8/13

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Vetovastuu vaihtuu

    Useimmissa yliopistoissa hallitukset vaihtuvat vuodenvaihteessa. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun sain olla mukana yliopistoni hallituksessa rakentamassa uusimuotoisen yliopiston toimintakulttuuria. Takana on yli 50 kokousta, lukuisia iltakouluja, seminaareja ja tapaamisia, asioihin perehtymistä, satoihin dokumentteihin tutustumista ja tuhansien sivujen lukemista. Eikä turhaan — näin ainakin uskon ja toivon.

    Hallitustyöskentely on tarjonnut näköalapaikan korkeakoulupolitiikkaan ja mahdollisuuden tutustua omaan yliopistoon aikaisempaa kokonaisvaltaisemmin. Se on myös opettanut paljon organisaatioiden toiminnasta, johtamisesta, strategisesta ajattelusta, taloudenpidosta, sijoitustoiminnasta, omistajaohjauksesta, hallinnon kiemuroista ja yliopistoyhteisöstä.

    Pienissä hallituksissa — kuten oman yliopistoni 7-jäsenisessä hallituksessa — jokainen joutuu ottamaan vastuuta sekä asioiden taustojen selvittelystä että tehdyistä päätöksistä. Ei ole virkamiehen selkää, jonka taakse mennä.

    Hallituksen jäsenenä mietti usein strategisen johtamisen ja operatiivisen johtamisen raja-aitoja. Hallituksen tulee huolehtia siitä, että sen tekemät linjaukset viedään käytäntöön, mutta operatiivisen johdon tehtävänä on päättää, miten se tapahtuu.

    Yliopistoyhteisölle operatiiviset linjaukset näkyvät selvemmin, ja ehkä siksi sen jäsenet usein odottavat hallituksen tarttuvan suoraan ja nopeasti myös niihin. Hallituksen kannalta sykli on kuitenkin hidas. Asioista pääsee usein keskustelemaan vasta siinä vaiheessa, kun arvioidaan, tuottavatko operatiiviset ratkaisut tulosta toivotulla tavalla.

    Hallituksen jäsenenä on ajateltava koko yliopiston etua — ei vain oman ammattikuntansa tai oman tieteenalansa etua. Professorijäsenet eivät siis ole vain professoreiden edunvalvojia vaan laajemmin yliopiston perustehtävien, tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen viestintuojia. Oman tiedekunnan tai tutkimusalueen asioiden ajamisen sijasta on pystyttävä katsomaan kokonaisuutta ja uskallettava rohkeasti ajatella asioita laajemmin.

    Tehtävä ei aina ole helppo: yliopistoa katselee helposti tiedostamattaan omien paradigmojensa läpi, ja oman tiedekunnan johdon voi olla vaikea ymmärtää, ettei hallituksen jäsenenä voi keskittyä vain kotitiedekuntansa asioiden edistämiseen tai reviirin puolustamiseen. Ristipaineita riittää.

    Vaarana voi myös olla linnoittuminen saavuttamattomiin. Tätä ehkäistäksemme hallituksemme tapasi kollegiota pari kertaa vuodessa ja vieraili muun muassa kaikissa tiedekunnissa. Me yliopistoyhteisön valitsemat jäsenet pidimme säännöllisesti yhteyttä omiin sidosryhmiimme. Professoriedustajina muun muassa osallistuimme Professoriliiton paikallisosaston toimintaan ja tiedekuntien dekaanien ja päälliköiden yhteisiin kuukausitapaamisiin. Pidän tätä hyvänä käytänteenä, sillä onnistuneen hallitustyön edellytys on toiminnan ymmärtäminen ja kuulluksi tuleminen puolin ja toisin.

    Ensimmäisen kauden hallituksen haaste on ollut yliopistonsa johtamisjärjestelmien peruspilareiden rakentaminen. Seuraavan hallituksen ei enää tarvitse aloittaa aivan alusta, vaikka kehitettävää käytänteissäkin vielä varmasti riittää. Haasteet löytyvät todennäköisesti muualta: edessä on työtä profiloitumisen, yliopistojen työnjaon ja kiristyvän talouden parissa.

    —Ensimmäisen hallituksen jäsenenä pääsin suunnittelemaan mm. henkilöstön palkitsemisjärjestelmää omassa yliopistossani — toivon, että sille on käyttöä myös seuraavalla hallituskaudella. Ennen muuta toivotan onnea ja menestystä, viisautta ja laajakatseisuutta uusille hallitusten jäsenille.

    Minna-Riitta Luukka
    suomen kielen professori,
    Jyväskylän yliopisto

    • Painetussa lehdessä sivu 20