Palvelussuhdelajin muutosta ei pidä tehdä löyhin perustein

Maan hallitus päätti iltakoulussaan 26. marraskuuta yliopistouudistuksen päälinjoista. Päätökseen sisältyi myös se, että yliopistohenkilöstön palvelussuhteet muutetaan virkasuhteista työsuhteiksi. Oikeustieteen professori Niklas Bruunin mielestä tähän ei pitäisi mennä löyhin perustein. Bruun katsoo oheisessa kirjoituksessaan, että työsopimuslaki on oleellisilta osin laadittu muita palvelussuhdelajeja ja henkilöstöryhmiä kuin itsenäisiä ja riippumattomia, akateemista työtä tekeviä varten.

Maassamme valmistellaan paraikaa suurta yliopistouudistusta. Kyse ei ole vain rakenteellisista uudistuksista, yhdistämisistä tai innovaatioyliopiston perustamisesta, vaan uudistamisen kohteena ovat myös yliopistojen taloudellinen ja hallinnollinen asema.

Uudistuspyrkimykset ovat tärkeitä ja jopa välttämättömiä. Yliopistot tarvitsevat laajempaa taloudellista ja oikeudellista itsenäisyyttä. Tästä vallitsee pitkälti yksimielisyys. Uudistustyön lähtökohtana on Niilo Jääskisen ja Jorma Rantasen tekemä selvitys (OPM 2007:2). Meneillään olevan valmistelutyön suuntaviivat on kirjattu opetusministeriön muistioon 20.8.2007.

Yliopistouudistus nostaa esiin monta suurta periaatteellista kysymystä. Käsittelen niistä tässä vain yhtä. Jääskinen ja Rantanen ehdottivat, että yliopistojen koko henkilökunnan julkisoikeudelliset virkasuhteet muutettaisiin yksityisiksi työsuhteiksi. Nyt opetusministeriö ehdottaa samaa ikään kuin kyseessä olisi välttämätön toimenpide, jolle ei ole vaihtoehtoja. OPM:n muistiossa sanotaan, että “Valtion työmarkkinalaitoksen alustavien näkemysten mukaan valtio-oikeushenkilöstä erillään, itsenäisenä oikeushenkilönä toimivien yliopistojen palvelussuhteena ei voi olla virkasuhde. Tämä merkitsee myös julkisoikeudellisina laitoksina toimivien yliopistojen henkilöstön palvelussuhteen muodon muuttamista työsopimussuhteiseksi” (muistio 20.8.2007 s. 4).

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka yliopistoista ministeriön suuntaviivojen mukaan tulee niin sanottuja julkisoikeudellisia laitoksia, muutetaan kaikki palvelussuhteet yksityisiksi työsopimussuhteiksi, joihin sovelletaan työsopimuslain sisältämiä säännöksiä.

On ymmärrettävää, että Työterveyslaitoksen entinen pääjohtaja (Rantanen) ehdotti, että yliopistoissa otettaisiin käyttöön sama työsuhdemalli kuin hänen laitoksessaan. Sen sijaan on käsittämätöntä, että opetusministeriö esittää samaa ratkaisua ainoana mahdollisuutena ja puhtaan loogisena seurauksena siitä, että yliopistot saavat itsenäisen oikeushenkilön aseman.

Meidän tarvitsee vain siirtyä ajassa taaksepäin 1970-luvulle löytääksemme Suomesta useita yksityisiä yliopistoja. Turun ja Tampereen yliopistot kuten myös Helsingin Kauppakorkeakoulu valtiollistettiin vuonna 1974. Hankenista tuli valtion laitos vuonna 1977 ja Åbo Akademista niinkin myöhään kuin 1981. Yliopistot olivat yksityisiä, mutta ne saivat valtion tukea, ja pidettiin itsestään selvänä sitä, että ylempi akateeminen henkilöstö ja monet muutkin yliopistoissa työskentelevät olivat virkamiesasemassa. Tasavallan presidentti vaikutti jopa lain nojalla professorien nimityksiin. Kukaan ei ole selittänyt, miksi 70- luvulla mahdollinen onkin nykyään mahdotonta.

Yliopistot käyttävät nykyään merkittävää julkista valtaa muun muassa opiskelijavalintojen, kurinpitotoimenpiteiden ja tutkintojen myöntämisen yhteydessä. Kenties on mahdollista tulkita perustuslakimme pykälää 124 niin, että on sallittua siirtää kyseiset julkiset tehtävät itsenäisille yliopistoille, mutta tulkinta on paljon helpompi perustella, jos yliopistojen julkista valtaa käyttävä henkilöstö (professorit, korkeampi hallintohenkilöstö ym.) hoitavat niitä virkavastuun alaisina.

Mitään esteitä ei sitä paitsi liene sille, että uusia yliopistoja sääteleviin lakeihin kirjattaisiin erityismääräyksiä, jotka koskisivat yliopistojen virkamiehiä. Samalla tavoin on menetelty esimerkiksi itsenäistä julkisoikeudellista laitosta Suomen Pankkia koskevassa lainsäädännössä. Suomen Pankin virkamiehistä säädettiin erillinen laki vuonna 1998.

Keskusteltaessa yliopistojen tulevasta henkilöstöpolitiikasta tulisi meidän mielestäni keskustella avoimesti sekä yksityisten työsopimussuhteiden että julkisoikeudellisten virkasuhteiden hyvistä ja huonoista puolista, kun niitä sovelletaan eri henkilöstöryhmiin. On nimittäin selvää, että työsopimuslaki on oleellisilta osin laadittu muita palvelussuhdelajeja ja henkilöstöryhmiä kuin itsenäisiä ja riippumattomia, akateemista työtä tekeviä silmällä pitäen. Yhtä selvää on, että virkaehtosopimusten solmiminen (ja palkkaneuvottelut) voidaan hajauttaa riippumatta siitä, käytetäänkö virka- vai työsuhdetta.

On siis korkea aika, että ne, jotka haluavat muuttaa nykytilannetta radikaalisti, lakkaavat vetoamasta löyhiin perusteisiin ja kertovat avoimesti todellisista vaikuttimistaan. Ehkäpä voitaisiin jopa selvittää perusteellisesti henkilöstön oikeudellinen asema eri vaihtoehtojen yhteydessä ennen kuin ryhdytään tekemään päätöksiä.

Niklas Bruun
yksityisoikeuden professori
Helsingin yliopisto

Bruunin kirjoitus on julkaistu Hufvudstadsbaletin Mielipidesivuilla 5. marraskuuta. (Käännös: Leena-Maija Åberg- Reinke)