Helsingin yliopistossa tiivistetään tilankäyttöä lähivuosina melkein 20 prosentilla. Tämä merkitsee sitä, että suuri osa työntekijöistä menettää oman työhuoneen. Avotila saattaa olla yhteinen professorista tutkimusavustajaan.

Monitilatoimisto sopii huonosti yliopistotyöhön

Monitilatoimiston ideat ovat vyöryneet akateemiseenkin maailmaan, vaikka tutkimusten mukaan ne soveltuvat huonosti keskittymistä vaativaan työhön. Työntekijöiden mielipiteitä ei ole ihmeemmin kyselty muutoksia suunniteltaessa.

Avoimet tilat ovat tulleet tai tulossa yliopistoihinkin, haluttiin tai ei. Ne ovat periaatteessa kuin suuria avokonttoreita, jossa on neuvottelutiloja, keskittymistä vaativia pieniä tiloja ja esimerkiksi puhelinkoppeja niitä tarvitseville.

Akatemiatutkija Virve Peteri tutki ja julkaisi monitilatoimistoista (Konttorista monitoimitiloiksi, Työn tilojen etnografinen analyysi, Sosiologia 2/2017) palkitun artikkelin yhdessä Merja Kinnusen ja Kirsti Lempiäisen kanssa. Kinnusella oli aineistoja 1980—1990-luvun konttoreista ja Peteri pääsi aitiopaikalle vuonna 2010 tutkimaan yritykseen sisustuskonsepteja, kun monitilatoimistoja kehitettiin. Lisäksi Peteri on kerännyt tutkimusaineistoja kahdesta organisaatiosta, jossa monitilatoimisto on otettu käyttöön.

Näin syntyi artikkelille pitkän ajanjakson analyysi, joka alkoi omien pysyvien työhuoneiden ajasta 1980-luvulla. Näiden synkiksikin kutsuttujen koppikonttorien tilalle ryhdyttiin tekemään kaikille yhtenäistä avokonttoria. Monitilatoimisto on näiden välimuoto. Ennen kaikkea yritykset ovat innostuneet, koska monitila on brändätty jonkinlaiseksi kiiltokuvaksi uudenaikaisesta ja dynaamisesta yrityksestä, jossa ihmiset luovat vapaasti kommunikoiden uusia ajatuksia.

Avoin tila vähentää vuorovaikutusta

Toisin kuin avoimen tilan lupaus esittää, vuorovaikutusta ja vapaita kohtaamisia ei synny avoimessa tilassa jatkuvasti.

— Ihmiset ovat varuillaan, kun toimitaan lähekkäin. Jossakin työpaikoilla on lopetettu toisten tervehtiminen, koska näin pyritään välttämään häiriötä. Vieri vieressä työn tekeminen ei suinkaan edistä rauhallista asioiden pohtimista, vaan tekee siitä mahdotonta, Peteri sanoo.

Monitilatoimistoja on monen tyyppisiä. Kireimmillä täytyy harva se päivä löytää itsensä eri työtoverien kanssa. Jokaisella on pieni kassi, johon pitää mahtua kaikki työn kannalta tarpeellinen. Työ ei järjesty tekijänsä ympärille, vaan yksittäiset työtehtävät nousevat keskiöön. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että osa työntekijöistä on pelastanut tärkeitä arkistoja kotitoimistoon ja etätyö on muutenkin noussut suosituksi tavaksi selvitä arjesta.

— Tilat soveltuvat huonosti keskittymistä vaativaan työhön. Kun näitä toimistoja kiertää, voi huomata ihmisten tehneen vastaiskun ja rajanneen sermeillä, kirjahyllyillä tai viherkasveilla oman pienen tilan, jossa voisi hieman paremmin keskittyä. Yrityksissä on siirretty valta järjestää työtilat Henri Lefebvren kutsumille ”sosiaalisille insinööreille”, jotka saattavat määrätä esimerkiksi kaikki omat tavarat pois. Esimerkiksi henkilökohtaisia valokuvia ei saa pitää pöydillä. Tiukimmillaan jokainen siivoa pöytänsä tyhjäksi päivän jälkeen ja aloittaa seuraavan päivän konkreettisesti tyhjältä pöydältä ja mahdollisesti eri pöydän ääressä kuin aikaisemmin.

Kuka arvostaisi itse tekijää?

Muoti on lyönyt itsensä läpi Peterin mukaan harvinaisen tehokkaasti. Valta uusiin tiloihin on saatettu antaa muutosjohtajalle, joka nykyisen mallin mukaan vielä harvinaisen huonosti tuntee toimialaa.

— Pitäisi kysyä itse tekijöiltä ja tutkia työn luonnetta. Se on tunnetusti paras lähtökohta. Itse työntekijät on sivuutettu. Heitä on muutoksessa saatettu kuulla, mutta heidän ajatuksiaan ei ole mitenkään sovellettu käytäntöön. Useissa organisaatioissa monitilatoimiston kritisointi on kielletty kokonaan. Moni on sanonut minulle, että hyvä, kun joku kirjoittaa meidänkin tarinamme. Nykyään hauskaksi ja lapsenomaiseksi sisustettu tila sallii hyvin vähän entisiä, luovien ideoiden syntypaikkoja, kuten ovensuita, pöydänkulmia, kahvi- ja tupakkahuoneiden alueita.

— Tutkimusaineistoja kerätessäni vein lapseni aamulla päiväkotiin ja saattoi olla hätkähdyttävää huomata, että nykyiset monitoimitilat ovat maisemaltaan hyvin samanlaisia, ne pitävät sisällään lapsenomaisia elementtejä. Näitä ovat esimerkiksi isot legot ja hassut tuolit. Lisäksi luontoteema on esillä, samoin nuorten miesten suosimaa maailmaa, kuten autoiluun ja jalkapalloon liittyvää. Missä on naisten maailma?

Moni on sanonut Peterille suoraan, ettei enää tunne kuuluvansa brändättyyn ympäristöön. Ja hauskat istuimetkin ovat sellaisia, etteivät niistä vanhemmat ihmiset pääse ylös. Vallan tutkijana Peteri näkeekin pyrkimyksen vaikuttaa ihmisen tunteisiin. Tässä ympäristössä pitäisi olla iloinen, koska oletetaan, että iloinen ihminen olisi luovempi.

Akateemisesti mahdoton tila

Peterin mielestä monitilatoimisto sovellettuna akateemiseen maailmaan on mahdoton ajatus. Joka aamu pienen kassinsa kanssa työpistettä etsivä tutkija ei sovi siihen malliin, jossa työtä tehdään.

— Jokaisella on varmasti vuosien aikana kerättyjä kirjoja ja papereita, joita ei suinkaan ole tallennettu nettiin. Tutkijoiden lisäksi esimerkiksi toimittajille ja suurelle joukolle virkamiehiä kertyy materiaalia, joka on hyvä pitää tallessa lähiulottuvilla.

Professoriliitto on kartoittanut työtila-asioita. Professorin työ -selvityksessä vuonna 2012 professorit kertoivat olevansa suhteellisen tyytyväisiä yliopiston tarjoamaan työhuoneeseen. Sittemmin tilanne on huonontunut. Vuonna 2016 Yliopisto professorin työnantajana -selvityksessä 22 % vastanneista sanoo, että työskentelytilat ovat heikentyneet kahden viime vuoden aikana. (Tästä voi lukea lisää professori Maarit Valon Oma huone -blogista Professoriblogissa.)

---

Muutto Topelian pilottiprojektiin on kesken, vaikka monta viikkoa oli jo kulunut lukukauden avajaisista.

”Vain juoksevien asioiden hoitoon”

Helsingin yliopiston keskustakampuksella humanistisesta tiedekunnasta löytyy pilottiprojekti monitilatoimistosta. Elokuussa uusiin tiloihin muuttanut Lotte Tarkka kutsuu sitä mieluummin avokonttoriksi, koska oheistilat ovat käytävässä.

Uusien tilojen mahdottomuus kiteytyy folkloristiikan professorin Lotte Tarkan mukaan siihen, että professorin ja yliopistonlehtorin työhön sisältyy hallinnon vuoksi paljon puheluja, opiskelijat vaativat tapaamisia ja oma tutkimustyö vaatii keskittymistä.

— Mikään näistä ei toteudu avokonttorissa. Jo reilu kuukausi on osoittanut, että näitä tiloja voi käyttää vain juoksevien asioiden hoitoon.

Yliopiston pitäisi Tarkan mielestä avoimesti pohtia työnantajan vastuuta, jos se tiivistämisen nimissä esimerkiksi aikoo sijoittaa koko humanistisen tiedekunnan Topeliaan ja Metsätaloon. Myös Aleksanteriinstituutti muuttaa Topeliaan avokonttoriin. Koko Topeliaan muuttaa 70—80 työntekijää entisten lisäksi. On selvää, että työtilat tiivistyvät.

— Avokonttorissa on tilaa noin metri työpöydän reunan ja takaseinän välissä, eli tila, jossa työtuoli sijaitsee, joten ilmeisesti tämän verran työnantaja arvostaa meitä työntekijöitä. Me olisimme pilottiprojektina voineet olla hieno esimerkki siitä, miten kaikki menee hyvin. Nyt meistä on tullut varoittava esimerkki, jota muut yliopistolaiset tulevat katsomaan.

Topelian pilottiprojektin jokainen työtila on samanlainen, kirjahyllyillä vuoratut muutamat neliöt. Tilaa avokonttorissa on noin metri työpöydän reunan ja takaseinän välissä.

Keskustakampuksen tilat tulevat lähivuosina vähenemään keskustakampuksella 20 000—25 000 neliömetriä. Tämä merkitsee tilojen vähentymistä tiedekunnilta vajaa 20 prosenttia. Päätös on osa yliopiston hallituksen hyväksymää muutosohjelmaa. Oman lisänsä tiivistämiselle tuo vuonna 2019 alkava vanhan päärakennuksen peruskorjaus.

Lotte Tarkka valittaa sitä, että työntekijöitä ei ole mitenkään kuunneltu uusia tiloja suunniteltaessa.

— Kaikki käyttäjät on unohdettu. Tulevaisuudessa olisi suotavaa, että jokaista muuttoa kohden olisi ainakin yksi edustaja tilatoimikunnassa.

Yliopistonlehtori Kirsti Salmi- Niklander (vas.) ja akatemiatutkija Anna Wessman ovat joutuneet muuttamaan työskentelytapojaan avoimessa konttoritilassa.

”Luopukaa turhista kirjoista”

Yhteen avokonttoritilaan on sijoitettu Lotte Tarkan lisäksi folkloristiikan yliopistonlehtori Kirsti Salmi- Niklander ja akatemiatutkija Anna Wessman. Paikkoja on vielä tyhjänä, joten yhteen tilaan tulee työskentelytilat seitsemälle henkilölle.

— Jokaisella on sama kahden neliön kolo, olit sitten professori tai tutkimusavustaja. Tämä on selvä viesti myös ulospäin hierarkian tasoittamisesta. Meillä on paljon ulkomaisia tutkijoita, jotka sanovat: mitä huonompi yliopisto, sen huonommat tilat. Ulkomaiset tutkijat eivät välttämättä tällaiseen tilaan tulisikaan, Wessman arvelee.

Napit ovat olleet vastakkain yliopiston tiloista ja kiinteistöistä vastaavien henkilöiden kanssa.

— Me kuulimme jopa kommentin luopua turhista kirjoista nyt, kun siihen olisi sopiva aika. Hyllyjä sitten tulikin kerralla aivan liikaa ja osa niistä vietiin pois. Tällaiset kommentit herättivät negatiivisia tunteita.

Vastaanotto sopimuksen mukaan

Salmi-Niklander on huolissaan, miten käy opiskelijoiden ohjauksen. Käytävälle on tulossa pienet lasikopit, jossa pitäisi käydä kaikkien näytteillä hyvinkin henkilökohtaisia keskusteluja. Käytävällä on myös ikkunaton koppi, vetäytymistila, johon mahtuu kyllä muutama ihminen, mutta tila taas kaikuu ja on ankeudessaan kuulustelusellin veroinen.

Vetäytymistila on synkkä koppi käytävän varrella, jonne sentään mahtuu muutama ihminen keskustelemaan.

— Jos meidän vielä pitää sulkea työskentelytilan ovi, on se viimeinen viesti opiskelijoille siitä, että heitä ei haluta häiritsemään meitä. Olenkin laittanut merkinnän opetukseni-sivulle: vastaanotto sopimuksen mukaan. Mitään konkreettista vastaanottoaikaa en ole voinut opiskelijoille ilmoittaa.

Lukukauden puolivälissä ollaan siinä tilanteessa, että kaikki kolme samassa tilassa työskentelevää on siirtynyt tekemään töitä mahdollisimman paljon kotona ja Salmi-Niklander on jopa vuokrannut kakkosasunnon loppuvuodeksi Helsingistä, koska myös bussivuorot Karkkilaan ovat huonontuneet.

Työelämää välitilassa

Tällä hetkellä humanistisen tiedekunnan pilottiprojektissa eletään välitilassa.

— Täällä on moni asia niin kesken. Odotamme, miten toiveisiimme vastataan. Pystymmekö vaikuttamaan esimerkiksi siihen, miten tyhjät paikat täytetään. Wessman arvelee.

Molemmat ovat sitä mieltä, että avokonttorissa työskentely lisää uupumusta ja vähentää mahdollisuuksia palautua. Työhyvinvointiselvitykselle olisi nyt tilausta.

— Kun yliopisto kuitenkin odottaa meiltä uuden tiedon tuottamista, olisi mielenkiintoista tutkia pidemmällä aikavälillä, miten pärjäämme apurahoissa ja projektihaussa, kun joudumme työskentelemään tällaisissa tiloissa, Wessman pohtii.

Kiinteistöpäällikkö Ari Nisonen myöntää, että Topelian suunnitteluprosessi on ollut hajanainen ja tilojen käyttäjät eivät ole voineet osallistua prosessiin siinä määrin, kuin olisi ollut hyväksi. Nyt on humanistisen tiedekunnan kanssa perustettu tilatoimikunta, jonka tehtävä on koordinoida tulevien toimitilamuutoksia paremmin.

Yliopiston keskustakampus tulee lähivuosina toimimaan huomattavasti pienemmissä tiloissa, joten remontteja ja tilamuutoksia on odotettavissa lisää.

Anna Wessman ei ole halunnut tuoda omia kirjojaan työpisteeseen.

---