Tulosten varastamista ja viipalejulkaisuja

Juhlapaneeli pohti tutkimusetiikan sudenkuoppia.

Nuorta tutkijaa vaaditaan hakemaan rahoitusta laboratoriovälineistöön, jota hän ei tarvitse tutkimuksessaan. ”Me tarvitsemme niitä laitteita ja olet ainoa mahdollisuutemme” laboratorion vetäjä perustelee.

Perustutkimusta tekevä tutkija ihmettelee, mitä ilmoittaisi tutkimuksensa hyödyiksi, joita ilman ei heru lupaa eläinkokeisiin. ”Keksi jotain”, neuvoo vanhempi kollega.

Tiedelehti ilmoittaa julkaisevansa tutkijan artikkelin, mutta vaatii tutkijan lisäävän muutaman viitteen oman lehtensä tuoreisiin artikkeleihin.

Nuori tutkija huomaa vanhemman kollegan, jolta on pyytänyt neuvoa, esittelevän tuloksiaan ominaan. ”Ei kannata suututtaa häntä valittamalla,” selittävät kollegat.

Aidot esimerkit tutkijoiden arjen eettisistä ongelmista nousivat Risto Turunen, professori, tutk. eettisen neuvottelukunnan pj, ISY — En osaa sanoa, onko vilppi lisääntynyt, mutta ainakin kiinni jäämisen riski on kasvanut. Elektroniset aineistot tekevät vilpin yrittämisestä aiempaa helpompaa, mutta toisaalta valvonta on tehostunut tutkimuseettisen toiminnan ja koulutuksen kehittämisen seurauksena. Myös tutkijoiden tietoisuus asiasta on lisääntynyt. Anni Paalumäki, yliopistonlehtori, Turun yo:n kauppakorkeakoulu — Ilmitulleita tapauksia en tiedä, ja suurin osa kollegoista sanoo samaa. Kansainvälisten lehtien toimitusneuvostoissa olleet ihmiset kuitenkin puhuvat, että julkaisujen laatu ei olisi ihan entisellään. Sellaisen koettiin lisääntyneen, että tutkimustulokset paloitellaan eri julkaisuihin keinotekoisesti, jolloin tuloskin jää keinotekoiseksi ja kontribuutio ohueksi. esiin Michiganin yliopiston tutkimuseettisen ohjelman johtajan Nicholas Steneckin puheenvuorossa Suporting Solid Science -seminaarissa.

Yksittäiset tarinat täydentyivät tilastotiedolla. Yhdysvaltalaisista tutkijoista 40 prosenttia on myöntänyt, ettei dokumentoi tutkimustaan eettisten ohjeiden vaatimalla tavalla. 10 prosenttia myöntää rikkovansa tutkimuksen eettisiä ohjeita.

Todelliset huijarit, kuten punaviinin terveysvaikutuksia väärentänyt Dipak Das tai tuloksia keksinyt sosiaalipsykologi Diederik Stapel ovat kuitenkin poikkeustapauksia.

— Epäeettistä toimintaa harrastaa ehkä prosentti tutkijoista. Paljon suurempi osa, ehkä jopa puolet syyllistyy kuitenkin kyseenalaiseen toimintaan, Steneck kertoi.

Toisen näkökulman Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan juhlaseminaarin paneeliin toi Sussexin yliopisto tiede- ja tutkimuspolitiikan professori Ben Martin. Research Policy -lehden päätoimittajana Martin katselee tilannetta julkaisemisen näkökulmasta. Hän huomautti artikkelien merkityksen muuttuneen.

Ennen artikkelit ovat tapa jakaa tuloksia. Nyt ne ovat akateemisen uran rakennusmateriaalia. Koska journaalit toimivat kuitenkin vapaaehtoisten vertaisarvioijien varassa, on järjestelmä altis väärinkäytöksille.

— Eräässä eurooppalaisessa maassa toiminut kunnianhimoinen tutkija onnistui julkaisemaan yhdestä haastatteluaineistosta yli 30 artikkelia, joista 15 alan kärkijulkaisuissa, Martin kertoi.

Tutkija ei viitannut artikkeleissa toisiinsa ja saattoi ilmoittaa muuttujien tärkeysjärjestystä julkaisusta toiseen.

Artikkelitehtailu nosti tutkijan toiseksi maansa sisäisessä indeksissä toiseksi tuotteliaimmaksi tutkijaksi ja toi hänelle professuurin alle 40-vuotiaana.

— Meidän pitäisi pystyä valvomaan toisiamme paremmin, mutta kuka ryhtyi tutkijaksi voidakseen toimia poliisina?

Mitä nykytilanteelle sitten pitäisi tehdä? Steneckin ehdotukset ovat käytännönläheisiä.

— Kun koulutan tutkijoita, keskityn kahteen aiheeseen: Onko jotain jonka oletat muodostuvan ongelmaksi? Ja mistä saat vastaukset kysymyksiin? Jos osaa itse vastata näihin, ollaan jo paremmassa tilanteessa.

Suomen tilannetta Steneck piti pääosin hyvänä.

— Teillä on yhtenäinen ohjeistus ja ymmärtääkseni tutkimuslaitokset pitävät huolta maineestaan. Nämä ovat hyviä lähtökohtia.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta on myös laatinut ohjeet hyvälle tieteelliselle käytännölle. Ohjeita ollaan parasta aikaa päivittämässä ja uusi versio otettaneen käyttöön ensi vuoden alusta.

Luovin ehdotus tuli yleisöstä, kun entinen ministeri Ole Norrback ehdotti huijauksesta narahtaneiden tutkijoiden palkkaamista tiedemaailman huiputuspoliiseiksi.

— Kiinnostava ajatus, Ben Martin kommentoi Norrbackin ehdotusta.

Juha Merimaa

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 6