”Minusta jokaisen professorin kannattaisi tehdä ainakin yksi kausi tutkimuseettisen toimikunnan jäsenenä asiaan perehtymiseksi.”

Tiedettä huuhaan paineessa

Uskomushoitojen kasvattaessa suosiotaan tieteellisten tutkimustulosten luotettavuus on asetettu kyseenalaiseksi. Toksikologian professori Kirsi Vähäkangas on joutunut huomaamaan, miten hyväuskoiset ihmiset saattavat asettaa itsensä vaaraan käyttäessään tuotteita, joiden hyöty perustuu pelkästään uskomuksiin.

Vuosi sitten Itä-Suomen yliopiston toksikologian professori Kirsi Vähäkangas sai haastattelupyynnön Ylen Spotlight-ohjelmasta. Erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla oli havaittu, että eräät ihmiset olivat alkaneet käyttää hopeavettä sisäisesti lääkinnällisessä tarkoituksessa. Vähäkangasta haastateltiin ohjelmaan asiantuntijana, joka selvitti hopeaveden haittavaikutuksia aiempien tutkimuskuvausten pohjalta.

— Tiesin, että kolloidista hopeaa myydään, mutta kauhistuin sitä, että jotkut todella juovat hopeavettä ja antavat sitä lapselleenkin. Elimistön kannalta hopea on myrkyllinen aine, joka kertyy erityisesti munuaisiin ja aivoihin. Soluviljelmissä se on aiheuttanut mutaatioita, mikä viittaa syöpäriskiin. Tapausselostuksissa sisäisesti nautittu hopeavesi on aiheuttanut muun muassa epileptisiä kohtauksia ja jopa kuoleman, Vähäkangas kertoo.

Hopeavettä on kuitenkin myyty terveysväittämillä ja markkinoitu eräänlaisena luonnon antibioottina. Yritysten nettisivuilla sen väitetään parantavan muun muassa MS-tautia, sekä auttavan virusten ja bakteerien aiheuttamiin vakaviin sairauksiin.

Yle Spotlightin ohjelmassa Vähäkangas puhuu asiallisesti ja kiihkottomasti, mutta on aistittavissa, että asia turhauttaa. On kummallista, että Suomen kaltaisessa maassa huuhaa on saanut niin vankan jalansijan. Meillä väestö on erittäin hyvin koulutettua ja kaikki ovat julkisen terveydenhoidon piirissä. Silti ihmiset uskovat tieteellisesti tutkitun tiedon sijasta mieluummin vaikkapa Facebook-ryhmissä kiertäviin kertomuksiin. Eräällä sivustolla asiakas oli jopa kysynyt, että tarvitseeko hänen rokotuttaa lastaan, jos antaa tälle hopeavettä.

Ohjelman jälkeen THL, Fimea ja Evira laativat yhdessä tiedotteen hopeaveden vaarallisuudesta.

— Julkisuus vaikutti siihen, että hopeavettä myyvien yritysten nettisivut ovat siistiytyneet, mutta aiheeseen liittyvä keskustelu on ilmeisesti siirtynyt suljettuihin Facebook-ryhmiin. Sain ohjelman jälkeen paljon yhteydenottoja. Monet hopeavettä markkinoivat yritykset ja asiasta kiinnostuneet olisivat halunneet saada yksittäisiä julkaisuja, mitä en kuitenkaan pitänyt hyvänä tapana toimia. Riskien arviointi vaatii perusteellista pohdintaa kaiken julkaistun kirjallisuuden perusteella.

Sen sijaan hän kirjoitti professori Matti Vilukselan kanssa aiheesta yleiskatsausartikkelin, joka julkaistiin elokuussa Lääkärilehdessä. Siitä käy selkeästi ilmi, että hopeaveden käytöstä ei ole hyötyä terveydelle, mutta kylläkin runsaasti haittaa.

Kannattavaa liiketoimintaa

— Olen ollut uskomushoitojen kanssa tekemisissä aiemminkin. Muutama vuosi sitten pidetyssä Suomen Toksikologiyhdistyksen symposiumissa käsittelin rohdostuotteita, joita tilataan erityisesti ulkomailta ja joilla voi olla toksisia vaikutuksia. Usein niitä mainostetaan puhtaina luonnontuotteina, mutta vaikutuksen takaamiseksi mukana saattaa olla lääkeaineita. Yrityksillä tuotteiden myynti on päällimmäinen asia, ja toimintaa jatketaan niin kauan, kun se kannattaa, Vähäkangas huomauttaa.

Luonnonmukaisuutta korostavien käsityksen mukaan rohdokset olisivat jotenkin puhtaampia kemiallisesti valmistettuihin lääkeaineisiin verrattuina. Todellisuudessa niissä olevien aineiden pitoisuuksia ja määriä ei tiedetä. Luonnonmukaisuutta on muumuutenkin turha ihannoida sairauden hoitoon liittyvissä asioissa. Ihmiset eivät enää tajua, millaista kärsimystä sairastaminen saattoi olla niihin aikoihin, jolloin oli pakko elää sen varassa, mitä luonnosta sai.

—Minusta on käsittämätöntä, että lääkäreihin tai virallisiin tahoihin ei luoteta. Monet vaikuttavat esimerkiksi uskovan, että lääkefirmat harhauttavat ihmisiä tarkoituksella, mutta niinhän ei ole: lait säätelevät lääkekehitystä tiukasti. Uskomushoitoja sen sijaan ei valvota ennen kuin vahinkoa tapahtuu. Varsinkin sairaille ihmisille on helppo myydä tuotteita suurin lupauksin.

Kriittinen ajattelu tarpeen

Vähäkankaan mukaan jo peruskoulussa pitäisi opettaa kriittistä ajattelua ja opastaa tieteen perusteisiin. Jokaisen mielipide ei ole yhtä arvokas, vaikka niin ehkä kuvitellaan. Individualismi on mennyt liiallisuuksiin ja koituu ihmisten vahingoksi. Voi olla, että parantunut koulutuksen taso saattaa myös luoda illuusion siitä, että on hyvin selvillä asioista ja siksi kykenisi haastamaan terveysviranomaiset.

Kirsi Vähäkangas valmistui vuonna 1977 lääkäriksi. Niistä ajoista tiede on edistynyt harppauksin. Teknisen kehityksen myötä lääketieteessä saadaan jatkuvasti uutta ja yhä yksityiskohtaisempaa tietoa. Tieteessä kaikki perustuu näyttöön. Tiede ei ole monoliitti, joka pysyy samana ajasta iäisyyteen. Keskeistä on myös tieteen itsekorjautuvuus: uudet tutkimukset saattavat kumota aiemmat.

Toksikologiassa päätarkoitus on pystyä estämään ihmisiin kohdistuvat toksiset vaikutukset, ja siksi uusien lääkkeiden ja kemikaalien turvallisuus selvitetään ennen markkinoille pääsyä. Kemiallisten riskien arviointi on erittäin hankalaa varsinkin erilaisten aineiden yhteisvaikutusten kohdalla. Yksiselitteisiä vastauksia ei aina saada. Myös tämä olisi tärkeää saada ihmisten tietoisuuteen.

—Minusta tutkijalla on vastuu tuoda tutkimusta kaiken kansan ulottuville. Toivoisin, että yleistajuisia artikkeleja kirjoitettaisiin suomeksi enemmän, mutta siihen on vain harvoin mahdollisuus kaikkien muiden töiden ohessa. Ne, jotka ovat kiinnostuneita yleistajuisten kirjoitusten julkaisemisesta, joutuvat tekemään sitä harrastuksenaan.

Tutkimusetiikka tärkeää

Virkansa ohella Vähäkangas toimi yli kahdenkymmenen vuoden ajan tutkimuseettisissä toimikunnissa. Eettisiä kysymyksiä käsittelevää lainsäädäntöä on tullut lisää ja toimikuntien tehtävämäärä on kasvanut. Kaikkiin ihmisiä ja ihmiskudoksia käsitteleviin tutkimuksiin pitää saada puoltava lausunto tutkimuseettiseltä toimikunnalta. Hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta ovat kuitenkin vastuussa tutkijat. Yliopiston ja koko akateemisen yhteisön pitäisi tukea heitä.

—Tutkimuseettiset toimikunnat ovat mielestäni tutkijoiden yhteistyökumppaneita, joiden tehtävänä on myös neuvoa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Laki lääketieteellisistä tutkimuksista tuli voimaan vuonna 1999. Sen myötä olisi ollut toivottavaa saada lisää resursseja. Kuitenkin yhä edelleen toimikuntien työ on palkatonta, jota tehdään muun työn ohessa, vaikka se on hyvin aikaa vievää. Minusta jokaisen professorin kannattaisi tehdä ainakin yksi kausi tutkimuseettisen toimikunnan jäsenenä asiaan perehtymiseksi, Vähäkangas huomauttaa.

Huhtikuussa eläkkeelle jäänyt professori jatkaa Itä-Suomen yliopistossa emeritana ja keskittyy nyt tutkimukseen.

—Minulla on edelleen jatko-opiskelijoita ohjattavana. En ole luopunut opetuksestakaan ihan kokonaan, vaan pidän vielä pyydettäessä joitakin luentoja. Minusta opetustyö on mukavaa, mutta tutkimustyö on kuitenkin syy siihen, että olen aikanaan tullut yliopistoon.

---