Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstö laatii työehtosopimuksen mukaisesti ennen lukuvuoden alkua 1 600 tunnin vuosittaisen työaikasuunnitelman, joka nousee 1 624 tuntiin 1.1.2017 lähtien. Tieteentekijöiden liiton opetus- ja tutkijanuratyöryhmän tekemän kyselyn tuloksista selviää, että moni henkilöstön jäsen kokee, ettei suunnitelma vastaa todellisuutta ja pitää sen laatimista rasitteena.
Kyselyä levitettiin liiton jäsenkirjeessä, ja lisäksi verkkosivuilla ja Facebook-ryhmissä opettajille ja tutkijoille yleensä. Kyselyyn vastasi 206 tieteentekijää kaikista Suomen yliopistoista ja useilta tieteenaloilta.
Työryhmän motiivi oli selvittää, kuinka hyödyllisenä opetus- ja tutkimushenkilöstö kokee kaikille pakollisen työaikasuunnitelman laatimisen, ja kuinka kirjavia käytänteitä yliopistoissa sovelletaan. Samalla vastaukset antaisivat osviittaa suunnitelmien vaikutuksista työyhteisöihin.
Kyselyssä haettiin mielipiteitä nykyisistä työaikasuunnitelmakäytänteistä, niiden hyvistä ja huonoista puolista, ja toivottiin ajatuksia käytänteiden kehittämiseksi. Eniten vastauksia tuli Helsingin, Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoista. Koulutusaloista innokkaimmin vastasivat humanistit ja luonnontieteilijät. Neliportaisen tutkijanuramallin mukaan jaoteltuna puolet vastaajista sijoittuivat urallaan vaiheeseen III ja neljännes vaiheeseen II.
Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että työaikasuunnitelma oli helppo tehdä ja puolet päinvastaista mieltä. Itä-Suomen yliopiston vastanneista jopa 77 prosenttia piti suunnitelman tekoa vaivattomana. Suunnitelman laatimisen helppouteen vaikuttavat käytetyt lomakkeet. Itä-Suomen yliopiston lomake sisältää kohtuullisen määrän kategorioita eri työtehtäville, joihin liittyviä lisätietoja ei ole pakko täyttää. Kun Itä-Suomessa on 12 kategoriaa, niin vertailun vuoksi esimerkiksi Oulussa on 31 kategoriaa ja Helsingin yliopistossa peräti 48 kategoriaa, joihin tunteja kirjataan.
Suunnitelman laatimista tukevista ohjeista kysyttäessä sai valita useita vaihtoehtoja. Niinpä lähes puolet ilmoitti käyttävänsä yksikkönsä tuottamia yhteisiä ohjeita ja kolmannes yliopiston tai esimiehen ohjeita. Lähes 60 prosenttia kertoi kuitenkin laativansa suunnitelman omasta päästään.
Ohjeiden laatu koettiin ongelmaksi työaikasuunnitelman laatimisessa. Lähes 70 prosenttia vastaajista ei pitänyt käyttämiään ohjeita selkeinä. 74 prosenttia tarkensi, että opetuksen valmisteluun käytettävä aika oli määritelty epäselvästi. Peräti 93 prosenttia oli sitä mieltä, että verkko- ja monimuoto-opetukseen tarvittua aikaa ei ollut määritelty riittävän hyvin, ja 69 prosentin mukaan suunnitelma ei antanut tarpeeksi pelivaraa opetuksen toteuttamiseen.
Ohjaustehtäviin kuluvan työajan varaamista myös kritisoitiin toistuvasti. 62 prosenttia vastaajista koki, ettei aikaa ollut riittävästi. Opetuspainotteisissa tehtävissä toimivista 46 prosenttia ei puolestaan löytänyt tilaa tutkimukselle. Mielenkiintoista on, että laatimiseen liittyvistä ongelmista huolimatta 43 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että heidän vuosittainen suunnitelmansa toteutui ainakin keskeisiltä osiltaan.
Mitä sitten pitäisi tehdä, ja mistä lähteä liikkeelle? Onko olemassa hyviä yksittäisiä käytänteitä, joita voisi levittää, tai jotain uutta yleistä toimintatapaa, jota kaikki voisivat soveltaa?
Moni vastaaja oli sitä mieltä, että työaikasuunnitelmista pitäisi kokonaan luopua, koska ne eivät ole totuudenmukaisia vaan byrokraattista fiktiota. Vaikka suunnitelmissa nähtiin myös käytännön etuja ja osaa yliopistojen käyttämistä lomakkeista ja teknisistä ohjeista kehuttiin, vaikutelmaksi jäi, että opetus- ja tutkimushenkilöstön saamat ohjeet suunnitelmien laatimiseksi olivat huonot, epäselvät, vaihtelevat ja tulkinnanvaraiset. Tämän vuoksi niiden ei koettu toimivan tasapuolisena tehtävien jaon välineenä työyhteisöjen sisällä.
Erityisesti on syytä huomata kasvava verkko- ja monimuoto-opetuksen tarve, johon yliopistoväkeä kannustetaan. Siihen ei kuitenkaan voi soveltaa perinteisiä kontaktiopetukseen varattavan ajan käytänteitä – tarvittaisiin kokonaan uudet pelisäännöt. On myös selvää, ettei työaikasuunnitelmaan voi varata totuudenmukaista määrää tunteja eri tehtävien tekemiseen. 1600 tuntia ei jousta, vaikka todellisuudessa aikaa tarvittaisiin enemmän, jotta kaikki tehtävät ehdittäisiin kunnolla tehdä.
Mikä olisi ratkaisu näihin ongelmiin? Ensinnäkin työaikasuunnitelmien tekemiselle pitäisi saada selkeät ja yhdenmukaiset ohjeet yliopistotasolle tai jopa valtakunnallisesti. Ohjeet ottaisivat huomioon verkko- ja monimuoto-opetuksen erityispiirteet, kuten myös opetukseen, tutkimukseen, ohjaukseen ja hallinnollisiin tehtäviin kuluvan työajan tasapainon. Fiktion tulisi kääntyä todellisuudeksi. Ohjeet laadittaisiin yhdessä keskustellen ja läpinäkyvästi. Työhön pitäisi pystyä varaamaan aikaa tehtävien edellyttämä määrä, ja jos tehtäviä on enemmän kuin aikaa, niistä tulisi maksaa erillinen korvaus. Muuten on riski, että akateeminen työ muuttuu harrastustoiminnaksi, jota tehdään pelkästä kutsumuksesta.
Keskusteluun on jo herätty yliopistoilla. Helsingin yliopistossa on syksyllä aloittanut opettajan työ ja työaikasuunnitelma -työryhmä, joka miettii, millaisilla yhteisillä kriteereillä opettajien työaikaa kohdennetaan koulutusohjelmiin ja kuinka nämä tunnit kirjataan työaikasuunnitelmiin.
Kun työaikasuunnitelmien laatimiselle saadaan laadittua valtakunnallisesti yhtenäiset, realistisesti perustellut ja toimivat ohjeet, ne tukevat työajan käytön suunnittelua mielekkäällä tavalla korkeimman tason opetuksen ja tutkimuksen hyväksi. Tuloksemme osoittavat, että nykyiset työaikasuunnitelmien laatimiskäytänteet eivät tähän kykene.
Teksti Erkki Pesonen ja Jarkko Toikkanen
Painetussa lehdessä sivu 30
Yliopistonlehtori Lehtosta oli jo pitkää vaivannut se, ettei hän oikein tiedä mihin kaikki hänen aikansa menee töissä. Hän tosin täytti joka vuosi tunnollisesti työsuunnitelmansa, johon hän annettujen ohjeiden mukaan merkitsi kontaktiopetustuntinsa, opetuksen valmisteluun, ohjaukseen, tutkimukseen ym. vuodessa kuluvat tunnit.
Lukuvuoden aikana kalenterissa näkyivät kuitenkin vain ajat, jolloin hänen pitää olla opettamassa. Aamulla töihin ja illansuussa kotiin; siinä välissä ne kaikki muutkin hommat tuli tehtyä – tai toisinaan iltaisin ja viikonloppuisin. Kuinka paljon mikäkin osa vei aikaa, se jäi mysteeriksi.
Entisaikaan tämä ei ollut suurikaan ongelma. Opetusta ei ollut taakaksi asti, joten kursseja saattoi valmistella ja joskus jopa kokeilla uusia opetusmenetelmiä. Tutkimusta tehtiin kun jäi aikaa, useimmiten lukukausien välissä. Uusia ohjattavia saattoi ottaa tarpeen mukaan, ja ohjaustapaamisen kestoa ei tarvinnut vahtia kello kädessä.
Vuosien kuluessa opetukseen määrää alettiin nostaa, ja kokemuksen karttuessa opiskelijoita alkoi kertyä Lehtosen kursseille, seminaareihin ja ohjattavien määrä sen mukana kasvoi. Kokemuksen karttuminen ei myöskään vähentänyt luottamustehtäviä, vaan päinvastoin. Kysyntää riitti joka suunnalla.
Nyt Lehtonen oli tullut siihen pisteeseen, että häntä todella kiinnosti selvittää, miten paljon hänellä oikeasti kuluu aikaa muuallakin kuin luentosalissa. Jos ei muuten, niin ainakin siksi, että olisi jotain perusteita sanoa, ettei voi nyt ottaa uusia ohjattavia, ei ehdi toimia väitöskirjan esitarkastajana, tai jopa keskustella opetuksensa määrän rajoittamisesta.
Lehtonen mietti tapoja hahmottaa itselleen työaikansa jakaantumista. Mitä jos hän tekisi kaikki opetukseen liittyvät asiat opetusperiodien aikana, niin niiden ulkopuolelle jäisi aikaa tutkimukselle ja hallinnolle?
Vaikka tämä ei tietenkään onnistuisi ohjauksen ja esim. kesätenttien vuoksi, antaisi se ehkä jonkinlaista osviittaa. Niinpä hän ensin laski, montako työpäivää on opetusperiodien aikana. Lehtosen yliopistossa oli siirrytty järjestelmään, jossa lukuvuosi oli jaettu neljään seitsemän viikon pituiseen jaksoon. Opetusviikkoja oli siten 28 ja opetuspäiviä 140.
Lehtosen kontaktiopetusmäärä oli vähitellen noussut 250 tuntiin vuodessa. Mitähän se tekee keskimäärin viikossa? Nopean laskutoimituksen mukaan päivittäin hän opettaa keskimäärin 1,8 tuntia, joka tekee opetusviikon aikana pyöreät 9 tuntia. No, onhan se aika paljon. Mitä jos opetuksen haluaisi valmistella opetusperiodien aikana? Lehtonen ei kehtaa ottaa usein käytettyä kerrointa, jossa yhtä opetustuntia vastaa neljä tuntia valmistelua (arviointi mukaan luettuna). Se nimittäin tuottaisi hänelle 36 tuntia viikossa pelkkää valmistelua, eli lähes koko työviikon. Tähän vielä siis päälle 9 kontaktiopetustuntia.
Jos käyttäisi maltillisesti puolta pienempää kerrointa, jossa valmisteluun menee 2 tuntia yhtä opetustuntia kohden. Tälläkin hän sai viikossa kulumaan 27 tuntia. Koska kyse oli vain opetuksen valmistelusta ja arvioinneista, tämä ei vielä sisältänyt erillisten kirjatenttien vastaanottamista, väitöskirjatöiden ja edellisten vuosien gradujen ohjausta ja tarkastusta, opetuksen suunnittelua ym. Niille ja aivan välttämättömälle hallintotyölle jäisi vajaa pari tuntia päivässä. Jos siis tämä maltillinen kerroin opetuksen valmistelulle pitää paikkaansa.
Näin Lehtonen ajatteli, että ehkä opetuksen ja sen valmistelun voisi puristaa opetusperiodien aikaan. Jäisikö tutkimukselle ja yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle ruhtinaallisesti aikaa opetusperiodien ulkopuolella? Laskukaavan mukaan kontaktiopetukseen menisi valmisteluineen 756 tuntia (27tx28vk) ja ohjaukseen ja muuhun opetukseen liittyvään 252 (9tx28vk) tuntia. Vuotuisesta työajasta opetus siis haukkaisi reilusti yli puolet, 1008 tuntia. Jäljelle jäävät 616 tuntia hän voisi siis käyttää tutkimukseen, hallintoon ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Kun työpäiviä vuodessa on noin 218 (poislukien viikonloput, arkipyhät ja 7 viikon vuosiloma, jonka Lehtonen aikoo edelleen pitää), jää opetusperiodien ulkopuolelle noin 78 päivää. Työpäivät venyisivät tosin lähes kahdeksantuntisiksi, mutta tutkimukseen voisi käyttää noiden 15 viikon aikana jopa puolet työajasta!
Tässä vaiheessa Lehtonen kuitenkin palasi maan pinnalle ja muisti, ettei hän kuitenkaan selviäisi kurssien suunnittelusta valitsemallaan kertoimella opetusperiodien aikana, eivätkä tentit lopu niiden ulkopuolella, ohjattavien pyynnöistä puhumattakaan. Vanha konsti lienee kuitenkin paras: tutkimus joustaa aina.
Pekka Kärkkäinen
yliopistonlehtori
![Logo [Acatiimi]](/images/logo.jpg){kind=logo}
Etusivulle »
Sisällysluetteloon »
Tulosta »