Kirjailija Tiina Raevaara, toimittaja Tuomas Muraja sekä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri Reetta Kettunen keskustelivat Tiedetorilla faktantarkistuksesta.

Ei kannata uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan!

Faktantarkistusta tarvitaan sekä tieteessä että journalismissa, todettiin Helsingin Kirjamessujen Tiedetorilla lokakuussa.

Suuri suklaahuijaus meni maailmalla läpi moniin merkittäviin medioihin viisi vuotta sitten. Tutkimustulos suklaansyönnin laihduttavasta vaikutuksesta osoittautui lopulta uutisankaksi, jolla amerikkalainen tiedetoimittaja John Bohannon oli halunnut näpäyttää journalisteja päästämästä tiedeuutisia liian helpolla julkisuuteen.

Faktantarkistusta tarvitaan, ja se onkin arkipäivää sekä tieteessä että journalismissa. Aiheesta keskusteltiin lokakuussa Helsingin Kirjamessujen Tiedetorilla.

— Samaa näillä kahdella alalla on pyrkimys totuudellisuuteen, mutta isoja erojakin löytyy, sanoi tiedetoimittaja ja kirjailija Tiina Raevaara.

— Tiede on hidasta, ja mediasta katsottuna se näyttää kasalta merkillisiä tutkimustuloksia. Journalismi taas raportoi poikkeavuuksista nopeasti ja ajassa kiinni.

— Mediassa toimitaan nykyään hirvittävässä kiireessä, ja se tuottaa hallaa tieteen uutisoinnille. Tiede kaipaa varmistelua ja on vaikeatajuista.

— Suklaahuijauksessa yhdistyi monta huonon tutkimuksen osatekijää, kuten liian pieni otos, vääränlaiset asiantuntijat ja huonot tiedelehdet.

— Nykyään media on muutenkin täynnä näitä hyvin kiinnostavia tutkimustuloksia, joille yhteistä on, että ihmisille välitetään väärää tietoa. Suuri yleisö siis kärsii eniten, Raevaara harmitteli.

— Onko nyt sitten vaihtoehtoisten totuuksien tai totuuden jälkeinen aika? kysyi keskustelun moderaattorina toiminut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri Reetta Kettunen.

— Mielestäni ei, vastasi Raevaara.

— Julkisuudessa on aina käyty taistelua tiedosta, tai jopa tahallaan levitetty väärää tietoa, kuten tupakkateollisuus aikanaan. Termissä minua ilahduttaa, että nyt asia tiedostetaan ja siitä puhutaan. Uutta tässä ajassa on sosiaalinen media, jonka johdosta väärät väitteet toistuvat useammin ja leviävät nopeammin.

— Monet moneen kertaan vääriksi todistetut väitteet käyttäytyvät mediassa kuin haudasta nousevat zombit! Se on turhauttavaa, mutta vastalääke on ainoastaan totuuden toistaminen yhä uudestaan, huoahti Raevaara.

— Termistä totuuden jälkeinen aika tulee mieleen valemedia, joka on nostanut päätään, ja termin käyttö antaa lisää siimaa valheiden levittäjille, sanoi toimittaja Tuomas Muraja, joka toimi palkitun Faktabaarin yhtenä perustajista vuonna 2014.

Muraja kertoi, että Faktabaari on kaikille avoin palvelu, jossa voidaan kysyä mediassa leviävien tietojen todenperäisyydestä. Sen esikuvia olivat amerikkalaiset ja saksalaiset vastaavat palvelut. Faktabaari on toiminut viime vuosien EU-, eduskunta- ja kuntavaalien aikaan, ja osoittautunut tarpeelliseksi.

— Faktantarkistus on mekaanista työtä. Se ei ole journalismia, vaikka kuuluukin journalistin työhön. Väitteen todenperäisyys tutkitaan vähintään kahden toisistaan riippumattoman tahon osalta ja halutaan päästä väitteiden primäärilähteille. Lopullisen uutisen otsikossa saattaa olla epäselvyyksiä, mutta leipätekstin tulee olla totta.

— Faktantarkistus on yksi keino selvittää tiedonhankintamenetelmiä. Kuten tiede, joka korjaa itse itseään, faktantarkistusprosessi on koko ajan avoin.

— Nyt presidentinvaalien alla Faktabaari aktivoituu varmasti taas. Ehdokkaiden väitteiden kanssa on syytä olla tarkkana ja tutkia, mistä ne tulevat, toivoi Muraja.

---