Yliopisto: yhteisö vai työmaa?

Kiire ja kilpailu ovat tulleet pilaamaan yliopistossa tehtävää työtä. Näin olen kuullut usealla taholla puhuttavan. Aikataulut ja deadlinet rytmittävät elämää, kun hakemuksia pitää tehdä ja referee-artikkeleita kirjoittaa määräaikoihin mennessä. Moni sanoo, että luovasta työstä on mennyt maku.

Hetkinen! Onhan yliopistossa toki ollut kiirettä ja kilpailua yksilöiden, tutkijayhteisöjen, tieteenalojen ja koulukuntien välillä jo kauan ennen kuin kalmanlinjoista oli kuultukaan. Myös erilaisissa tutkimuslaitoksissa kilpailijoita on kampitettu sen minkä ehtii. Siltä osin asiat eivät ole isosti muuttuneet.

Jokin kuitenkin on toisin kuin ennen. Yliopisto näyttää muuttuvan yksilöiden suoritus- ja suoriutumispaikaksi. Silloin Kekkosen aikaan yliopistoyhteisöön kuulumista arvostettiin, ja usein työskentelyä hyvän asian puolesta pidettiin tärkeämpänä kuin siitä saatavia materiaalisia etuja.

Nyt yliopisto ei ole enää niin selvästi yhteisö vaan yhä enemmän työssäkäyntipaikka, kuten vaikkapa sairaala, armeija tai pankki. Niissä kaikissa on omat norminsa ja käytänteensä. Kutsumuksella ei niissä ole merkitystä, mutta tiedeyhteisöissä se ajaa useimpia luovan työn tekijöitä työssään eteenpäin. Uhrautuminen jalon asian puolesta.

Viime syksynä yliopistojen tutkijat siirtyivät kokonaistyöaikaan opettajien seuraksi. Vuosityöaika on määritelty, mutta työaikaa ei juuri seurata. Käytäntö on vahvistettu työehtosopimuksessa, ja kaiken pitäisi olla järjestyksessä, muttei ole. Muutamia ongelmia yliopistotyön vapauteen liittyy.

Nuoret tutkijat ovat tänä vuonna olleet huolissaan palkattomasta työstä, joka jotenkin liittyy kokonaistyöaikaan. Tulokset ratkaisevat enemmän kuin tehtyjen tuntien määrä, ja silloin halu ja tarve tehdä pitkää päivää (tai yötä) on joskus kova. Millä lomakkeella haetaan ylityökorvausta? Milloin pidetään lomaa, kun lomaoikeutta ei ole?

Eipä silti, ongelmia on myös toimistotyöaikaa tekevillä. Monissa yliopistoissa kirjastot ovat ottaneet tiukan linjan siinä, kenelle annetaan työaikana poistumislupa luottamusmiespäiville tai ammattiliiton kokouksiin. Joillakin tahoilla vaaditaan työntekijää käyttämään vuosilomaansa tällaisen kokouspäivän ajaksi. Perinteisesti informaatioalan akateemisilla on ollut Helsingin syksyisillä kirjamessuilla oma ohjelmapäivänsä, mutta kuinka kauan tämä jatkuu, jos työnantajat katsovat, ettei sellainen valistustoiminta vähääkään liity työtehtäviin?

Yliopistojen liepeillä on paljon väkeä, joka kuuluisi kuvitteelliseen yhteisö-yliopistoon, muttei kuulu työpaikka- yliopistoon. Säätiöiltä apurahoja saaneita ei aina haluta sisällyttää joukkoon. Äänioikeus yliopiston vaaleissa on yleensä rajattu työsuhteessa oleviin. Apurahakaudet eivät myöskään kerrytä työttömyysturvan työssäoloehtoa, eivätkä apurahalaiset voi toimia luottamusmiehinä, koska heillä ei ole työnantajaa. Osa apurahalaisista joutunee maksamaan myös jonkinlaista työhuonevuokraa. Heidän asemansa pitää kohtuullistaa mahdollisimman pian. Heillä on toki alkeellinen sosiaaliturva Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa, kiitos järjestöjen sinnikkään painostuksen.

Eiköhän yhteinen intressimme ole kehittää yliopistoa jäsentensä muodostamana yhteisönä? Sellaisena, jossa sääntöjä noudatetaan, mutta järjen käyttökin olisi sallittua. Me kyllä osaamme!

Tapani Kaakkuriniemi
puheenjohtaja
Tieteentekijöiden liitto

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 2