Tutkijakummit kansanedustajille

Tutkijoiden ja kansanedustajien välistä vuoropuhelua ja toistensa ymmärrystä lisätään tutkijakummitoiminnalla. Ensimmäiset 34 kansanedustajaa ovat saaneet kummitutkijat.

— Lähdemme liikkeelle pilotoimalla ja vuoden jälkeen kartoitetaan, onko kummitoimintaa mahdollisuus laajentaa, kertoo idean äiti, Tutkijoiden ja kansanedustajien seuran Tutkaksen puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Kansanedustaja Alanko-Kahiluodon mukaan tutkijakummeja jaettiin ”Tindermätsäytyksellä” niin, että heitä riitti tässä vaiheessa yksi kaikille eduskuntapuolueille sekä kaikkiin valiokuntiin. Kansanedustajat saivat esittää toiveita siitä, minkä alan tutkijan kanssa he haluaisivat vaihtaa ajatuksia ja saada päivittäiseen työhönsä tutkitun tiedon tuomaa asiantuntemusta.

Tutkijakummeiksi valittiin aktiivisella tutkijanuravaiheella olevia. Eläkkeellä olevat ja väitöskirjaa tekevät raakattiin pois. Tutkaksen noin 800 jäsenen joukosta löytyi sopivia, eri aloja edustavia tutkijoita. Yliopistojen lisäksi kummeja on tutkimuslaitoksista, ammattikorkeakouluista ja tiedeviestinnän parista.



Teksti Kirsti Sintonen

Painetussa lehdessä sivu 20