Erkki Pesonen, Maija Peltola ja Jarkko Toikkanen edustivat Tieteentekijöiden liiton opetus- ja tutkijanuratyöryhmää Peda- Forumissa.

Visiopuheesta henkilöstön arkipäivään

Miten käy opetuksen laadun, jos tekijöitä ei ole tarpeeksi? Digitalisaatio ei ole ratkaisu kaikkeen.

Kun Peda-forumin puheenjohtaja Johanna Naukkarinen (Lappeenrannan teknillinen yliopisto) avasi Turussa järjestetyt vuoden 2018 Peda-forum-päivät (https://pedaforum2018.fi/) todeten, että ihmiset on unohdettu korkeakoulujen visiotyöstä, yleisön odotukset olivat korkealla. Opetus- ja kulttuuriministeriön lanseeraamaa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 -puhetta on viime aikoina kuultu monelta suunnalta, mikä on osaltaan jättänyt varjoonsa huolen tieteenteon ja koulutuksen järjestelmällisesti niukkenevista resursseista ja arvostuksesta. Kunhan seiniä kaadetaan, ja käärimme yhteiset hihamme, epäkohtia ei tunnu tarvitsevan miettiä. Ratkaiseeko ihminen, kuten uuden Tampereen yliopiston motto kuuluu?

Tieteentekijöiden liiton opetus- ja tutkijanuratyöryhmän jäsenet osallistuivat neljättä kertaa peräkkäin Peda-forum-päiville, joiden tuleva anti herätti lupauksia Naukkarisen avauksen jälkeen.

Konferenssin kahtena päivänä kuultiin lukuisia esityksiä ja puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista kuten tulevaisuuden korkeakouluopettajuus, pedagoginen johtaminen ja vertaismentorointi ja -oppiminen. Kutakin teemoista käsiteltiin monipuolisesti tuttuun Peda-forum-tyyliin, jossa asiantuntijat joka puolelta Suomea erilaisista toimintaympäristöistä esittelivät opetuksellisia demojaan ja menetelmäpilottejaan.

Ministeriön visiopuheeseen otettiin toisinaan kantaa kriittisesti ja sitä pyrittiin soveltamaan käytännössä hahmotelmiin tulevaisuuden mahdollisuuksista ja toimintamalleista. Se mitä päivillä ei juuri kuultu, oli arkipäivän käsitys ja näkemys siitä, mistä resurssit suurten visioiden ja käytännön uudistuksiin kaivetaan ja miten niihin sijoittaminen näkyy henkilöstön työsuunnitelmissa ja työstä korvaamisessa.

Tieteentekijöiden liiton näkökulmasta näiden kysymysten tulee olla etusijalla, jotta puheet hohdokkaasta tulevaisuudesta eivät jäisi pelkästään puheiksi. Muutosta juhlittaessa pitää varmistaa, että nimenomaan ihmisten kykyjen ja voimavarojen kestävyys varmistetaan muutenkin kuin hyvän tuulen näyillä jaetusta avoimuudesta, luovuudesta, yhteisöllisyydestä ja epävarmuuden sietämisestä.

Peda-forum-päivien loppupaneelikeskusteluun osallistuneet Vesa Taatila (Turun ammattikorkeakoulu), Ulla Klemola (Jyväskylän yliopisto), Sampo Mielityinen (Haaga-Helia) ja Miika Tiainen (Suomen ylioppilaskuntien liitto) kysyivät toisiltaan ja yleisöltä, onko meillä enää ajattelun ja sisäisen kasvun rauhaa, kun muutosta ja uudistumista vaaditaan edellisen muutoksen ja uudistumisen perään. Onko pussillinen uusia keinoja aina itseisarvoisesti parempi vaihtoehto kuin vanha ja vuosisatainen tapa? Auttavatko luentosalien räjäyttäminen, digitalisaatio ja oppimisen tarinallistaminen mullistaviin oppimistuloksiin taikatempun lailla?

Loppupanelistien ajatukset ja taipumukset ristesivät suuntiin, joista monet olivat tuttuja päivien ajalta. Puheenvuoroissa oltiin korostettu tulevaisuuden opettajuuden teknistä osaamista, verkkoympäristöissä ketterästi seikkailemista ja virtuaalista läsnäoloa, mutta onneksi päivillä kuultiin puheenvuoroja myös sen puolesta, että tulevaisuuden opettaja voisi olla ennen kaikkea innostaja, motivoija ja uuteen ajatteluun johdatteleva huippuasiantuntija. Tämän potentiaalin saavuttaminen vaatii välttämättömiä sijoituksia työhyvinvointiin, kuten Tieteentekijöiden liiton viimevuotiset jäsenkyselyt ovat osoittaneet. Opetus- ja tutkimushenkilökunta on stressaantunutta korkeakouluopiskelijoiden tapaan. Mistä voimavarat vaadituista muutoksista kuten digitalisaatiosta innostumiseen kaivetaan, jos kokee opetuksen hoituvan hyvin nykyisillä menetelmillä, joita on jatkuvasti päivittänyt muun muassa Peda-forum-päiviltä oppimillaan vinkeillä?

Päivillä viitattiin akateemiseen johtajuuteen, mutta käsite pitää harvoin sisällään sellaisia elementtejä kuten alaisten tietojen ja taitojen kartoittamista ja kehittämistä. Digitalisaatio ei ole ratkaisu kaikkeen, ja se vaatii asennemuutosta ja koulutusta monella tasolla onnistuakseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämän lisäksi Peda-forumissa kaikui kommentteja tulevasta yliopistolakimuutoksesta, jossa yliopistojen päätehtäviin sälytettäisiin uusi elementti, jatkuva oppiminen. Yksikään korkeakoulu ei varmasti vastusta ajatusta kansakunnan kouluttamisesta mahdollisimman pätevästi, sillä osaamisen nostaminen on kaikkien etu, ja yliopistot ovat organisaatioina etulinjassa korkeimman koulutuksen tarjoajina.

Ongelma onkin siinä, kuinka tämä hyvää tarkoittava uusi tehtävä resursoidaan ja miten resurssivajeesta puhutaan. Asian esiin nostaminen koetaan usein tylsäksi ja aivan liian käytännölliseksi näkökulmaksi, joka latistaa kehityksen ja inspiraation. Ylityöllistettyjen opettaja-tutkijoiden maailmassa huoli on joka tapauksessa aito. Jos annetaan tehtäviä, tarvitaan myös tekijöitä. Koulutuksen tarjoajina meillä on vastuu laadusta, emmekä voi tarjota huonompaa kuin mitä osaamme parhaimmillamme. Miten käy laadun, jos tekijöitä ei ole tarpeeksi? Vastaavatko nykyisille opiskelijoillemme tarjolla olevat kokonaisuudet uusien tilaajien tarpeita vai pitääkö kaikki räätälöidä uudestaan? Kuka päättää, mitä opetetaan ja kuinka laadukkaasti? Kun määrälliset resurssit eivät riitä, on pakko alkaa tinkiä laadusta, jotta tunnollinen työntekijä jaksaisi. Koska työn halpuutus silti sotii monen yliopistolaisen omatuntoa vastaan, näihin kysymyksiin tarvitaan vastauksia ja pian.

Seuraavat Peda-forum-päivät järjestetään kesäkuussa 2019 Helsingin Kumpulassa, jolloin pääteemana on oppimisen tila ja yhtenä tärkeänä alateemana korkeakoulutuksen asema yhteiskunnassa. Tilaisuus tarjoaa liitolle ja sen opetus- ja tutkijanuratyöryhmälle erinomaisen mahdollisuuden jatkaa työtään niiden visiopuheeseen liittyvien oletusten ja ehtojen parissa, joihin kuuluvat vuotuisten työsuunnitelmien laatiminen ja laatimisessa sovellettujen käsitteiden ajantasaistaminen. Jos näin ei tehdä, ministeriön ja muiden päättävien tahojen pilviin ponnistavat kuvitelmat eivät edelleenkään saa tieteenteon arkipäivään perustuvaa jalansijaa, jota kipeästi kaivataan.

---