Kirja-arviot
Dataprojektori heijastaa tekstin valkokankaalle ja luennoija seuraa ja osoittaa tekstin kohtia karttakepillä. Samaan aikaan yleisö tiiraa toisella silmällä valkokangasta ja toisella ennen esitystä jaettuja tekstin kopioita. Ja kun esityksestä on kulunut pari tuntia, harva muistaa edes mitä aihetta käsiteltiin. Tuttu tilanne etenkin massayliopistoissa. Kuitenkin jo antiikista lähtien puhetaitoa on opetettu niin suullisesti kuin kirjallisestikin. Miksi yliopistoissa ei sitten hyödynnetä tätä traditiota? Syynä lienee se, puhetaitoa eli retoriikkaa pidetään lähtökohtaisesti tuomittavana, koska se vetoaa enemmän tunteisiin ja intohimoihin kuin järkeen ja argumentaatioon. Ja näin se enemmänkin peittelee ja kätkee tosiasioita kuin avaa ja tuo niitä julki. Mutta eikö monimutkainen ja labyrinttimainen tieteen jargon aivan samalla tavalla piilota ja johda harhaan, se tekee sen vain pitkäveteisemmin ja kömpelömmin. Ja eikö painavan ja vakavan sisällön voi pakata kevyisiin ja kauniisiin kuoriin samaan tapaan kuin pahanmakuisen lääkkeen saa menemään kurkusta alas makeaan mehuun sekoitettuna? Suosittu norjalainen kouluttaja Ragnhild Nilsen on samaa mieltä ja esittää Paremmaksi puhujaksi - kirjassaan miten tämä tehdään. Dataprojektoreja ja muuta teknistä rekvisiittaa ei tarvitse eikä tulekaan hylätä, pitää vain muistaa, että ne ovat apuvälineitä, eivät itsetarkoituksia tai piilopaikkoja. Etenkin eloisat kuvat tai filminpätkät havainnollistavat ja värittävät steriiliä tieteellistä aihetta. Alku ja loppu ovat tärkeitä. Alussa yleisö täytyy herättää ja saada mukaan. Tämä onnistuu parhaiten esimerkiksi esittämällä kinkkinen kysymys tai jokin muu koukku. Myös omista kokemuksista kertominen auttaa kuulijoita eläytymään ja samastumaan aiheeseen. Tärkeintä onkin luoda asioista tarina ja draama sen sijaan, että vain mekaanisesti luettelee asioita peräkkäin. Eloisat ilmeet, eleet ja liikkeet täydentävät tarinaa ja takaavat sen, että väsyneinkin virkoaa ja seuraa esitystä loppuun asti. Ja sen, että luennon vielä jälkeenkin aiheesta keskustellaan pitkään käytävillä ja kahvihuoneissa. Paremmaksi puhujaksi -kirjaa lukiessa tulee mieleen, että onkohan kirjoittaja käynyt koskaan Esa Saarisen luennoilla. Tuon punktohtorina kunnostautuneen karismaattisen filosofin selkeä mutta sujuva kielenkäyttö, avoimet esimerkit omasta elämästä, eloisat ilmeet ja liikkeet ja kauaksi erottuva värikäs ja tyylikäs pukeutuminen keräsivät aikoinaan yliopiston salit kerta toisensa niin täyteen, että osa kuulijoista joutui jäämään kurkistamaan ovensuusta. Sujuvasti ja selkeästi laadittu sekä omakohtaisilla kokemuksilla maustettu Paremmaksi puhujaksi näyttää sekin käytännön mallia, ja kirjan lukee yhdeltä istumalta. Kirjan lukeminen vakuuttaa siitä, että ei riitä, mitä puhuu, vaan yhtä tärkeää ja joskus tärkeämpääkin on se, miten asiat esitetään. Pekka Wahlstedt
Monilla menestyneillä ihmisillä on vaativa ja ankara suhde itseään kohtaan. Omia virheitä ja epäonnistumisia on vaikeata antaa anteeksi. ”Tutkimus osoittaa, että itseen kohdistuva myötätunto pehmentää negatiivisten tilanteiden vaikutusta elämässämme”, toteaa Harvardin yliopiston lääketieteen laitoksen kliininen kouluttaja Christopher K. Germer. ”Esimerkiksi silloin, kun itseensä myötätuntoisesti suhtautuva henkilö kokee akateemisen epäonnistumisen, hän näkee sen todennäköisesti tilaisuutena kehittää itseään edelleen.” ”Itseensä myötätuntoisesti suhtautuvilla ihmisillä on hyvä itsetunto, mutta heidän itsetuntonsa ei varsinaisesti riipu siitä, miten muut suhtautuvat heihin. Itseen kohdistuvaan myötätuntoon perustuva itsetunto syntyy siitä, miten vastaamme tilanteisiin. Itseensä myötämielisesti suhtautuvat pelkäävät epäonnistumista ja hylkäämisiä vähemmän juuri tästä syystä.” Harvempi kilpailuyhteiskunnan jäsen oppii lapsuudessa myötätuntoisen asenteen itseään kohtaan, mutta Germerin mukaan tämä tervehdyttävän asenteen voi opetella aikuisuudessa ja sitä voi jatkuvasti vahvistaa. Tutkimusten mukaan myötätuntoinen asenne itseä kohtaan mm. helpottaa unettomuutta, selkäkipuja ja myös suhteita muihin ihmisiin. Ensimmäinen askel myötätunnon opettelussa on todellisuuden hyväksyminen, vaikka todellisuus ei juuri sillä hetkellä miellytäkään. ”On myötätuntoista ystävystyä tuskallisten tunteiden kanssa — lopettaa taistelu niitä vastaan. Suurin osa tästä kirjasta käsittelee sitä, miten suhtautua ystävällisemmin epämiellyttäviä tunteita ja itseään kohtaan”, Germer kertoo. Epäystävällinen suhtautuminen itseä kohtaan ei välttämättä aina ole tietoista, koska ajatukset ovat niin nopeita. Germerin mukaan kehoon keskittyminen voi auttaa. Jos esimerkiksi vatsassa tuntuu jännitystä, ehkä sinulla oli itseäsi hylkääviä ajatuksia sitä ennen? ”Jo pyrkimys olla tietoinen itsen tuomitsemisesta alkaa hävittää tapaa, vaikka sinulta menisikin ohi suurin osa tapahtumista”, Germer toteaa lohdullisesti. Sanat voi itse valita, olennaista on myötätuntoinen ja hyväntahtoinen asenne niiden takana. Hyvää tahtovat sanat vaikuttavat mieleen pitkällä tähtäyksellä, vaikka niitä lausuessa ei kokisikaan minkäänlaisia tunteita. Germer vertaa tapahtumaa siementen kylvämiseen maahan. Alkuun voi näyttää, että mitään ei tapahdu. Yhtäkkiä jossain arjen tilanteessa ihminen yllättää itsensä uudella myötätuntoisemmalla asenteella itseään kohtaan. Myötätuntoisen suhteen kehittäminen itseen lähtee jo arjen pienistä teoista. Germer esittää lukijalle kysymyksiä: miten harjaat hampaasi? Hellästi? Karkeasti? Tuntuuko kehosi jäykältä ja jännittyneeltä, koska et ole harjoittanut liikuntaa? Jumitutko tietokoneen eteen? Kirjan kirjoittamissävy on hengen mukainen, lukijaan myötätuntoisesti suhtautuva. Germer kertoo myös mm. siitä, kuinka myötätuntomeditaatio vaikuttaa konkreettisesti aivoja kehittävästi. ”Tiivis harjoitus voi kehittää huomattavasti aivojen hallintaa ja kykyä kutsua tarvittaessa esiin rakastavia tunteita kohteesta tai olosuhteista riippumatta.” Myötätuntotaidoilla selvitään tilanteista, jotka muuten olisivat kaikille osapuolille erittäin kuluttavia ja tuskallisia. Tuula-Maria Ahonen
|
