Neljä vuotta palkkausjärjestelmää
Uusi palkkausjärjestelmä oli vuosien 2003
- 2006 keskeisin työsarka Professoriliitossa.
Yliopistojen palkkausjärjestelmää oli suunniteltu
useita vuosia aikaisemmin ja suoritetut
koearvioinnit eivät olleet yliopistojen
opettajien kannalta kovin rohkaisevia. Arviointiprosessit
olivat olleet työläitä ja sopimattomia
akateemisiin tehtäviin. Vuoden
2003 alussa oli kuitenkin aivan ilmeistä,
että työnantaja on aivan tosissaan
palkkausjärjestelmän uudistuksessa. Voimassa
olevan virkaehtosopimuksen kehittäminen
polki paikallaan ja työnantaja oli
uusien järjestelmien kehittämisessä hyvin
aloitteellinen.
Ensimmäinen kunnon herätys tuli työnantajan
työryhmän mietinnöstä, jossa koearviointien perusteella
yliopistotyöntekijöiden työn vaativuus
oli arvioitu laajan kysymyspatteriston avulla. Professorien
kannalta arviointi oli lähes katastrofi.
Opetuksellisesti ja tutkimuksellisesti vaativimmat
tehtävät eivät erottuneet muista yliopiston työtehtävistä.
Tuloksesta huolestuneena opettajajärjestöt
esittivät valmistelun käynnistämistä työnantajan
ja työntekijäjärjestöjen työryhmissä.
Tästä alkoi pitkä ja monivaiheinen valmistelutyö.
Päälinjat olivat selvät. Professorit, muut opettajat
ja jatko-opiskelijat muodostivat kolme ryhmää,
joille tuli rakentaa sisäiset työn vaativuusasteikot.
Näitä laadittiin tahoillamme, siis professoreille
Professoriliitossa ja muille muissa liitoissa.
Esityksien yhdistämisessä sovitettiin liittojen eri
näkemyksiä virkarakenteesta ja palkkauksesta.
Opetus- ja tutkimuspainotteisten tehtävien yhteisessä
arvioinnissa oli ongelmana pitkän opetuskokemuksen
ja toisaalta tutkimusansioiden vertailu.
Professoreiden erityisenä huolena oli palkkauksen huono kilpailukyky.
Professorien osalta uuden palkkausjärjestelmän
rakenne ei poikennut merkittävästi entisestä.
Tehtävän vaativuustasoja vastasivat palkkaluokat
ja tehtävistä suoriutumista palkittiin tutkijakoulutuslisillä,
joita oli käytössä yksi tai useampia.
Tehtävien arvioinnista oli yliopistoissa hyviä kokemuksia,
sillä liiton osastojen aloitteista oli sovittu
hallinnon kanssa arviointiperusteista ja menettelyistä.
Ne perustuivat tutkimus- ja opetusansioihin
kuten tulevassa palkkausjärjestelmässäkin.
Myös käytännön toteutukset oli tehty hyvässä yhteisymmärryksessä.
Keväällä 2005 käynnistettiin tehtävien vaativuuden
ja tehtävässä suoriutumisen arviointi yliopistoissa.
Hanke oli mittava, sillä siinä arvioitiin
yliopistojen koko henkilökunta. Toteutuksessa oli
kuitenkin melkoisia ongelmia, sillä ohjeistus oli
puutteellinen. Yliopistojen kiireiseen kevääseen
arviointi sopi huonosti, tuoden myös esille johtamisjärjestelmän
puutteita. UPJ-valmistelun aikana
liiton osastoissa, hallituksessa ja valtuustossa
palkkausjärjestelmäuudistus oli jatkuvasti esillä,
sen eri vaiheet raportoitiin jäsenistölle liiton tiedotuskanavilla.
Osastoissa järjestettiin lukuisia
UPJ- tilaisuuksia, joissa järjestelmää esiteltiin.
Osallistuminen oli kohtuullisen aktiivista, mutta
mitään erityistä kritiikkiä ei ilmennyt. Kaikesta
huolimatta aivan viime metreillä tuli yllättäviä reaktioita
yliopistoväen piiristä.
Eräiden Helsingin yliopiston professorien
käynnistämä keskustelu palkkausjärjestelmästä sai
huomattavasti mediajulkisuutta. Keskustelupalstalla
alettiin kerätä nimiä vetoomukseen, jossa
vaadittiin Professoriliittoa ilmoittamaan “välittömästi, julkisesti ja selkeästi kantanaan, että UPJ-hankkeen
toteuttaminen on lopetettava kokonaan
tai ainakin keskeytettävä välittömästi, kunnes
vaihtoehdot ja niiden seuraukset on kaikessa rauhassa
selvitetty riittävän monipuolisesti ja moniarvoisesti.”
Lisäksi vaadittiin liittoa kutsumaan
koolle ylimääräisen liittokokouksen UPJ-ongelmien
ratkaisemiseksi. Painostuskeinona käytettiin
myös kehotusta liitosta eroamiseen.
Professoriliitto ei katsonut vaatimuksia jäsenistön
edun mukaisiksi. Ne eivät olisi pysäyttäneet
UPJ:n rakentamista, mutta olisivat sysänneet
liiton syrjään palkkausjärjestelmään vaikuttamisesta.
Professorien palkkausjärjestelmästä olisivat
jatkossa neuvotelleen muut järjestöt työnantajan
kanssa. Median kiinnostus suuntautui aika pian
muualle ja kritiikki alkoi hiipua. Tyytymättömyyskin
keskittyi vain muutamiin yliopistoihin.
Liitossa siihen suhtauduttiin vakavasti ja järjestimme
liikkeen keulahahmojen kanssa tapaamisen,
jossa kävimme läpi näkemyksiä puolin ja toisin
sekä keskustelimme yhteisistä toimintalinjoista.
Työmarkkinaneuvottelut ovat oma maailmansa.
Mikään ei ole valmista tai varmaa ennen kuin
osapuolten nimet ovat sopimuksessa. Määräajat
ohitetaan, iltalypsyjä yritetään ja tiukatkin periaatteet
joustavat. Kesällä 2006 sopimus uudesta
palkkausjärjestelmästä lopulta solmittiin JUKOn
ja valtion työmarkkinalaitoksen kesken. Viimeiset
vaiheet eivät olleet helppoja. Lopputulos oli kuitenkin
tärkeä, sillä uusi kannustava palkkausjärjestelmä
syntyi yli vuosikymmenen valmistelun
tuloksena.
Uuden palkkausjärjestelmän suurimmat heikkoudet lienevät käytännön toteutuksessa, sillä yliopistojen
rahatilanne ei ole mahdollistanut kannustavuuden
käyttöönottoa täysimääräisesti. Järjestelmän
mahdollisuuksia ei ilmeisesti tunneta
eikä käytetä riittävästi. Sen edelleen kehittäminen
on saanut vähemmän huomiota nykyisen rakennemuutoksen
pyörteissä.
Yliopistojen työntekijöiden kannalta uuteen
palkkausjärjestelmään suhtauduttaneen henkilöstä
riippuen. Palkankorotusten keskimääräinen
taso, noin kahdeksan prosenttia normaalien yleiskorotusten
päälle, lienee suurin ilman työtaistelua
saatu korotus yliopistolaitoksen lähihistoriassa.
Hieman kärjistäen voi sanoa, että yksilötasolla korotus
saatiin kirjaamalla vain nykyiset tehtävät
paperille. Yliopistoissa onkin kuulunut kommentteja
niukkojen määrärahojen kurimuksessa, että
kylläpä järjestöt menivät neuvottelemaan kalliin
palkkajärjestelmän. On kuitenkin muistettava,
että koko prosessin alkuunpanijana ja moottorina
oli työnantajaosapuoli. Järjestöille ei jäänyt juuri
valinnanvaraa muutoksen vastustamiseen, vaan
tavoitteeksi otettiin jäseniä ja yliopistoa parhaiten
palvelevan järjestelmän kehittäminen.
Kaiken kaikkiaan UPJ-prosessi oli vuosien
2003-2006 mielenkiintoisin ja vaiherikkain episodi.
Se tuntui aikanaan tärkeältä asialta, jossa palkkarakenteet
asemoituivat pitkäksi aikaa eteenpäin.
Syksyllä 2006 todettiin liiton vastavalitulle puheenjohtajalle
Risto Laitiselle, että kun nyt palkkausjärjestelmä
on valmis, niin mitään suuria kysymyksiä
tuskin lähivuosina tulee eteen…
Tapani Pakkanen
puheenjohtaja, 2003-2006
|