Keskustelua

Laatu tarvitsee aikaa, vuorovaikutusta ja vapautta

Ylemmän kolmannen asteen koulutusväki ja opiskelijat ovat viime kuukausien aikana olleet huolestuneita maamme korkeamman koulutuksen ja opetuksen tulevaisuudesta. On eletty liian paljon epävarmuuden ja pelkojen aikaa, mikä estää tarpeelliset näköalat tulevaisuuden kehitystyön. Vaarana on korkeamman asteen koulutuksen etääntyminen ja keskittyminen.

Aikanaan luotu yliopistojen ja korkeakoulujen verkosto täydennettynä ammattikorkeakouluilla on vaarassa supistua kohtuuttomasti ja monet oppiaineet menettävät kohtuuttomasti resurssejaan. Ymmärrän toki tarpeen keskittää ja kehittää toimintoja, mutta tämän tulisi tapahtua yliopistoja ja niiden henkilökuntaa kuullen. Eduskunnan sivistysvaliokunnassa olen vuosina 1999—2011 halunnut puolustaa yliopiston tehtävää itseisarvona tieteen ja sivistyksen perusteella.

Hallituksen suunnittelema ylemmän kolmen asteen pääomarahoitus tuo helpotusta tilanteeseen leikkausten jälkeen, mutta kyseessä on nimenomaan pääomarahoitus, minkä tuoma vuosittain realisoituva rahoitus mitä ilmeisemmin ei vastaa suunnitteilla olevia leikkauksia.

Hallituksen esittämät leikkaukset 3. asteen koulutukseen ja tutkimukseen sekä pyrkimys saada 3. asteen koulutuksesta innovaatiokeskuksia vientiämme varten ovat samalla äärimmäisen ristiriitaisia tavoitteita. Samalla on tunnustettava, että innovaatioita ei voi ostaa rahalla, eikä innovaatioita voi pakottaa ulos tutkimuksesta, vaan nämä voivat olla jopa sattuman tulosta, jossa vapaa tutkimusympäristö ja vuorovaikutus muiden tutkijoiden kanssa on hyvin keskeistä.

Vapaa tutkimus- ja kokeiluympäristö sekä tarvittava rahoitus ilman poliittisen vallan pyrkimystä suunnata tutkimusta tiettyyn suuntaan olivatkin Englannissa 1700-luvun lopussa mitä ilmeisemmin pohja, sille miksi teollinen vallankumous alkoi nimenomaan Englannista eikä Ranskasta, jossa kyllä oli älykkyyttä ja rahoitusta, mutta vapaus tutkia, löytää ja keksiä olivat kahlittu yksinvaltaisen monarkistisen järjestelmän alle, jonka omat poliittiset tavoitteet olivat mitä ilmeisemmin tutkimustyön keskiössä.

Lisäksi teknistaloudellisen koulutuksen korostamisen ohella pitää muistaa humanistisen, yhteiskunnallisen ja taiteellisen koulutuksen merkitys kansainvälisen vuorovaikutuksen ja kansallisen identiteettimme luojana, joka samalla on osa kansainvälistä vientibrändiämme.

Samalla hallituksemme pyrkimys muuttaa 3. asteen koulutusta yhä enemmän lainaperusteiseksi mitä todennäköisemmin leikkaa alempien tuloluokkien jälkikasvun mahdollisuuksia kouluttua. Tämä vähentää vuorovaikutusta ja ajatusten vaihtoa. Samaan suuntaan vaikuttaa ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille asetetut lukuvuosimaksut, koska nämä mitä todennäköisesti vähintään vähentävät, jollei jopa romahduttavat näiden opiskelijoiden tulon Suomeen. Samalla vähentyy mahdollisuus rakentaa kansainvälisiä verkostoja, joiden avulla Suomeen saataisiin investointeja tuotekehitykseen ja tuotantoon.

Päättäjien ja asioiden valmistelijoiden on voitava kuulla yliopisto- ja korkeakouluväen näkemyksiä ennen hätiköityjä menettelyjä, jotta ei tapahtuisi vaikeasti korjattavia menetyksiä.

Lauri Oinonen
TM, eduskunnan sivistysvaliokunnassa 1999-2011, (Kesk)

---

”Mitä Rokka sanoisi”

Otsikko on tietenkin Professoriliiton sivistysseminaarista. Väitän, että Rokka sanoisi nykyisin ylenaikaa: ”Älä sie kuule papata, vaan haasta nii, jot miekii kerkiin jottai ymmärtää!”

Luulin kauan, että perinnöllinen etenevä korkeiden jaksojen kuurous — jolle tavalliset kuulokojeet eivät mahtaneet mitään — esti minua saamasta tolkkua useiden ihmisten puheista. Kun sain sisäkorvaistutteen ja erotan taas konsonantitkin toisistaan, epäilen, että vika taitaa olla muiden puheilmaisussa.

Monista nuorista poliitikoista on vaikea uskoa ikinä tulevan mitään merkittävää, kun heidän puhuntansa muistuttaa enemmän kolttosesta kovistellun koulupojan hätäistä meriselitystä kuin valtiomiehen punnittua puhetta.

Jotkut television juontajat ja raatien jäsenet — jopa sinänsä mainiossa tiedeohjelmassa — yrittelevät Antero Mertarannan vauhtia ilman puhetekniikkansa edellytyksiä: syntyy vain velttoa ja huolimatonta ääntämystä. Lieneekö ohjelmalle kunniaksi, jos sen katsoja joutuu hätäytymään tekstitykseen?

Edellä sanotuista monet ovat Acatiimin lukijain entisiä oppilaita. Olemmeko me antaneet heidän kasvaa semmoisiksi, että puhunnalla ei ole mitään väliä, kunhan vaan suoltaa jotenkin? Kuurouteeni vedoten sanoin kyllä itse herkästi opetuslapsilleni väittämääni Rokan malliin. Ymmärsivät ja yrittivät!

Nopeudeltaan kohtuullinen, jäntevästi ja selkeästi äännetty, ilmeikkäästi sävelkorkeuttaan vaihteleva ja taukojenkin merkityksen ymmärtävä puhunta on Suomessa nykyisin enemmän poikkeus kuin sääntö. Puheilmaisun aavikko?

Huolellinen puhunta kuuluu keskeisesti sivistykseen. Ei siitä huolehtimista pidä jättää vain alan edustajille. Jokaisen on itse oltava hyvänä esimerkkinä ja edellytettävä oppilailtaan puhetta, jonka jopa professori ymmärtää. Ehkä aavikkoon alkaisi syntyä tiheämmin virkistäviä keitaita, joita toki vielä onneksi on.

Jussi T. Lappalainen
professori emeritus

---