työllisyydestä. Näytelmän eräs roolihahmo oli valtiotieteiden tohtori, sosiologi Hanna Krohn. Hän oli tehnyt tutkimusta välillä pätkäpalvelussuhteessa ja välillä apurahalla. Olipa Krohn joutunut kokemaan myös sen, että häneltä oli evätty työttömyyskorvaus, koska hänen oli katsottu työllistyneen omassa työssään. Sosiologi tutki draaman ja yhteiskunnan välisiä suhteita. Samasta teemasta teki toisaalla kovaa bisnestä yritysvalmentaja Rami Niittymaan firma Enterstage Finland Oy.

Näytelmä oli oivallinen kuvaus yhteiskunnasta, jossa kaikki on muuttunut esittämiseksi. Mihin voi enää uskoa, jos kaikki, mitä näemme, on esitystä? Esitystalous vaivasi vielä yöunissa. Nyt sen nimi ja sanoma palautuivat mieleen uudelleen, kun kahlasin läpi yliopistojen rehtoreiden avajaispuheet (ks. http://www.acatiimi.fi/7_2010/07_10_09.php). Rehtorit esittivät yliopistojen talouden aivan eri sävyssä kuin on se viesti, mitä kantautuu liittoihin yliopistojen laitosten tasolta ja mitä kuulee kaikissa keskusteluissa yliopistoväen kanssa.

Näyttäytyykö tilanne keskustasolla todella niin erilaiselta kuin yksikkötasolla? Eikö johdolla ole käsitystä siitä, että lukuisia tehtäviä (ent. virkoja) on rahapulan vuoksi täyttämättä ja laitoksille puurtamaan jääneet joutuvat turvautumaan työterveyshuollon palveluihin jaksamisongelmissaan?

Miten yliopistojen yhteistoimintaneuvottelut sopivat yhteen rehtorien viestin kanssa? Lisäksi satoja määräaikaisia on joutunut palauttamaan avaimensa virastomestareille ilman sen kummempia yt-menettelyjä. Kymmenen työntekijän irtisanomiset makkaratehtaalta saavat maakuntien ykköslehdissä kissankokoisia otsikoita, mutta eipä riviäkään kirjoiteta niistä, joiden määräykset on yliopistoissa vähin äänin lopetettu.

Oman sotkunsa aiheuttavat uudet taloushallinnon ohjelmat, jotka eivät anna yksiköille tolkkua todellisesta rahatilanteesta. Laitosten ei myöskään kannata jättää mitään säästöön, koska ylijäämä kirjataan yliopistojen varainhankintatilille.

Rehtorien avajaispuheet olivat varmaan osaksi perinteistä juhlapuheretoriikkaa. Vai oliko viesti tarkoitushakuinen? Pelätäänkö jotain? Opetus- ja kulttuuriministeriössä rustataan paraikaa uusia rahoituskriteereitä. Onko nyt parempi olla suu supussa?

Olisi kuitenkin enemmän kuin toivottavaa, että rehtoreilla olisi todenmukainen käsitys yksikkötason tunnelmista ja että he kuuntelisivat herkällä korvalla yliopistoyhteisön ääntä. Vai onko samantekevää, miten asiat oikeasti ovat, kunhan ne vaan näyttävät hyviltä – edes paperilla?

Kirsti Sintonen