Jäsenkysely:

Professori tekee liikaa töitä – ilolla

Professori paiskii ylipitkää työpäivää, mutta tuntee työniloa. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat hyvät, mutta toisaalta yliopiston sisällä professori tuntee, ettei häntä kuunnella tarpeeksi. Avustavasta henkilöstöstä on huutava pula.

Professoriliitto teki viime keväänä yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa jäsenkyselyn, joka keskittyi professorien työoloihin, työn resursointiin ja hyvinvointiin. Vastausprosentti oli hyvä — 47 — eli kaikkiaan 741 liiton jäsentä vastasi. Johtotehtävissä toimivia professoreita vastaajista oli kaksi kolmasosaa.

Kyselyn toteuttaneet Työterveyslaitoksen tutkijat olivat ihmeissään tuloksista, jotka liittyvät professorien työaikaan. Vastaajista 38 prosenttia tekee töitä 2000—2600 tuntia vuodessa, kun kokonaistyöaika on 1600 tuntia. Normaalia työpäivää teki 26 prosenttia, lievää ylityötä 43 prosenttia ja ylipitkää työpäivää 31 prosenttia professoreista. Työterveyslaitos määrittelee yli 10 tunnin työpäivän ylipitkäksi.

Työterveyslaitoksen tutkija Jenni Ervasti: Miten näin pitkä työpäivä voi vaikuttaa ihmisen terveyteen?

— Yli 10 tunnin työpäivien on Lontoon yliopiston ja Työterveyslaitoksen tutkimuksissa todettu vaikuttavan kielteisesti kognitiiviseen suorituskykyyn ja lisäävän riskiä masennukseen, unihäiriöihin ja sydäntauteihin

Stressioireita koki melko tai erittäin usein 36 prosenttia vastaajista. Nuoremmilla ja vähemmän aikaa professoreina toimivilla oli enemmän näitä oireita kuin vanhemmilla ja kauemmin töissä olleilla. Sukupuolella ja esimiesasemalla ei ollut yhteyttä stressin kokemiseen.

Jenni Ervasti: Onko professoreilla stressiä enemmän kuin muulla yliopistohenkilöstöllä?

— Stressioireiden kokeminen näyttäisi todella olevan yleisempää professoreilla kuin muulla yliopistohenkilöstöllä tai työssäkäyvillä yleensä. Työterveyslaitoksen Työ ja Terveys Suomessa 2009 -tutkimuksessa 8 prosenttia työssäkäyvistä koki melko tai erittäin paljon stressiä. Vuonna 2009 kahdessa suomalaisessa yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa (Elo ym. 2009) 26 prosenttia vastaajista (opetus-, tutkimus-, tuki-, hallinto- ja toimistohenkilökunta) koki melko tai erittäin paljon stressiä, kun vastaava osuus tässä tutkimuksessa oli tuo 36 prosenttia.

Tutkimusajan puute stressaa

Kyselyssä tiedusteltiin myös professorin työajan jakautumista erilaisiin tehtäviin. Perustutkintokoulutukseen vierähtää 30 prosenttia, tutkimukseen vajaa neljännes, esimiestyöhön ja johtamiseen 16 prosenttia työajasta.

Professorit kokevat tutkimusajan puutteen selvästi suurimmaksi yksittäiseksi työstressin aiheuttajaksi. Täydentävän rahoituksen hankkiminen, työmäärä ja määräajat tulevat seuraavina. Opettaminen tuottaa stressiä harvoille.

Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo: Miten tutkimusajan riittämättömyys näkyy professorin työssä?

— Tutkimustyö on luovaa ajattelutyötä. Päivät ja viikot ovat pirstaloituneita muuhun työhön, eikä tunti siellä ja toinen täällä mahdollista riittävää keskittymistä. Moni professori käyttääkin viikonloppunsa ja kesälomansa tutkimiseen ja hankesuunnitteluun. Erityisesti kirjoitustyö vaatii paneutumista. Niinpä professorin työ on liian usein vuorotyötä: päivävuoron jälkeen alkaa iltavuoro.

Avustavaa henkilöstöä lisää

Vastaajilta kysyttiin myös työn resursointiin liittyviä asioita. Selvästi eniten puutetta on tutkimusta avustavasta henkilöstöstä. Aalto-yliopisto erottui muista suurista yliopistoista siten, että siellä oltiin keskimääräistä tyytyväisempiä avustavan henkilöstön määrää kuin muissa suuremmissa yliopistoissa. Tieteenaloittain tarkasteltuna tekniikan ja luonnontieteen puolella on avustavaa väkeä enemmän kuin esimerkiksi humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä.

Muut työskentelyolosuhteet ovat vastausten valossa melko hyvässä kunnossa. Jopa tietojärjestelmät on ilmeisesti saatu yliopistoissa aiempaa paremmalle tolalle. Professorit olivat tyytyväisiä etenkin kirjastopalveluihin ja opetustiloihin. Helsingin yliopistossa professorit pitivät opetustiloistaan enemmän kuin Aallossa.

Ulkomaisiin konferensseihin pääsee parhaiten osallistumaan tekniikassa ja heikoimmin humanistisissa sekä maatalous- ja metsätieteissä. Aalto-yliopistossa on selvästi helpompaa päästä ulkomaille kuin esimerkiksi Itä-Suomen ja Turun yliopistoissa.

Professorin mielipidettä ei kysytä

Professorit kokevat lähityöyhteisönsä melko toimivaksi. Miesten arviot ovat naisvastaajia myönteisempiä. Myös lähiesimiehen toimintaan ollaan suhteellisen tyytyväisiä.

Kyselyssä tiedusteltiin myös vaikutusmahdollisuuksia organisaatiossa ja toisaalta omassa työssä. Vastausten perusteella professorit kokevat, ettei yliopiston ylin taso ole riittävästi kiinnostunut heidän työstään. Tietoa ei saa riittävästi, eikä ainakaan ajoissa. Professorin mielipidettä ei kysytä eikä hänen osaamistaan tarvita isoissa strategisissa päätöksissä.

Liiton puheenjohtaja Maarit Valo: Ovatko vaikutusmahdollisuudet vähentyneet yliopistouudistuksen myötä?

— Yliopistouudistuksen yhteydessä kollegiaalinen johtaminen väheni selvästi. Nyt entistä harvempi professori on mukana suunnittelemassa suuria linjoja tai päättämässä niistä. Moni kysyy, pääseekö ylin tieteellinen asiantuntemus enää kunnolla näkyviin yliopiston kauaskantoisissa strategisissa päätöksissä. Nimenomaan valmisteluvaihe tapahtuu nyt aikalailla näkymättömissä.

Sen sijaan vaikutusmahdollisuus omaan työhön, nimenomaan sen sisältöön näyttää säilyneen hyvällä tolalla. Professori voi edelleen vaikuttaa hyvin siihen, mitä hän tutkii ja opettaa.

Mutta työmäärään ja omaa työtä koskevaan tärkeisiin päätöksiin on hankalampaa puuttua. Miehet kokevat vaikuttamisen helpommaksi kuin naiset.

Iloa merkittävästä työstä

Stressioireista, avustavan henkilöstön vähyydestä ja vaikutusmahdollisuuksien heikentymisestä huolimatta professori kokee iloa työstään. Professorit vastasivat yllättävänkin myönteisesti väittämiin ”minun on usein mukavaa syventyä työhöni”, ”löydän usein uusia ja kiinnostavia puolia työstäni”, ”työni on minulle myönteinen haaste” ja ”olen usein innostunut työstäni”.

Professorit pitävät omaa työtään myös tärkeänä ja merkittävänä. He kokevat, että heidän työpanoksellaan on merkitystä organisaationsa menestykselle. Hyvin monet ovat valmiita panostamaan tosissaan edistääkseen organisaation menestystä.

Puheenjohtaja Maarit Valo: Miten selität kyselyn muiden tulosten ja työniloon liittyvien vastausten välistä eräänlaista ristiriitaa?

— Professorit koettavat pitää kiinni siitä, mikä on työn hyvää ydintä: tiedon jäsentäminen, uuden tiedon luominen, kansainvälinen ja kotimainen yhteistyö kollegojen kanssa, motivoituneiden opiskelijoiden ohjaaminen. Kaikki tämä on äärettömän palkitsevaa. Siihen uppoutuu ja sille omistautuu. Siitä ne ylipitkät työpäivät sitten syntyvät — stressihän voi tulla mieluisastakin työstä. Mutta korostan, että turhista rutiinitehtävistä se varmimmin tulee.

Poimintoja avovastauksista

”Yliopisto on jakautunut konttoripuoleen (laitosten yläpuolella oleva hallinto) ja tehdaspuoleen (tutkimus – ja opetuslaitokset/yksiköt). Konttori paisuu hallitsemattomasti ja tuottaa tehdaspuolella jatkuvia ylimääräisiä tehtäviä, hallinnossa palkkakehitys ja työsuhteet parempia kuin tehdaspuolella. Yhä supistuva tehdaspuoli on jatkuvassa tulosvastuussa ja sen harteille asetetaan koko ajan uusia tehtäviä samaan aikaan kuin resurssit supistuvat. Narun pää tulee vetävän käteen.”

”…Työyhteisössäni suurena ongelmana on työuupumus. Erittäin monet henkilökunnan jäsenet tuntuvat kärsivän siitä. Pitäisi miettiä, mistä se johtuu ja miten sitä voitaisiin vähentää.”

”…En oikein ymmärrä miksi professorin palkalla kannattaa teettää niin paljon amanuenssin/toimistoapulaisen töitä. Järkevään työhön jää erittäin vähän aikaa. Maailmalla on malleja viisaaseen työnjakoon, mutta meillä tilanne vain pahenee.”

”Olen huolissani muiden jaksamisesta! Sekä opetuksen, tutkimuksen että yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vaateet ovat kasvaneet ja monipuolistuneet sellaisiin mittoihin, että useat kokevat voimattomuutta niiden edessä. … Avainresurssien tunnistaminen ja heidän jaksamisestaan huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää.”

”Käytännössä olen töissä joka päivä aamu 0700 ilta 2200:n ja suurin osa siitä menee silpun ja rutiinin hoitamiseen. Tutkimusta teen 1800 jälkeen. Se idiootti, jonka älynväläys oli avustavan henkilökunnan siirtäminen hallintokeskuksiin, sietäisi saada potkut."

”Työ ja lähin työyhteisö ja yhteistyöverkostot sekä kansainväliset kontaktit ovat kunnossa ja innostavat työhön ja ylläpitävät työmotivaatiota hienolla tavalla. Oman organisaationi ylimmälle johdolle työni näyttäytyy sen sijaan merkityksettömänä.”

teksti Kirsti Sintonen

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 24