Säätiöt tieteilijöiden onnistumisia tukemassa

Säätiöiden merkitys tutkimuksen rahoittajana on viime vuosina taas kasvanut suhteessa julkiseen tiederahoitukseen. Julkisen puolen valttikortti on tähän asti ollut jatkuvuus, mutta nykyisin jatkuvuutta, ja toisaalta epävarmuutta, saattavat tarjota sekä julkiset että yksityiset rahoittajat.

Vaikuttava tieteellinen työ on pitkäjänteistä ja vaatii sitkeyttä ja sitoutumista. Sen tekijöiltä edellytetään myös aktiivista toimijuutta, riskinottoa ja rohkeutta lähteä tuntemattomille vesille. Ajankohtainen kysymys kuuluukin, miten muuttuva tutkimusrahoitus voi parhaiten saada aikaan, että tieteellinen työ tuottaa sekä tutkijoita että yhteiskuntaa kiinnostavia tuloksia? Kyse ei ole tehokkuusajattelusta vaan vastuusta.

Haluamme tässä nostaa esiin kolme tärkeää asiaa, jotka edistävät tiederahoituksen, erityisesti yksityisen sellaisen, vaikuttavuutta. Ensimmäinen on säätiöiden apurahakausien pituuksien kasvattaminen jatkuvan kilpailutuksen sijasta. Kun rahoitus ei välittömästi ole loppumassa, ihminen pystyy edistämään kiinnostavia tieteellisiä aiheita ja saamaan aikaan tuloksia todennäköisemmin kuin lyhyissä yksittäisissä projekteissa.

Toinen on monialaisuuden ja monitieteisten kumppanuuksien tukeminen. Yhteistyö laajentaa tutkimuskenttää ja tuottaa uudenlaisia vastauksia ja kysymyksiä. Tieteiden välistä yhteistyötä tukevat jo melkein kaikki, ainakin juhlapuheissa, mutta myös tieteilijöiden ja muiden luovien tekijöiden, kuten journalistien tai taiteilijoiden, tukeminen kannattaa.

Kolmas ja olennaisen tärkeä asia on, että taloudellisen tuen lisäksi onnistumisiin tarvitaan myös muunlaista tukea ja turvaa. Kutsumme tätä toimijuuden vahvistamiseksi. Siihen sisältyy tutkimustyön kannalta kaksi keskeistä aspektia: henkilökohtaisten taitojen kasvattaminen ja yhteisöllisyyden tukeminen.

Koneen Säätiössä katsomme merkitykselliseksi ja vastuulliseksi tarjota taloudellisen tuen lisäksi yhteisöllisyyttä ja työkaluja taidollisten valmiuksien kasvattamiseen. Tuemme apurahansaajien taitoja työpajoissa, jotka sijoittuvat tieteellisen työn reunaalueille kuten vuorovaikutukseen, viestintään ja itsensä johtamiseen. Järjestämme tilaisuuksia myös ajankohtaisista sisällöllisistä teemoista, joissa kannustamme apurahansaajia verkostoitumaan ja tarjoamme tilojamme heidän käyttöönsä. Koska resurssimme ovat rajalliset, olemme aloittaneet apurahansaajien vertaismentoroinnin, jonka avulla he tukevat toistensa toimijuutta ja muodostavat yhteisöä. Moni tukemistamme tutkijoista työskentelee itsenäisesti, yliopiston tai muun työyhteisön ulkopuolella, jolloin tarjoamamme yhteisöllisyys ja tuki ovat heille erityisen arvokkaita.

Myös yliopistoissa ja muissa yhteisöissä tiiviisti toimivat apurahansaajat ovat kokeneet säätiön yhteisöön kuulumisen merkityksellisenä, koska säätiö on neutraali taho. Säätiö on jo sisäänrakennetusti kiinnostunut tekijöiden työstä, arvostaa ja luottaa heihin. Tarjoamme apurahansaajillemme kannustavan ja tukevan kontekstin.

Koemme myös saavamme tukea ja vahvistusta omaan työhömme, kun olemme aktiivisessa vuorovaikutuksessa apurahansaajiemme ja muiden tutkijoiden ja taiteilijoiden kanssa. Ydinosaamisemme, eli se miten voimme parhaalla mahdollisella tavalla tukea tieteilijöitä ja taiteilijoita onnistumaan työssään, saa vahvistusta.

Apurahojen vaikuttavuuden tavoite on yhteinen. Se koskee niin yksittäistä tutkijaa ja tutkimusryhmää, yliopistoa, säätiötä ja koko yhteiskuntaa. Tutkijoiden onnistuessa työssään kaikki onnistuvat.


Virpi Haavisto on luovien ammattilaisten työn edesauttamiseen erikoistunut valmentaja ja Kalle Korhonen on tutkijataustainen ihminen, joka vastaa Koneen Säätiön tiederahoituksesta.


teksti Virpi Haavisto ja Kalle Korhonen

Painetussa lehdessä sivu 45