Otaniemessä promovoitiin 120 tekniikan tohtoria
Alle puolet tuoreista tohtoreista
saapui Otaniemeen tekniikan
korkeakoulujen yhteiseen
promootioon.
Aalto-yliopiston liput liehuivat, mutta
järjestelyvastuullisen Sähkötekniikan
korkeakoulun dekaani Tuija Pulkkinen
kantoi vanhan Teknillisen korkeakoulun
käätyjä Aalto-yliopiston tekniikan
korkeakoulujen tohtoripromootiossa 13.10.
Dekaani Tuija Pulkkisen mukaan vanhan yliopiston
tunnuksien kantaminen oli tarkkaan harkittu
päätös.
— Ajatuksena oli korostaa tekniikan alan yhteistyötä
ja perinteitä, vaikka yliopisto onkin uudistunut,
Pulkkinen kertoo.
Tekniikan alan uusien korkeakoulujen tunnukset
jätettiin promootiossa suosiolla taka-alalle. Niinpä
esimerkiksi kunniatohtoreita ei nimitetty yksittäisiin
korkeakouluihin, vaikka käytännössä valinnat oli
tehty itsenäisesti kussakin korkeakoulussa.
— Myös tohtorimme ovat edelleen tekniikan tohtoreita,
eivät esimerkiksi sähkötekniikan tai insinööritieteiden,
Pulkkinen muistuttaa.
Kysyttäessä koko Aallon yhteisestä promootiosta
Pulkkinen heittää pallon kauppakorkeakoulun ja taiteiden
ja suunnittelun korkeakoulun suuntaan.
— Itse en näe siinä ongelmaa, mutta ymmärrän
myös että he haluavat pitää kiinni omista perinteistään,
hän huomauttaa.
Promootio on näyteikkuna
Dipolissa Otaniemessä järjestetyssä promootiossa
promovoitiin 120 tohtoria. Tämä on noin kaksi viidennestä
edellisen, vuonna 2010 järjestetyn promootion
jälkeen väitelleistä.
Pulkkinen epäilee yliopistourien kansainvälistymisen
karsivan promootion osallistujia.
— Moni väitellyt on postdoc-paikalla ulkomailla.
Sieltä kynnys palata yhden päivän juhlaa varten on
varmasti korkea.
Itse perinteen Pulkkinen näkee arvokkaana. Hänen
mukaansa kyse on akateemisen maailman kulttuuriperinnöstä
sekä mahdollisuudesta puhua myös
akateemisen maailman ulkopuoliselle yleisölle.
— Promootiojuhlassa on läsnä myös valtiovallan
edustajia sekä promovoitavien läheisiä kaikilta elämän aloilta. Se on hyvä paikka kiinnittää huomiota
meidän työhömme.
Omassa puheessaan Pulkkinen pohti millaista yliopistoa
tuleville sukupolville rakennetaan.
Tohtoreita yrityksiin
Promootio on arvokas hetki myös mainostaa valmistuvia
tohtoreita. Vaikka tekniikan tohtorien työllisyystilanne
on hyvä, ei heidän arvoaan vielä Pulkkisen
mukaan ihan vielä ymmärretä yritysmaailmassa.
Toisaalta tohtorintutkintoa ei voi pitää takeena
työpaikasta akateemisessa maailmassa.
— Yliopiston urakehitys on kuitenkin pyramidi.
Koulutamme tohtoreita selvästi yli yliopistosektorin
tarpeen. Yritystenkin olisi hyvä huomata kuinka monipuolisia
osaajia tohtorit ovat, Pulkkinen huomauttaa.
teksti Juha Merimaa
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 34
|