Pääkirjoitus

Yhdessä tekeminen, siilot ja sanavalinnat

Kaikki puhuvat yhteistyön merkityksestä. Toistelemme yhdessä, kuinka kukaan ei yksin ratkaise nykyisiä ja tulevia ongelmia, kuinka tasa-arvoinen ja arvostava kommunikaatio on menestyksen salaisuus, kuinka yhdessä olemme enemmän ja kuinka tavoitteemme on yhteinen. Miksi sitten rakennamme siiloja?

Siiloja akateemisen ja hallinnollisen toiminnan välille, opiskelijoiden ja henkilökunnan välille, nimikkeiden välille, tieteenalojen välille, siiloja rahoittajien ja rahoitettavien välille.

Osittain kyse on totutuista tavoista, ja ihmisen neuraalisesta taipumuksesta kategorisoida, laittaa luokkiin ja erotella toisistaan, nimetä asioita. Joskus kyse on tarkoituksellisesta ja jopa toimivastakin valinnasta, mutta joskus voisi myös ajatella uudelleen ja uudistaa siinä samassa sanastoa. Puhe on kuitenkin hyvä alku, sanoista tekoihin voi olla aika pitkä matka, mutta jotain hyvää ilmassa tuntuu nyt olevan.

Tieteentekijöiden yliopistokiertue käynnistyi Helsingistä ja jatkui Tampereelle sekä Turkuun, syksyn ja kevään aikana katetaan koko Suomi.

Keskusteluissa on noussut esiin yhteinen tavoite rakentaa työyhteisöjä, joissa jokaisella olisi oma selkeä rooli, nuorilla tutkijoilla olisi monipuolinen tuki kehittymiselleen, opetuspainotteisissa tehtävissä työskentelevien koulutustehtävää arvostettaisiin, uralla etenemiseen olisi selkeät pelisäännöt.

Tavoitteena hyvinvointi löytyy myös Visio 2030 –kirjauksista, hallitusohjelmasta ja budjettiriihen tuotoksesta, joten aika on otollinen. Tervehdin ilolla kaikkia näihin tavoitteisiin liittyviä pyrkimyksiä. Ilahdun erityisesti sellaisesta kehityksestä, jossa yhteisö kokee, että heitä kuunnellaan.

Hallintorakenteet ovat toki keino toteuttaa kuuntelemista, mutta tärkeintä on, että kuunteleminen on aitoa ja kahdensuuntaista. Liiton paikallistoimintaan tutustumisen ohella yksi yliopistokiertueen päämäärä oli puhua näiden asioiden puolesta, mutta luennoinnin sijaan olemme saaneet kuulla erilaisista käytännön keinoista, joilla hyvinvointia ollaan rakentamassa.

Kaikki ei silti ole vielä aivan valmista. Monitieteisyyden ihanuus on lyönyt monia kasvoille, itse kuulun moneen ja toisaalta en mihinkään. Yhteistyöhön on hankala lähteä, kun mittarit tunnistavat meidät kategorioiden edustajina, kasvatustieteilijöinä, fyysikoina, psykologeina, kauppatieteilijöinä tai sitten olemme jyväskyläisiä, oululaisia ja lappeenrantalaisia.

Kuka saa rahat, kun nämä tieteenalat ja paikkakunnat hakevat yhdessä vastauksia suuriin kysymyksiin? Miksi laitoksen tutkijat ovat tulosyksikön resursseja tai oppiaineen opettajat kustannuspaikan budjettirasitteita?

Olemme asiantuntijoita, osaajia, tieteilijöitä ja jopa ihmisiä. Me emme ole euroja, koulutus ja osaaminen eivät ole valtiontalouden rahareikä, vaan se, mistä kaikki lähtee, mihin menestys perustuu. Samalla kun koulutuksen arvostuksesta linjataan, sisäänottoja nostetaan ja jatkuva oppiminen otetaan arkiseksi toiminnaksi, olisi mielekästä pohtia, kuinka se käytännössä pystytään tekemään.

Vastauksiksi sopisi vallitsevalla kielenkäytöllä todeta, että tarvitsemme resursseja, mutta oikeastaanhan se tarkoittaa ihmisiä ja aikaa tehdä asiat kunnolla. Laadusta meidät on tunnettu ja laadusta haluamme jatkossakin pitää kiinni. Jos rahoitus seuraa nopeutta ja määrää, ei tarvita monitieteistä tutkimusryhmää kertomaan, mikä siitä kärsii.

Yhteisen tekemisen ja keskustelun aika saattaa olla ovella, kiertueemme on osoittanut sen. Vaikka kaikki ei olekaan vielä ihan täydellistä, on syytä nostaa esille ne isot ja pienet teot ja eleet, mitä teemme yhdessä tulevaisuuden eteen. Siilojen seinämien madaltaminen, yhdessä asioihin vaikuttaminen, arvostava vuoropuhelu ja jopa sanavalinnat voivat olla tulevaisuuden kannalta tärkeimpiä tekoja — eivätkä ne edes ole kalliita. Voimia syksyyn ja talveen, kiertueella tavataan!

---