”Korkean Impact factorin lehtiä käytetään väärin”

British Medical Journalissa vaikuttaneen Richard Smithin mielestä yliopistot ovat ulkoistaneet rahoituksen ja resurssien jaon mielivaltaiselle julkaisujärjestelmälle. Hän perää uudenlaista avoimuutta julkaisujen vertaisarviointiin.

Neljännesvuosisadan arvostetussa British Medical Journal -lehdessä vaikuttanut, ja 13 vuotta lehden editorina toiminut Richard Smith kävi syyskuussa Helsingin yliopistolla kertomassa mielipiteitään siitä, kuinka tieteen sisällä vallalla oleva julkaisutoiminta on epäonnistunut tieteen levittämisessä ja miten se nykyteknologian avulla onnistuisi paremmin.

— Tiedelehtiä on ollut olemassa 300 vuotta ja viimeiset 100 vuotta ne ovat toimineet foorumina tutkimustulosten julkaisuun. Ikävä kyllä, julkaisutoimintaan liittyy paljon ongelmia, esimerkiksi se, että tutkijat palkitaan siitä kuinka paljon ja missä he julkaisevat työnsä tulokset. Se on huono kannustin tutkimukselle.

Onneksi internet-aika tarjoaa ongelmien ratkaisuun monia uusia mahdollisuuksia. Uudistukset ovat ovella ja löytyy paljon nuoria yrittäjiä, jotka haluavat tuoda alalle uusia toimintamalleja. Elämme luovan tuhon aikaa! totesi Smith hieman provosoivaan sävyyn.

Mikä sitten julkaisutoiminnassa mättää? Huippulehdissä julkaisemisen vaikeus?

— Ensinnäkin, korkean Impact factor -lukeman omaavia lehtiä käytetään väärin osoittamaan tutkimusten korkeaa laatua, sanoi Smith. Sehän on vain tulos lehtien muutamista hyvin paljon viittauksia keränneistä julkaisuista.

— Sekä lukijoiden että lehtien oma käsitys siitä, että huippulehdistä löytyy kaikki merkittävä ja korkealaatuisin tiede ei pidä paikkaansa, eikä ole edes mahdollista: lehdistä löytyy vain pieni, umpimähkään valittu osa kaikesta uudesta tiedosta. Huippulehdet tosin katsovat tekevänsä työtä tutkijoiden puolesta valitsemalla ja julkaisemalla lukijoille kaiken sen merkityksellisen tieteen.

— Huippulehdissä julkaistava uusin ja seksikkäin tutkimus saattaa helposti osoittautua vääräksi, jos sitä ei voida toistaa.

— Stanfordin professori John Ioannidis julkaisi Plos Medicine -lehdessä kirjoituksen "Miksi suurin osa julkaistuista tutkimustuloksista on vääriä?" Se sai eniten viittauksia julkaisuvuonnaan 2005, ja niiden määrä eri foorumeilla on noussut jatkuvasti siitä asti, vaikka yleensä suuren mediahuomion saaneet julkaisut elävät vain lyhyen aikaa.

Tämä on Smithin mukaan avoimen tieteen ja tiedonvälityksen ehdoton etu.

Tiedelehtien tehtävä

— Perustehtävä on tietenkin julkaista tutkimustyön tuloksia, mutta sitä ne eivät mielestäni tee erityisen hyvin, sanoi Smith.

— Julkaisutoiminnan kautta tiedeyhteisö on antanut lehdille vallan arvioida tutkijoiden työn laatua.

Itse asiassa tutkijat kuitenkin pitävät tiedelehdet hengissä ja lehtien kautta tapahtuva laadunarviointi on sattumanvaraista ja vääristynyttä.

— Yliopistoilla tulisi olla toinen tapa päättää rahoituksesta ja resurssien jaosta kuin hakijan julkaisuluettelo. Nyt yliopistot ulkoistavat tämän tehtävän mielivaltaiselle julkaisujärjestelmälle.

Tutkimuksen vertaisarviointi

Vertaisarviointi eli peer review on kehitetty, jotta saman alan tutkijat voivat arvioida julkaistavaksi lähetetyn käsikirjoituksen ja antaa siitä julkaisusuosituksensa lehden editoreille. Smith kävi läpi vertaisarvioinnissa todettuja ongelmia.

— Tarkoitus on hyvä, mutta todellisuudessa järjestelmä toimii huonosti. Se perustuu paljolti uskomukseen eikä todistusaineistoon. Huonoa on myös se, että paljon painaa nimilistasta löytyvien tutkijoiden ja instituutin arvovalta.

— Vertaisarviointi on erittäin hidas prosessi ja toivoisin, että tutkijat voisivat käyttää aikansa mieluummin korkealaatuisen tutkimuksen tekoon kuin pitkiin vertaisarviointiketjuihin, joita syntyy, jos tutkimus joudutaan lähettämään useisiin lehtiin ennen julkaisua.

Tulevaisuuden näkymiä

— Mielestäni tulevaisuuden julkaisutoiminnan tulisi olla enemmän tietopankin kaltaista ja lehtien editoreilla siinä vähäisempi rooli kuin nyt. Lehdet voisivat paremmin palvella tiedeyhteisöä esittämällä tiedon enemmän lukijaystävällisessä muodossa. Tällöin tiede- ja massamedia lähenisivät toisiaan. Kaikki tarkka data olisi joka tapauksessa saatavilla internetin kautta, Smith visioi.

— Vertaisarvioinnin tulisi olla avointa, jolloin tutkijat ja arvioijat tietävät, ketkä ovat kyseessä. Todellinen vertaisarviointi tapahtuu kuitenkin vasta silloin, kun tutkijat tulevat ulos "mustasta laatikostaan" ja antavat maailman päättää, haastoi Smith.

— Tulevaisuudessa tutkija voisi itse valita vertaisarvioijan tai arvioinnin suorittajat otettaisiin arvioijapankista. Koko prosessi tapahtuisi online, ja myös arvioitsijoiden kommentteihin voitaisiin viitata. Kun kaksi arvioijaa on hyväksynyt tutkimuksen, se pääsisi suoraan avoimeen tietokantaan.

---