Rahoituksen epävarmuus ei ole peruste pätkätöiden ketjutukselle

Korkeimman oikeuden tuoreen päätöksen mukaan projektirahoitus ei ole peruste määräaikaiselle työsuhteelle. Tällä ennakkopäätöksellä on merkitystä määräaikaisten työsuhteiden käytölle myös yliopistoissa.

Tapauksessa työntekijällä oli ollut 11 peräkkäistä määräaikaista työsopimusta noin seitsemän vuoden aikana. Työntekijä oli toiminut määräaikaisena tutkimushoitajana eri tutkimushankkeissa. Työntekijän työsopimukset eivät olleet seuranneet yksittäisten projektien alkamis- ja päättymispäiviä eikä työsopimusten ajallista kestoa ollut sidottu tiettyjen työkokonaisuuksien tekemiseen.

Tutkimushankkeiden suunniteltu kesto oli pisimmillään yli 20 vuotta, mutta ne saivat rahoitusta ulkopuolisilta rahoittajilta ja rahoituspäätökset tehtiin 1-5 vuodeksi kerrallaan. Työnantaja oli sitä mieltä, että sillä oli perusteltu syy määräaikaisten työsopimusten solmimiseen rahoituksen epävarmuuden vuoksi.

Hallituksen esityksessä (HE 157/2000 vp s. 60) todetaan, että jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voida pitää sallittuna, vaan tehtävien työsopimusten tulee olla voimassa toistaiseksi. Määräaikaisten sopimusten käyttöä ei esityksen mukaan kuitenkaan rajoitettaisi silloin, kun siihen on laissa tarkoitettu peruste.

Toistuvien määräaikaisten sopimusten edellytyksenä olisi toisaalta se, että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on perusteltu syy ja toisaalta se, että työnantaja ei pyri toisiaan seuraavilla määräaikaisilla työsopimuksilla kiertämään toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin liittyvää työntekijän suojaa.

Lisäksi on todettu, ettei jatkuvasti toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttöön samoissa töissä olisi perusteltua syytä, jos työnantajan työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi.

Työvoiman palkkaamiseen käytettävissä olevan rahoituksen epävarmuus voi joissakin tapauksissa olla sellainen suoritettavaan työhön liittyvä peruste, joka voi oikeuttaa määräaikaisten työsopimusten käyttämiseen, vaikka työlle itselleen olisi nähtävissä pysyvä tarve (ks. KKO 2010:11).

Pelkästään rahoituksen epävarmuus ei kuitenkaan aina oikeuta työn teettämiseen määräaikaisissa työsuhteissa. Esimerkiksi julkisen työnantajan talousarvion vahvistamista vuosittain ei ole pidetty perusteena määräaikaisten työsuhteitten käyttämiselle, vaikka työn rahoitus varmistuikin vasta talousarvion päättämisen jälkeen (ks. KKO 1993:70).

Myöskään KKO 2010:11 -tapauksessa esillä ollutta työnantajan harjoittaman liiketoiminnan perustamista vuosittain tehtäville ostopalvelusopimuksille ei voitane pitää hyväksyttävänä syynä määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamiselle, koska TSL 1:3.3:n esitöiden (HE 239/2010 s. 3–4) mukaan ”epävarmuus tarjottavan työn riittävyydestä ei yksinomaisena perusteena ole hyväksyttävä syy käyttää määräaikaisia sopimuksia” ja “perusteelta edellytettävä painavuus kuitenkin kasvaa määräaikaisten sopimusten määrän kasvaessa.”

Työnantajan tulee lähtökohtaisesti turvautua esimerkiksi työsuhteiden päättämiseen tai osa-aikaistamiseen työvoiman tarpeen sopeuttamiseksi, eikä siirtää yrittäjäriskiä työntekijöille.

Määräaikaisen työsopimuksen käyttäminen voi olla hyväksyttävää, jos siihen on perusteltu syy, kuten työn luonne tai muu suoritettavaan työhön liittyvä peruste. Tällainen syy voi olla työn sellainen projektiluonteisuus, jonka johdosta työn tiedetään valmistuvan kohtuullisen lyhyen, arvioitavissa olevan ajan kuluessa. Myös työvoiman tarpeen lakkaaminen, jos työn edellytyksenä oleva ulkopuolinen rahoitus loppuu, voi oikeuttaa työn teettämiseen määräaikaisia työsopimuksia käyttäen.

Määräaikaisten työsopimusten käyttämisellä ei kuitenkaan saa kiertää työntekijän suojaksi säädettyjä irtisanomissäännöksiä.

Ratkaisun mukaan rahoituksen epävarmuus olisi hyväksyttävä syy määräaikaiselle työsopimukselle, jos työn edellytyksenä olevan ulkopuolisen rahoituksen lakkaaminen johtaa työvoiman tarpeen lakkaamiseen (tuomion kohta 7). Toisin sanoen se, että työtehtävien määrä ei ole riippuvainen rahoituksesta, näyttäisi estävän määräaikaisten työsopimusten solmimisen.

Toisaalta ratkaisu jättää aavistuksen epäselväksi sen, milloin työvoiman tarpeen ajatellaan määräytyvän suoraan rahoituksen perusteella. Korkeimman oikeuden mukaan rahoituspäätökset vaikuttivat tutkimustyön tarpeen pysyvyyteen, mutta ”tutkimusten vaatima pitkäjänteisyys ja laajuus sekä tutkimuksiin jo käytettyjen kustannusten määrä sekä rahoituksen perustuminen tämänkaltaisten tutkimusten rahoittamista harjoittaviin säätiöihin” indikoivat sitä, ettei rahoituksen päättyminen ollut todennäköistä. (Tuomion kohta 12.)

Määräaikaisten työsopimusten tekemiseen ei lähtökohtaisesti ole perusteltua syytä, jos työvoiman tarve on pysyvä. Säännöstä tulkittaessa on syytä kiinnittää huomiota myös siihen, kohdistuuko työvoiman tarpeen pysyvyyteen sellaisia uhkia, jotka poikkeavat niistä uhista, jotka tyypillisesti liittyvät työn jatkuvuuteen toistaiseksi voimassa olevissa työsopimuksissa.

Korkein oikeus katsoo nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa tutkimusten edellyttävän niin pitkäaikaista tutkimustyötä, että vaikka tutkimus valmistuisi suunnitelmien mukaisesti, tutkimuksen projektiluonteisuus ei sellaisenaan osoita, ettei tarvetta tutkimusapulaisten työhön olisi työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 3 §:n 2 momenttia sovellettaessa pidettävä pysyvänä.

teksti Mia Weckman
OTK, asiamies, Tieteentekijöiden liitto

Mistä on kyse?

Korkeimman oikeuden uusimmassa määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamista koskevassa ratkaisussa työntekijä oli työskennellyt useita vuosia kuntayhtymän palveluksessa tutkimushoitajana pitkäaikaisiksi tarkoitetuissa tutkimusprojekteissa, joiden jatkuminen oli perustunut vuosittain saatavaan ulkopuoliseen rahoitukseen.

Ratkaisussa oli kysymys siitä, oliko työnantajalla ollut työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy tehdä työntekijän kanssa toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia.

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 10