9/07

  • pääsivu
  • sisällys
  • Professori Jussi Välimaa (vas.) puhui Jyväskylän seminaarissa aiheesta “Kenen huippuyliopisto”. Kuvassa vieressä yhteisen tilaisuuden järjestäjät tutkija Mikko Simula, professori Minna- Riitta Luukka ja lehtori Auli Poutanen.

     

    Uudet rakenteet – uusi yliopisto?

    Yliopistouudistus on henkilöstölle niin tärkeä asia, että sen puimiseen tarvitaan yhteinen foorumi. Tätä mieltä oli Jyväskylän yliopistoväki pitämässään seminaarissa. Joidenkin keskustelijoiden mielestä kritiikin aika on ohi – nyt kaivataan toimintaa. Yhdeksi malliksi ehdotettiin jopa italialaista lakkoa.

    Jyväskylän yliopiston tieteentekijät, Professoriliiton osasto ja Lehtoriyhdistys järjestivät 12. marraskuuta yliopistopoliittisen seminaarin Uudet rakenteet – uusi yliopisto.

    Professori Jussi Välimaa puhui aiheesta Kenen huippuyliopisto. Välimaan mielestä yliopistojen rankkaus erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa on otettu korkeakoulupolitiikkamme suunnannäyttäjäksi.

    - Kilpailukyky- ja rankingkeskusteluun on sotkettu yliopistojen profiloitumispohdinnat, vaikka ne ovat eri asioita, Välimaa totesi.

    Hän näki nykyisessä tilanteessa monenlaisia jakolinjoja: moderni yliopistokäsitys vs. perinteinen yliopistokäsitys, tehokkuus- ja tuotekehittely vs. koulutus- ja tutkimusyliopisto, valtion heikko asema vs. valtion vahva asema.

    Välimaan mukaan yliopistoja uudistetaan yhtäaikaisesti kahteen eri ajattelumalliin perustuen: toisaalta autonomiaa markkinoista ja valtiosta sekä toisaalta yliopistojen päätöksenteon autonomiaa (eli autonomiaa henkilökunnasta). Hänen mielestään ulkopuoliset määrittävät nyt liiaksi yliopistojen tehtäviä. Välimaa luetteli kolme vaihtoehtoista mallia:

    - Yliopistoväen on itse määriteltävä tehtävänsä, akateemisten johtajien asemaa on vahvistettava ja akateemista vapautta on lisättävä.

    Onko kansalaistottelemattomuus ainoa keino?

    Akatemiatutkija Tuija Parvikko piti monien nykyongelmien taustalla tulosjohtamista. Määrällistä kisaa käydään sisällöstä riippumatta. Tutkija joutuu omaksumaan talouden ja hallinnon kielen. Yliopistojohtajat pitävät henkilöstön yhteisenä missiona määrän tuottamista. Ja jokainen henkilökunnan jäsen pohtii ainoastaan omaa selviytymisstrategiaansa akateemisessa kilpailussa. Tuloksena on hirmuinen määrä maisterimössöä ja keskinkertaista tutkimusmössöä.

    - Haluammeko tähän muutosta? Ongelmana on se, ettei yliopistoväki ole kovin yksituumaista. Yliopistot ovat täynnä pikkuvaltaansa tyytyväisiä sopeutujia.

    Vaihtoehdoksi Parvikko ehdotti italialaista lakkoa. Käydyssä keskustelussa myös muutamat muut näkivät ainoaksi mahdollisuudeksi kansalaistottelemattomuuden: liike-elämän auktoriteetti on tuhottava. Kysyttiin myös, mikä tukkii suut? Rahanjakomallit, tulosneuvottelut, UPJ ja asuntovelat pitävät porukan hiljaisena.

    Tieteentekijöiden liiton asiamies Mia Weckman kertoi työ- ja virkasuhteen eroista. (Ks. tästä aihepiiristä sivut 9-13) Yliopistohenkilöstöä ollaan kritiikittömästi viemässä työsopimussuhteeseen, koska virantäyttöjä halutaan keventää. Tärkeiden kelpoisuusehtojen kohtalo on myös auki.

    Kritiikille pitää luoda tilaa

    Professori Martti Silvennoinen pohti kritiikin kuolemaa. Muodikasta huippu-etuliitettä ei ole vielä yhdistetty sanoihin sivistys tai kritiikki.

    - Jatkuva kehittäminen ja tuloksilla kilpaileminen synnyttävät yliminäapparaatin. Ylisuorittaminen lähenee henkseleiden paukuttelua.

    Silvennoinen ihmetteli, miten kriittisyys välittyy opiskelijoille, ellei se enää irtoa matkaan opettajien suusta ja kynästä. Hän kertoi kansakoulun käyneestä Villevaaristaan, joka oli todennut:

    “Minun opetukseni näkyvät sinussa vasta sitten, kun sinun opetuksesi näkyvät toisissa”.

    Puheenvuoron jälkeen kommentoitiin, että kritiikki ei enää riitä vaan on siirryttävä toiminnan tielle. Välimaa piti kritiikkiä positiivisena asiana – se ei ole kritisointia eikä arvostelua vaan mahdollisuus tarkastella jotain eri näkökulmasta. Kritiikille pitää luoda tilaa.

    Seminaari-iltapäivän lopuksi puhui yliassistentti Kalervo Ilmanen. Hän oli etsinyt arvoja Sisä- Suomen yliopistoallianssia koskevasta muistiosta. Arvot loistavat poissaolollaan, mutta sanat kilpailukyky ja kansainvälinen kilpailu toistuvat.

    - Miksei näitä arvoja, jotka löytyvät myös ympäristöongelmien taustalta, kyseenalaisteta, Ilmanen kysyi.

    Luovassa yliopistossa ei voi olla vain yhtä vaihtoehtoa. Luovuus vaatii vapautta ja se kaatuu kontrolliin. Luovuuteen liittyy myös aika.

    Ilmanen toivoi keskustelun jatkamista, yhteistä foorumia, josta keskustelu kumpuaa.

    - Yliopistoväen on syytä etsiä yksituumaisuutta yli liittorajojen, Ilmanen korosti.

    Loppukeskustelussa seminaariväki asettui tukemaan yhteisen keskustelufoorumin perustamista. Esitettiin myös kolmen järjestön yhteistyöelimen perustamista. Seminaarin koollekutsujat jäivät tätä tilaisuuden päätyttyä pohtimaan.

    Kirsti Sintonen