Professori Janne Saarikivi haastoi kansliapäällikkö Anita Lehikoista sivistysyliopiston asemasta.

Tulevaisuuden yliopisto on jatkuvassa muutoksessa

Yliopistopäivillä pohdittiin, millä arvoilla yliopistoja ohjataan ja millaisella rahoitusjärjestelmällä suomalaisten koulutusaste saadaan nousuun. Toistuvat uudistukset rahoitusperusteissa vaikeuttavat korkeakoulujen toiminnan kehittämistä ja vakautta.

Yliopistojen perinteisenä tehtävänä on vaalia sivistystä ja toimia yhteiskunnallisen kehityksen kriittisinä tarkkailijoina. Strategioissa taas puhutaan talouskasvusta, innovaatioista ja tutkintojen nopeasta suorituksesta.

Alasta riippumatta kaikkea toimintaa joudutaan perustelemaan sillä, miten se palvelee talouden tavoitteita. Talouskasvusta puhutaan ikään kuin mikään muu asia ei olisi oleellisempi ja kaiken toiminnan myös yliopistoissa pitäisi antaa panoksensa siihen. Tästä huolimatta opettajat ja tutkijat ovat pääosin hyvin motivoituneita ja kokevat olevansa osa tutkijayhteisöä, johon myös opiskelijat kuuluvat, professori Janne Saarikivi Helsingin yliopistosta sanoi.

Saarikivi puhui Yliopistopäivillä sivistyksen ja kulttuurin puolesta. Kielitieteilijänä häntä on kiinnostanut, mistä lähtien sanaa ”talouskasvu” on alettu käyttää. Ensimmäisen kerran termi esiintyy 1960-luvulla OECD:n alettua käyttää sitä mittarina. Varsinkin 2000-luvulta lähtien yhä useampia asioita on haluttu arvioida nimenomaan taloudellisten vaikutusten näkökulmasta.

— Suomessa on kasvanut poliitikkojen sukupolvi, joilla ei ole taloutta syvällisempää näkemystä asioista. Yliopisto taas on nykymuodossaan noin tuhat vuotta vanha, universaali laitos, joka yhdistää kaikkea tietoa. Sivistyksen ja kulttuurin arvoa ei voida kuvata taloustermein, Saarikivi totesi.

Maailmankuvamme on täynnä asioita, jotka ovat talouskehityksen kannalta hyödyttömiä. Saarikiven oma tieteenala, suomalais-ugrilaiset kielet, on hyvin perinteinen ja sen tutkimukset ovat usein vailla taloudellisesta hyötyä. Toisella tasolla saattaa kuitenkin syntyä vaikkapa Suomen valtio tai Suomelle oma identiteetti. Onko se taloudellisesti kannattavaa?

— Ehkä taloudellisesti olisi ollut kannattavampaa olla ruotsalaisia bruttokansantuotetta ajatellen, Saarikivi heittää.

—Aloittaessani opintoni 26 vuotta sitten elettiin laman syvintä aikaa, talous matoi ja kaikilla meni huonosti. Ensimmäisenä päivänä suuressa juhlasalissa pidetyssä puheessa meille sanottiin, että perinteisesti humanistit opiskelevat pitkään. Mutta sitä ei pidetty vain huonona asiana. Meille painotettiin myös opiskelijaelämän tärkeyttä ja muistutettiin, että pitäisi käydä kuutamokävelyilläkin. Nyt joudun täyttämään opiskelijoiden kanssa HOPS-kaavakkeita, jotka oikeasti ovat ihan valheellisia.

Valmistumisen käyttö rahanjaon mittarina ei välttämättä vastaa sitä, mitä ihmiset haluavat. Heidän motiivinsa voivat olla toiset. Yliopistoissa tehdään valtavasti opintoja, jotka eivät johda tutkintoon. Tunnetuin tällainen opiskelija voisi olla Aleksis Kivi, joka ei nykysysteemillä olisi tuonut yhtään pistettä yliopistolle.

Suunnitelmissa korostetaan innovaatioiden tärkeyttä. Poliittisesti niiden toteutumista on hankala ohjata. Esimerkiksi atomipommi ja kuumatka tosin ovat aikanaan olleet valtion rahoittamia innovaatioita. Ne ovat merkittäviä keksintöjä, mutta eivät juuri vaikuta yhteiskuntaamme.

—Yliopistojen tulos ei ole ensisijaisesti talouskasvu, vaan kriittiset ja sivistyneet kansalaiset. Vain kriittiset ja sivistystä vaalivat yhteiskunnat kehittävät uusia innovaatioita. Esimerkiksi Aasian maissa saatetaan tehdä kovasti työtä, mutta yhteisö ei silti onnistu tuottamaan innovaatioita samalla tavalla kuin viisi tuntia työskentelevien laiska yliopisto. Kyse on siitä, että demokraattisessa yliopistoyhteisössä kollektiivi tuottaa jatkuvasti uusia ajatuksia ja ideoita, joista jokin saattaa olla taloudellisesti tuottava. Työtuntien laskeminen, mittaaminen ja vertailu ei tuota muuta kuin suoritteita, Saarikivi summasi.

Selkeyttä rahanjakoon

Lehtori Juha Iisakka Oulun yliopistosta kysyi panelisteilta, mikä on sopiva määrä demokratiaa yliopistoihin? Vieressä kuulolla yliopistonlehtori Seppo Sainio.

Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä kommentoi Janne Saarikiven puheenvuoroa toteamalla, että sivistysyliopisto on se, mitä yliopistolaki takaa. Tieteen uutta luova voima on kestävänä tavoitteena. Myös rahoitusmalli lähtee sitä, mitä yliopistolaissa sanotaan.

— Usein sanotaan, että mittarit johtavat manipulointiin ja siihen, että yliopiston johdossa pyritään saamaan isoin rahapotti. En mitenkään usko, että meillä olisi näin huono etiikka. Lisäksi raamit on päätetty yliopistolaitosten kanssa. Rahanjakoon täytyy olla joitain läpinäkyviä ja oikeudenmukaisia mittareita, Lehikoinen korosti.

Lainsäädäntö velvoittaa yliopistot järjestämään opinnot ja ohjauksen siten, että opiskelija voi suorittaa tutkinnon tavoiteajassa. Vuosi sitten julkaistussa korkeakouluvisiossa asetettiin tavoitteeksi se, että 50 prosenttia suomalaisista suorittaa korkeakoulututkinnon. Siihen on vielä matkaa. Pienelle, avoimelle kansantaloudelle korkea koulutusaste on erityisen merkittävä kilpailussa kansainvälisistä työpaikoista.

Esityksessään Lehikoinen kertoi, mikä on korkeakoulujen suunta ja millä askelmerkeillä edetään. Ehdotuksessa yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2021 rahoituksen perusrakenne pysyisi samankaltaisena kuin nykyisellä sopimuskaudella voimassa olevassa.

— Rahoitusmallin kolme pääosiota muodostuisivat edelleen koulutuksen, tutkimuksen sekä koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteita tukevista rahoituskriteereistä. Koulutusosioon ehdotetaan kolmen prosentin kasvua siten, että osuus olisi jatkossa 42 prosenttia ja tutkimusosioon yhden prosentin kasvua siten, että osuus olisi jatkossa 34 prosenttia. Koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden osuus olisi jatkossa 24 prosenttia. Työryhmä myös esittää, että tavoiteajassa suoritettuja tutkintoja painotetaan korkeammalla kertoimella.

Työryhmä esittää lisäksi tutkintotavoitteiden koulutusalaryhmittelyjä, joiden puitteissa joustava työelämän osaamistarpeisiin vastaaminen olisi mahdollista. Enemmän korkeakoulupaikkoja ensikertalaisille ja enemmän mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen elämän eri tilanteissa.

Eriävä mielipide rahoitusmallista

Yliopistopäivien paneelissa olivat mukana työmarkkinajohtaja Anne Somer, YLL:n puheenjohtaja Santeri Palviainen, henkilöstöjohtaja Elina Stadigh ja rehtori Jari Perkiömäki. Keskustelua johdatteli yliopistonlehtori Lenita Hietanen.

Sekä OAJ että Tieteentekijöiden liitto oli jättänyt ministeriölle eriävän mielipiteen rahoitusmallista. Yliopistojen opetusalan liiton (YLL) varapuheenjohtaja Åke Finne kommentoi tilaisuudessa Lehikoisen esitystä toteamalla, että prosentuaalisesti pienet muutokset ovat varsinkin pienille yliopistoille suuria, mahdollisesti jopa kohtalokkaita.

— Ei voi sanoa, että muutos ei ole suuri, jos se esimerkiksi Hankenin kohdalla tarkoittaa kolmen miljoonan euron vähennystä, Finne huomautti.

Paneelikeskustelussa etsittiin keinoja tehdä yliopistoista hyviä työpaikkoja. Mukana olivat Hankenin henkilöstöjohtaja Elina Stadigh, Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki, YLL:n puheenjohtaja Santeri Palviainen sekä työmarkkinajohtaja Anne Somer Sivistystyönantajista. Keskustelussa todettiin, että hyvä johtaminen, yhteinen arvopohja ja se, että kaikki tietävät, mihin suuntaan ollaan menossa, ovat hyvän työpaikan aineksia.

— Parhaassa tapauksessa työntekijä pystyy antamaan kaikkensa ja työnantaja auttaa löytämään potentiaalin, Santeri Palviainen totesi.

Luottamuksen puute on ongelmallista: voiko työntekijä luottaa siihen, että saa rahaa jatkaa työtään. Minusta tutkintoon johtavien koulutusten opettajien pitäisi olla vakinaisessa työsuhteessa.

Stadighin mukaan Hankenilla työyhteisön pitkäjänteistä kehittämistä haittaa se, että laitoksille valitaan esimies kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Ongelmana on sopivien ja halukkaiden esimiesten löytäminen ja perehdyttäminen.

Perkiönmäki sai yleisöltä aplodit sanottuaan, että kaikkea ei voi kaataa työntekijän niskaan.

— Sillä keinolla ei saada mitään hyvää aikaiseksi, vaan ajetaan ihmiset loppuun.

---