Neljä vuotta palkkausjärjestelmää

Uusi palkkausjärjestelmä oli vuosien 2003 - 2006 keskeisin työsarka Professoriliitossa. Yliopistojen palkkausjärjestelmää oli suunniteltu useita vuosia aikaisemmin ja suoritetut koearvioinnit eivät olleet yliopistojen opettajien kannalta kovin rohkaisevia. Arviointiprosessit olivat olleet työläitä ja sopimattomia akateemisiin tehtäviin. Vuoden 2003 alussa oli kuitenkin aivan ilmeistä, että työnantaja on aivan tosissaan palkkausjärjestelmän uudistuksessa. Voimassa olevan virkaehtosopimuksen kehittäminen polki paikallaan ja työnantaja oli uusien järjestelmien kehittämisessä hyvin aloitteellinen.

Ensimmäinen kunnon herätys tuli työnantajan työryhmän mietinnöstä, jossa koearviointien perusteella yliopistotyöntekijöiden työn vaativuus oli arvioitu laajan kysymyspatteriston avulla. Professorien kannalta arviointi oli lähes katastrofi. Opetuksellisesti ja tutkimuksellisesti vaativimmat tehtävät eivät erottuneet muista yliopiston työtehtävistä. Tuloksesta huolestuneena opettajajärjestöt esittivät valmistelun käynnistämistä työnantajan ja työntekijäjärjestöjen työryhmissä.

Tästä alkoi pitkä ja monivaiheinen valmistelutyö. Päälinjat olivat selvät. Professorit, muut opettajat ja jatko-opiskelijat muodostivat kolme ryhmää, joille tuli rakentaa sisäiset työn vaativuusasteikot. Näitä laadittiin tahoillamme, siis professoreille Professoriliitossa ja muille muissa liitoissa. Esityksien yhdistämisessä sovitettiin liittojen eri näkemyksiä virkarakenteesta ja palkkauksesta. Opetus- ja tutkimuspainotteisten tehtävien yhteisessä arvioinnissa oli ongelmana pitkän opetuskokemuksen ja toisaalta tutkimusansioiden vertailu. Professoreiden erityisenä huolena oli palkkauksen huono kilpailukyky.

Professorien osalta uuden palkkausjärjestelmän rakenne ei poikennut merkittävästi entisestä. Tehtävän vaativuustasoja vastasivat palkkaluokat ja tehtävistä suoriutumista palkittiin tutkijakoulutuslisillä, joita oli käytössä yksi tai useampia. Tehtävien arvioinnista oli yliopistoissa hyviä kokemuksia, sillä liiton osastojen aloitteista oli sovittu hallinnon kanssa arviointiperusteista ja menettelyistä. Ne perustuivat tutkimus- ja opetusansioihin kuten tulevassa palkkausjärjestelmässäkin. Myös käytännön toteutukset oli tehty hyvässä yhteisymmärryksessä.

Keväällä 2005 käynnistettiin tehtävien vaativuuden ja tehtävässä suoriutumisen arviointi yliopistoissa. Hanke oli mittava, sillä siinä arvioitiin yliopistojen koko henkilökunta. Toteutuksessa oli kuitenkin melkoisia ongelmia, sillä ohjeistus oli puutteellinen. Yliopistojen kiireiseen kevääseen arviointi sopi huonosti, tuoden myös esille johtamisjärjestelmän puutteita. UPJ-valmistelun aikana liiton osastoissa, hallituksessa ja valtuustossa palkkausjärjestelmäuudistus oli jatkuvasti esillä, sen eri vaiheet raportoitiin jäsenistölle liiton tiedotuskanavilla. Osastoissa järjestettiin lukuisia UPJ- tilaisuuksia, joissa järjestelmää esiteltiin. Osallistuminen oli kohtuullisen aktiivista, mutta mitään erityistä kritiikkiä ei ilmennyt. Kaikesta huolimatta aivan viime metreillä tuli yllättäviä reaktioita yliopistoväen piiristä.

Eräiden Helsingin yliopiston professorien käynnistämä keskustelu palkkausjärjestelmästä sai huomattavasti mediajulkisuutta. Keskustelupalstalla alettiin kerätä nimiä vetoomukseen, jossa vaadittiin Professoriliittoa ilmoittamaan “välittömästi, julkisesti ja selkeästi kantanaan, että UPJ-hankkeen toteuttaminen on lopetettava kokonaan tai ainakin keskeytettävä välittömästi, kunnes vaihtoehdot ja niiden seuraukset on kaikessa rauhassa selvitetty riittävän monipuolisesti ja moniarvoisesti.” Lisäksi vaadittiin liittoa kutsumaan koolle ylimääräisen liittokokouksen UPJ-ongelmien ratkaisemiseksi. Painostuskeinona käytettiin myös kehotusta liitosta eroamiseen.

Professoriliitto ei katsonut vaatimuksia jäsenistön edun mukaisiksi. Ne eivät olisi pysäyttäneet UPJ:n rakentamista, mutta olisivat sysänneet liiton syrjään palkkausjärjestelmään vaikuttamisesta. Professorien palkkausjärjestelmästä olisivat jatkossa neuvotelleen muut järjestöt työnantajan kanssa. Median kiinnostus suuntautui aika pian muualle ja kritiikki alkoi hiipua. Tyytymättömyyskin keskittyi vain muutamiin yliopistoihin. Liitossa siihen suhtauduttiin vakavasti ja järjestimme liikkeen keulahahmojen kanssa tapaamisen, jossa kävimme läpi näkemyksiä puolin ja toisin sekä keskustelimme yhteisistä toimintalinjoista.

Työmarkkinaneuvottelut ovat oma maailmansa. Mikään ei ole valmista tai varmaa ennen kuin osapuolten nimet ovat sopimuksessa. Määräajat ohitetaan, iltalypsyjä yritetään ja tiukatkin periaatteet joustavat. Kesällä 2006 sopimus uudesta palkkausjärjestelmästä lopulta solmittiin JUKOn ja valtion työmarkkinalaitoksen kesken. Viimeiset vaiheet eivät olleet helppoja. Lopputulos oli kuitenkin tärkeä, sillä uusi kannustava palkkausjärjestelmä syntyi yli vuosikymmenen valmistelun tuloksena.

Uuden palkkausjärjestelmän suurimmat heikkoudet lienevät käytännön toteutuksessa, sillä yliopistojen rahatilanne ei ole mahdollistanut kannustavuuden käyttöönottoa täysimääräisesti. Järjestelmän mahdollisuuksia ei ilmeisesti tunneta eikä käytetä riittävästi. Sen edelleen kehittäminen on saanut vähemmän huomiota nykyisen rakennemuutoksen pyörteissä.

Yliopistojen työntekijöiden kannalta uuteen palkkausjärjestelmään suhtauduttaneen henkilöstä riippuen. Palkankorotusten keskimääräinen taso, noin kahdeksan prosenttia normaalien yleiskorotusten päälle, lienee suurin ilman työtaistelua saatu korotus yliopistolaitoksen lähihistoriassa. Hieman kärjistäen voi sanoa, että yksilötasolla korotus saatiin kirjaamalla vain nykyiset tehtävät paperille. Yliopistoissa onkin kuulunut kommentteja niukkojen määrärahojen kurimuksessa, että kylläpä järjestöt menivät neuvottelemaan kalliin palkkajärjestelmän. On kuitenkin muistettava, että koko prosessin alkuunpanijana ja moottorina oli työnantajaosapuoli. Järjestöille ei jäänyt juuri valinnanvaraa muutoksen vastustamiseen, vaan tavoitteeksi otettiin jäseniä ja yliopistoa parhaiten palvelevan järjestelmän kehittäminen.

Kaiken kaikkiaan UPJ-prosessi oli vuosien 2003-2006 mielenkiintoisin ja vaiherikkain episodi. Se tuntui aikanaan tärkeältä asialta, jossa palkkarakenteet asemoituivat pitkäksi aikaa eteenpäin. Syksyllä 2006 todettiin liiton vastavalitulle puheenjohtajalle Risto Laitiselle, että kun nyt palkkausjärjestelmä on valmis, niin mitään suuria kysymyksiä tuskin lähivuosina tulee eteen…

Tapani Pakkanen
puheenjohtaja, 2003-2006