Nimikkeet puhuttivat Agorassa

Yliopistotutkijan uran luominen muistuttaa huippu-urheilua. Päästäkseen edes kisaan mukaan pitää olla valmis uhrauksiin. Ja hyväksyä se, etteivät kaikki voi voittaa — tai edes sijoittua.

Monet pettymykset voitaisiin ehkä välttää, jos nuoret väittelijät suhtautuisivat realistisemmin omiin kykyihinsä ja vaatimuksiinsa, arvelee henkilöstöjohtaja Kira Ukkonen Helsingin yliopistosta.

Ukkonen osallistui yhtenä panelistina Helsingin yliopiston tieteentekijöiden järjestämään seminaariin, jossa pohdittiin yliopistotyön ihanuutta ja kurjuutta, arjen mielekkyyttä ja aivovientiä.

Käsiteltävistä kysymyksistä päätti monikymmenpäinen yleisö. Vastaajan paikalla päärakennuksen pienessä juhlasalissa istuivat Ukkosen lisäksi Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson ja Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala.

Yliopistoa on suomittu erityisesti vuoden 2010 uudistuksen jälkeen. Panelistit näkivät silti monien arkisten käytäntöjen kulkeneen hyvään suuntaan. Eeva Rantala muistutti, että vielä 60-luvulla assistentit valmistelivat tutkimuksensa omilla varoillaan: palkkaa kun tuli vain opetustuntien määrän mukaan.

Tämän päivän yliopiston kehittäminen työyhteisönä on ristiriitainen tehtävä. Eikä se johdu ainoastaan nyky-yhteiskunnan paineista.

— Yhteisten pelisääntöjen löytäminen ei ole helppoa, koska tieteenalojen erot ovat luonnostaan suuret. Se vaikuttaa paitsi eri alojen rahoitukseen, myös työtapoihin, johtamiskulttuuriin ja uralla etenemisen tapaan, muistutti Thomas Wilhelmsson.

— Luonnontieteissä ryhmätyö ja sisäinen hierarkia kuuluvat asiaan. Sellainen taas ei sovi humanistisen tutkimuksen perinteisiin.

— Usein kuulee väitettävän, että nykyinen rahoitusmalli suosii niin sanottuja kovia aloja. Mutta se ei pidä paikkaansa. Julkaisujen perusteella saatavan rahoituksen suhteen näin onkin, mutta toisaalta humanistisilla aloilla tuotetaan paljon enemmän tutkintoja kuin luonnontieteissä. Myös se kuuluu rahanjakokriteereihin, Wilhelmsson lisäsi.

Tohtorikoulutettavien nimekkeet innostivat puheenvuoroihin. Titteliä pidetään vähättelevänä, voihan esimerkiksi liike-elämässä itseään kutsua tutkijaksi sangen vaatimattomalla osaamisella. Jussi Vauhkonen yleisöstä kyseli, miksi vertaisarvioituja artikkeleita julkaissutta tieteentekijää pidetään ikään kuin opiskelijana.

Ukkonen perusteli nykykäytäntöä neliportaisella uramallilla.

— Siinä väitöskirjan tekijää ei vielä katsota valmiiksi tutkijaksi. Sitä paitsi maailmalla doctoral student tai Ph.D -student -nimekkeitä käytetään yleisesti, perusteli Ukkonen.

Eeva Rantala huomautti, että Tieteentekijöiden liitto kannattaa nimikettä nuorempi tutkija. Se on käytössä jo Itä-Suomen yliopistossa sekä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Yleiseen hallintoon käytettävät varat herättivät myös keskustelua. Wilhelmssonin mukaan byrokratiaa on vähennetty.

— Mutta ei sekään ole hyvä, että ensin karsitaan hallinnosta ja sitten kuormitetaan opettajia ja tutkijoita piilohallinnolla, Helsingin yliopiston rehtori huomautti.

Majan matalimmat

— Apurahatutkija kuuluu edelleen paarialuokkaan - mitä asialle on tehty, kuului yksi Agora-yleisön kysymyksistä.

Tällä hetkellä apurahatutkijan asema vaihtelee tieteenalan ja yliopiston mukaan.

— Esimerkiksi Tampereen yliopistossa apurahatutkija saa äänestää yliopiston vaaleissa, Helsingissä ei, kuvailee Eeva Rantala.

Laitoksesta riippuvat myös arkiset työtavat. Onnekkaimmat apurahansaajat kuuluvat tiiviisti yhteisöön ja kilistelevät samoja avainnippuja kuin muutkin. Toisaalla ei edes tervehditä.

Rehtori Thomas Wilhelmsson kannustaa laitoksia sopimaan kirjallisesti apurahatutkijan kanssa osapuolien velvoitteista ja eduista, kuten huoneen käytöstä tai verkkotunnuksista. Valmiita lomakkeita löytyy HY:n verkkosivuilta. Paljon niitä jo käytetäänkin.

— Ihanteellista tietysti olisi se, että apurahan sijasta tutkija saisi palkkaa. Olemme neuvotelleet säätiöiden kanssa tästä mahdollisuudesta. Mutta työsuhteessa tulee verottaja mukaan kuvioon, jolloin nykyistä harvempi tutkija saisi rahoitusta.

Tieteentekijöiden liitto on valinnut apurahatutkijoilta perittävät työhuonemaksut tieteenteon esteeksi. Noin 700 Helsingin yliopiston tutkijan allekirjoittama kirje luovutettiin Wilhelmssonille syyskuun alussa. Kirjeessä rehtoria pyydettiin puuttumaan tilanteeseen ja korjaamaan räikeimmät epäkohdat.

teksti Mai Allo
kuva Veikko Somerpuro

Kommentti: Pitäisikö henkilöstöjohtajan ajatella henkilöstön parasta?

Agora-seminaarissa heräsi vilkasta keskustelua tohtorikoulutettava -nimikkeen muuttamisesta nuoremmaksi tutkijaksi. Nimike nuorempi tutkija ansioluettelossa auttaisi väitöskirjan tehneitä sijoittumaan yliopiston ulkopuolelle töihin varmaankin paremmin kuin tohtorikoulutettava. Tämä on tarpeellista, sillä Helsingin yliopistosta valmistuu vuosittain 500 tohtoria ja professuureja vapautuu vain 20.

Henkilöstöjohtaja Kira Ukkonen sanoi ymmärtävänsä, että nuorempi tutkija olisi henkilön kannalta parempi nimike. Tästä herää kysymys, että eikö henkilöstöjohtajan pitäisi ajatella myös henkilöstön parasta. Hän nimittäin totesi, että Helsingin yliopistolla ei ole aikomusta muuttaa tohtorikoulutettava -nimikettä nuoremmaksi tutkijaksi, kuten esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa on tehty.

Mieleeni tuli myöhemmin kysymys, mitä haittaa yliopistolle voisi olla tämän paremman nimikkeen käyttöön otosta? Kysyinkin Itä-Suomen yliopiston rehtori Perttu Vartiaiselta, onko siitä, että tohtorikoulutettavien nimikkeet muutettiin Itä-Suomen yliopistossa pari vuotta sitten nimikkeiksi nuorempi tutkija ollut työnantajan kannalta jotain haittaa? Mitä hyötyä nimikkeiden muuttamisesta on ollut?

Hän vastasi seuraavasti:

— Minusta molemmat nimikkeet – nuorempi tutkija ja tohtorikoulutettava – ovat työnantajan kannalta sinällään yhtä hyviä. Hyöty koituu välillisesti kuitenkin myös työnantajalle, mikäli nuoremmat tutkijat itse kokevat nimikkeen itselleen hyväksi. Yksi vahva argumentti nimikkeen nuorempi tutkija puolesta on ollut, että se noudattaa eurooppalaista suositusta (käännös nimikkeelle Early Stage Researcher). Tohtorikoulutettava (PhD student) on taas eurooppalaisittain ymmärrettynä väljä nimike, joka voi olla myös apurahatutkijoilla. Näin sitä meilläkin voidaan arkikielessä käyttää, kun puhutaan kaikista tohtorikoulutuksessa olevista jatkotutkinto- opiskelijoista.

Olisikohan Helsingin yliopistollekin hyötyä siitä, että sen tohtorikoulutettavat saisivat nimikkeen, jonka itse kokevat hyväksi?

Marketta Honkanen
asiamies, Tieteentekijöiden liitto

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 28