Mika Hannula aloitti Tampereen teknillisen yliopiston rehtorina huhtikuun alussa.

Rahoitus, arvostus, digitalisaatio ja rakenteet

Yliopistojen lukuvuoden avajaispuheissa nousi tänä syksynä esille neljä ajankohtaista teemaa.

Tampereen teknillisen yliopistossa Mika Hannula piti ensimmäisen lukuvuodenavajaispuheensa rehtorina. Hän katsoi, että Tampere3 on tällä hetkellä Suomen tärkein korkeakoulupoliittinen hanke.

— Valitettava tosiasia kuitenkin on, että toistaiseksi emme ole saaneet alkuunkaan sellaista taloudellista tukea, jota näin merkittävän hankkeen toteuttaminen edellyttää. Sen sijaan olemme joutumassa uusien leikkausten kohteeksi. Kilpailukykysopimuksen väärä tulkinta tarkoittaa pelkästään TTY:lle 1 miljoonan euron lisäleikkaustarvetta. Jos tulkinta ei muutu, joudumme uudelleen sopeuttamaan toimintaamme. Tämä on käsittämätöntä tilanteessa, jossa kaikki keskeiset tuloslukumme osoittavat oikeaan suuntaan, olemme juuri keväällä leikanneet toiminnastamme yli 90 henkilötyövuotta ja olemme ryhtymässä todella rohkeaan korkeakoulupoliittiseen uudistukseen, Hannula totesi.

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola oli rahoitusleikkausten ohella huolissaan myös asenneilmapiiristä.

— Suomessa tämä on uutta ja varsin kummallista. Millä muulla kuin koulutuksella pärjäisimme? Milloin ja miksi maamme päättäjät menettivät uskonsa koulutuksen ja tiedon voimaan?

— Eikä tämä suinkaan ole vain suomalainen ilmiö ja ”murhe”. Monista maista kuuluu samanlaista, Euroopassa Brexit ja Turkin akateemiset ”siivoukset” ja USA:ssa Trump-ilmiö ovat tällaisia ilmiöinä. Olemmeko siis jo joutuneet totuuden jälkeiselle aikakaudelle, varsinkin totuudenjälkeiseen politiikkaan (post-truth politics)?

Kolan mielestä suomalaisissa yrityksissä pitäisi olla paljon enemmän tohtoreita kansainvälisten vertailujenkin perusteella.

— Johtuuko osa Suomen heikosta taloustilanteesta siitä, ettemme osaa tai rohkene hyödyntää hyvin koulutettuja huippuosaajiamme? Kola kysyi.

Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen korosti avajaispuheessaan yliopistojen merkitystä taloudellisesti heikon nykytilanteen parantamisessa.

— Urakka on aloitettava kiireesti Suomea vaivaavan henkisen laman, kutsuttakoon sitä vaikka ajan hengen mukaisesti FinDepikseksi, selättämisellä.

Digitalisaation haasteet nousivat esille mm. Oulun yliopiston rehtorin Jouko Niinimäen ja Itä-Suomen yliopiston akateemisen rehtorin Jaakko Puhakan puheissa.

— Kansallinen kilpailu on nopeasti muuttumassa kansainväliseksi pudotuspeliksi vetovoimasta. Suomalaisten yliopistojen on pystyttävä edustamaan osaamisen kärkeä maailman 17 000 yliopiston joukossa. Perinteisesti turvatuksi koetussa koulutuksessakin yliopistojen rooli tulee ennen pitkää haastetuksi, kun digitalisaatio tuo koulutusta tarjolle aivan uudella tavalla maantieteellisistä etäisyyksistä riippumatta. Ei ole selvää, että nykymuotoiset yksittäisten yliopistojen myöntämät tutkinnot säilyttävät asemansa tulevaisuudessa. Voi hyvinkin olla, että monien yliopistojen yhteistyönä tuottamat tutkinnot yleistyvät ja asetelma muuttuu nykyisestä, ennusti rehtori Niinimäki.

— Rehellisyyden nimissä on todettava, että suomalaiset yliopistot eivät ole toimineet digitalisaation airueina oppimisen kehittämisessä, totesi Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Puhakka.

Henkilöstöjärjestöjen puheenvuorot vähenevät yliopistojen avajaisissa vuosi vuodelta. Tampereen yliopistossa puhui Professoriliiton osaston puheenjohtaja Mari Hatavara ja Lapin yliopistossa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen. Helsingin yliopiston lukuvuoden avajaisissa puheenvuoron piti HY:n dosenttiyhdistyksen puheenjohtaja Anne Nevgi.

Petri Koikkalainen pohti puheessaan muun muassa sitä, ovatko rakenteelliset muutokset ja profiloinnit tieteenalojen alasajoa vai niiden järkiperäistä kehittämistä.

—Yliopistojen lukumäärä on vähentynyt tällä vuosikymmenellä kolmanneksella, samalla kun monissa tiedekunnissa koulutusohjelmien määrä on vähintään puolitettu. Lisäksi monien yliopistojen organisaatio on laitettu kokonaan uusiksi. Siitä huolimatta tiedepolitiikan ylätasolla muutokset leimataan riittämättömiksi.

Myös Mari Hatavara käsitteli rakenteellista kehittämistä.

—Suurin uhka on henkilöstön ajan puute, jota näyttää tuottavan yhä suuremmaksi kasvava yliopistojen neljänneksi tehtäväksikin ristitty rakenteellinen kehittäminen. Kehittäminen itsessään ei tietenkään ole uhka, vaan välttämättömyys. Riskit tulevat siitä, jos tieteen tekeminen, joka itsessään on jatkuvassa kehityksessä tai muutoksessa, ei johda kehitystä vaan joutuu sen ohjaamaksi.

Professori Hatavara korosti myös demokraattisen kolmikannan merkitystä.

—Yliopistodemokratia voi olla aitoa tai näennäistä. Esimerkiksi sekä yliopistossa että politiikassa nykyään suositut suoran vaikuttamisen keinot, kuten kaikille avoimet työpajat ja kyselyt, saattavat johtaa tilanteeseen, jossa kaikki halukkaat pääsevät sanomaan sanansa, mutta ketään ei kuunnella. Painokkaammin kuin yksittäinen työntekijä tai opiskelija, voivat demokraattisesti valitut kolmikannan edustajat vaatia tiedeyhteisön näkemysten huomioimista yliopiston kehittämisessä. Silloin myös yliopisto saa parhaan hyödyn siitä asiantuntijuudesta, jonka kärkeä se edustaa yhteiskunnassa.

---