Tieteentekijät tutkitun tiedon puolesta -keskustelussa olivat mukana Maija Mattila, Anna-Maria Pirttilä, Jukka Palo ja Mari K. Niemi.

50 vuotta tutkitun tiedon puolesta

”Vaikka popularisointi olisi kuinka tärkeää, on kuitenkin mentävä tiede edellä.” ”Meidän tehtävämme on tehdä työmme mahdollisimman hyvin ja tehdä luotettavaa tiedettä.” Tieteentekijät tutkitun tiedon puolesta -keskustelu oli yksi Tieteentekijöiden liiton 50-vuotisjuhlien kohokohdista.

Uusi toiminnanjohtaja Johanna Moisio, väistyvä toiminnanjohtaja Eeva Rantala ja puheenjohtaja Petri Koikkalainen kiittelivät juhlalavalla liiton upeaa jäsenistöä. Oikealla juontaja Kirsi Heikel.

Tieteentekijöiden liitto juhlisti 50-vuotista taivaltaan lokakuussa. Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla kuultiin musiikkia perustamisvuodelta 1967, seurattiin kiinnostavaa keskustelua Tieteentekijät tutkitun tiedon puolesta sekä lopuksi biletettiin Millie Jean -bändin tahdissa. Koko juhlavuoden teemana on ollut Tutkitun tiedon puolesta. Juhlissa tästä ajankohtaisesta aiheesta keskustelivat neljä eri aloja ja eri yliopistoja edustavaa tieteentekijää toimittaja, A-Studion juontaja Kirsi Heikelin johdolla. Vuoden 2015 tieteentekijä, erikoistutkija Mari K. Niemi, juhlavuoden 50 tieteentekijääsarjassa esitelty yliopistotutkija Anna-Maria Pirttilä, Tampereen yliopiston tieteentekijöiden puheenjohtaja, väitöskirjatutkija Maija Mattila sekä yliopistotutkija Jukka Palo pohtivat muun muassa sitä, pitääkö juuri nyt olla erityisen huolissaan tutkitun tiedon asemasta.

Maailmalta kantautuvien esimerkkien valossa — kyllä pitää. Tosin Maija Mattila muistutti, että uskonto ja kirkko ovat kautta aikojen vaikuttaneet vahvasti siihen, miten tieteeseen on suhtauduttu. Nyt uhkana ei ole sentään inkvisitio, mutta esimerkiksi Turkissa yliopistoväkeä on passitettu joukoittain vankiloihin.

Keskustelijat jatkoivat tutkitun tiedon asemasta päätöksenteossa. Miten sitä voisi edistää?

— Päättäjillä on tosi kiire ja siksi räätälöidyn ja tarkoituksenhakuisen tutkimuksen teko yleistyy. Tästä on merkkinä ajatuspajojen ja viestintätoimistojen menestys. Mutta yliopistotutkijoiden pitää vaan tehdä enemmän työtä, ettemme jäädä jalkoihin, Mari K. Niemi totesi.

Anna-Maria Pirttilä kertoi tuoreen esimerkin päättäjistä ja tutkitusta tiedosta.

— 68 tutkijaa allekirjoitti lauselman Suomen metsähakkuiden tilasta. Olin yhtenä kirjoittajana joukossa mukana. Silti argumenteillamme ei tuntunut olevan mitään vaikutusta — vain raha näyttää merkitsevän jotain.

Kirsi Heikel kysyi, pitäisikö tutkijoiden ottaa tunnekortti nykyistä enemmän mukaan mm. poliitikkoihin vaikuttamisessa?

— Politiikan kenttä toimii eri logiikalla kuin tieteen kenttä. Mutta äänestäjien tunteet – ne liikuttavat myös poliitikkoja, Maija Mattila sanoi. Hän on toiminut kansanedustajan avustajana.

Jukka Palo on huomannut, että aika monet kritisoivat tieteen löydettävyyttä: mistä tavoitan tutkijan, joka on tutkinut kyseistä aihetta. Helsingin yliopiston lisäksi Palo työskentelee tutkimuspäällikkönä THL:ssä.

— On yliopiston ja tutkimuslaitoksen tehtävä hoitaa koneisto kuntoon. Meidän tehtävämme on tehdä työmme mahdollisimman hyvin ja tehdä luotettavaa tiedettä.

Oikeusgenetiikan dosentti Palo pohti Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Viikon juttu -sarjassa viime elokuussa sitä, onko artikkelien popularisointi ja medianäkyvyys jo vähintään yhtä tärkeää kuin itse julkaisu ja siitä saatu tiedeyhteisön palaute. Hän katsoi, että popularisointi on nykyisessä maailmantilanteessa tärkeämpää kuin ehkä koskaan, mutta se on tehtävä taiten. On mentävä tiede edellä.

Keskustelussa käsiteltiin myös tutkijoiden ja median suhdetta.

— Toimittajat haluavat meiltä yhtä enemmän mielipiteitä. Mutta jos tutkijalta tivataan mediassa vain mielipidettä, alkaa näyttää siltä, että tiede on vain mielipide. Pitää yrittää korostaa, että tämä ei ole vain mielipide vaan pohjautuu esim. laajoihin väestötason tutkimuksiin. Jos me emme näy mediassa, toimittajat ryhtyvät yhä enemmän haastattelemaan toisiaan tai maallikoita, korosti julkisuudessa paljon asiantuntijana toimiva Niemi.

Keskustelun lopuksi Kirsi Heikel otti esille Turun Sanomien kiistellyn jutun, jossa oli Turun puukotustapauksen jälkeen haastateltu anonyymiä tutkijaa. Jutussa ei ollut myöskään toimittajan nimeä. Keskustelijat ymmärsivät nimettömän uutisoinnin erityisissä poikkeustapauksissa.

Jukka Palo muistutti, että tieto ja sen luotettavuus pitää pystyä tarkistamaan.

Anna-Maria Pirttilä kertoi esimerkin susitutkijasta, joka esiintyi oikeudessa pyydettynä asiantuntijana ja oli saanut sen jälkeen uhkaussoittoja.

— On karmeitakin esimerkkejä siitä, mitä palautetta tutkijat ovat saaneet. Turun uutisessa kuitenkin häiritsi hieman se, että tutkija esitti aika rapsakoita mielipiteitä eikä tekstistä käynyt ilmi, mistä tutkija oli. Julkisuudessa on mahdollista kommentoida poleemisiakin aiheita myös ilman vihapalautetta. Minua ei ole koskaan uhkailtu, mutta ehkä olen onnekkaassa asemassa, Mari K. Niemi huomautti.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on tehnyt kaksi kyselyä tutkijoiden saamasta palautteesta. Niiden tulosten valossa näyttää siltä, että palautteen saamisen vuoksi tutkijoiden arkuus esiintyä mediassa on jonkin verran lisääntynyt.

Kiinnostavan ja napakan keskusteluosuuden jälkeen vaihdettiin vapaalle tyylillä: tiede on hauskaa ja tutkijoilla on parhaat bileet.

Juhlapäivän lounaalla oli koolla puheenjohtajia vuosien varrelta: Björn Fant, Vesa Majamaa. Ragna Rönnholm, Jussi Nuorteva, perustajajäsen, Lapin yliopiston pitkäaikainen rehtori Esko Riepula, Tapani Kaakkuriniemi, Leila Risteli, Antero Puhakka, Kari Pitkänen, Kari Kuoppala, nykyinen puheenjohtaja Petri Koikkalainen sekä Jukka Yliniemi.

---