Liberaalin demokratian kriisi?

Populismin nousuun liittyy myös asiantuntijavallan korostaminen, yliopistotutkija Timo Miettinen sanoo.

Viime vuosina on Euroopassa koettu vuonna 2009 Yhdysvalloista maailmanlaajuiseksi levinneestä talouskriisistä lähtien kriisejä, jotka Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen yliopistotutkijan Timo Miettisen mukaan ovat myllänneet eurooppalaisten instituutioiden välisiä valtasuhteita. Pohjoisen ja etelän välille on muodostunut kuiluja, suurten maiden erilaisten blokkien merkitys on kasvanut, ja esimerkiksi Euroopan keskuspankki on ottanut enemmän valtaa itselleen.

Tiettyjen entiseen itäblokkiin kuuluneiden nykyisten EU-maiden, kuten Unkarin ja Puolan suunnasta, Suomi on tämän hetkisenä EU-puheenjohtajamaana saanut tuta kuittailua eri valtamuotojen riippumattomuudesta, kun joissain maissa ne ovat kriisiytyneet. Lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta eivät enää ole niin riippumattomia kuin ennen, eikä myöskään ajatus vapaan median toiminnasta ole samalla tavalla itsestäänselvyys.

Tuntuu, että Iso-Britannian mahdollisen EU-eron puinti on jatkunut iäisyyden, ja Miettinenkin on asian tiimoilta television uutislähetysten vakioasiantuntija.

Onko tässä siis kyse liberaali demokratian kriisistä?

Timo Miettinen katsoo, että liberaali demokratia muodostui alun perin 1700-luvulla absoluuttista monarkiaa vastustavaksi liikkeeksi. Sen jännitteet tulivat varsinaisesti esiin 1900-luvulla maailmansotien väliseltä ajalta alkaen. Oli syntynyt erilaisia totalitaristisia liikkeitä, kuten sosialismi ja fasismi, ja niitä vastustavaa liikettä kutsuttiin uusliberalismiksi. Uusliberalismi tai saksalainen ordoliberalismi on järjestelmä, jonka mukaan liberalismi tarvitsee vahvan valtion ja uuden kansainvälisen järjestyksen. Liberaali demokratia ja markkinatalous eivät voi toimia yksin, vaan tarvitsevat tuekseen kansainvälisiä rakenteita. Valtiot täytyy saada oikeaan suuntaan, ja sitä tukemaan solmittiin toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi tulleja ja kaupankäyntiä koskeva kansainvälinen yleissopimus GATT ja 50 vuotta myöhemmin maailman kauppajärjestö WTO ja myös Euroopan unioni.

Mitä kylmän sodan päättyminen on tarkoittanut liberaalin demokratian kannalta?

Miettinen kertoo, että liberaali demokratia oli ollut vastavoima reaalisosialismille, mutta nyt ollaan monien mielestä taas siirtymässä uudenlaiseen kylmän sodan aikaan, moninapaiseen järjestykseen, jossa liberaali demokratia ei ole enää itsestäänselvyys.

— Se, mitä maailmanpolitiikassa nyt nähdään, ei ole vain vastaisku liberaalille demokratialle, vaan sen sisäisten jännitteiden purkamista. Esimerkiksi monet presidentti Trumpin Kiina-politiikan ratkaisut eivät ole vain nationalistisia tai autoritaarisia. Ne ovat lähtökohtaisesti sisäpoliittisia, mutta pyrkivät politisoimaan ratkaisuja seikkoihin, jotka pitkään ovat jo olleet epäpoliittisen toiminnan piirissä. Esimerkiksi asioita, jotka eivät ole tuoneet hänen kannattajilleen taloudellista hyvää. Trumpin näkökulmasta myös monet kansainväliset säännökset ovat rajoittavia.

— Populismin nousussa taas on kyse monimutkaisesta kehityskulusta, jota luonnehtivat esimerkiksi verkottuneet mediateknologiat, sosiaalinen media ja uusien uutissivustojen määrän kasvu, Miettinen täsmentää. Ne ovat kaikki myllänneet median toimintalogiikkaa, jonka vaatimuksena on kyky erottua muista.

— Sitä luonnehtii myös vahva asiantuntijavallan korostaminen, esimerkiksi se, miksi äärioikeistolaiset liikkeet perustavat uutissivustoja. Neutraalilta näyttävä asiantuntijatieto on tapa ottaa tilaa julkisuudessa.

Millaiseen maailmaan ollaan siirtymässä?

— Tullaan näkemään konflikteja valtioiden välillä ja niiden sisällä. Kansainvälistä sääntöpohjaa haastetaan entistä enemmän. Populistinen poliittinen tyyli ei varmasti ole katoamassa, vaan keskeinen osa. Mielestäni kyse ei kuitenkaan ole liberaalin demokratian vastavoimista, vaan sille sisäisistä kehityskuluista.

---