Yliopistoväki muutoksen kynnyksellä
Vuoden vaihteen suuri harppaus väritti
marraskuisia Yliopistopäiviä. Rahoituksen
niukkuus ja uusi neuvottelukulttuuri askarruttivat
puhujia ja virkamiehistä työmiehiksi
muuttuvia osallistujia. Etelärannan
neuvottelupöydästä kokemuksia
omaava ennakoi: Jos jollakin sektorilla lakkoasetta
joudutaan vilauttamaan, se on
yliopistot.
Yliopistopäivät kokosi Haikon kartanoon 13.-14.
marraskuuta noin 70 Yliopistonlehtorien liiton
aktiivia ja jäsentä eri yliopistoista.
OAJ:n koulutusasian päällikkö Olli Luukkainen
avasi päivät. Hänen mielestään yliopistouudistusta
ei pidä enää voivotella, vaan energia pitää
suunnata siihen, että paikallistasolla toimintaolosuhteet
saadaan mahdollisimman hyviksi. Hän
piti henkilöstöjärjestöjen yhteistyötä välttämättömänä,
jotta johtosäännöistä saadaan parhaat
mahdolliset.
Vain yhdelle yliopistolle takki
Suomen yliopistojen työnantajayhdistyksen SYTYn
puheenjohtaja, Tampereen yliopiston hallintojohtaja
Timo Lahti vakuutti, että uudistuksesta
selviydytään, vaikka tiukoille ottaa.
- Tarkoituksenamme on harjoittaa vakaata
työnantajapolitiikkaa. Vakautta edesauttaisi, jos valtion budjetti ensi vuodelle olisi ollut kohtuullisempi.
Lahti aprikoi, tuliko yliopistoille takki vai liivit?
- Yksi yliopisto eli Aalto sai takin, muille tuli
vain tiukka pikkutakki, hän kuvasi rahoitustilannetta.
Yliopistoilla on täysi työ tehdä positiivinen tulos
ensi vuonna. Jotkut yliopistot ennakoivat jo
nyt, että miinukselle menee.
Siirtomäärärahat siirretään vuoden lopussa
yliopistojen taseeseen käyttöpääomaksi. Lahti olisi
toivonut, että osa siirtomäärärahoista olisi saatu
budjettiin tulopuolelle ja osa pääomaan. Nyt tiukoilla
olevat yliopistot joutuvat heti ensimmäisenä
vuonna turvautumaan pääomaansa.
Uutta alkua on hankaloittanut myös se, että
yliopistot saavat tietää vasta joulun alla ensi vuoden
budjettinsa. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksun
luokkaa on onneksi päätetty alentaa
alempaan kategoriaan, mutta senkin rahoittaminen
edellyttää 10 miljoonaa euroa, mikä pitää
saada eduskuntakäsittelyn yhteydessä.
Lahden mukaan yliopistoväen muuttuminen
virkamiehistä työmiehiksi ratkaisi sen, että yliopistotyönantaja
päätyi EK:n suojiin.
- Halusimme aloittaa uudenlaisen neuvottelukulttuurin.
Käynnissä olevista neuvotteluista Lahti ei ihmeemmin
hiiskunut. Pöydässä on tähän mennessä
käsitelty lähinnä tekstikysymyksiä.
- Vanhaa virkaehtosopimusta ei voi muokata
uudeksi sopimukseksi vain korvaamalla sanan
virka sanalla työ. Tilkkutäkkimäiset tekstit edellyttävät yksinkertaistamista.
Lahti vakuutti, että nykyisiä
sopimuksia sovelletaan tammikuun
loppuun saakka, vaikka
uutta ei saataisi aikaan vuodenvaihteeseen
mennessä.
EK:lla omalaatuinen rooli
Yliopistosektori ei aio olla mitään neuvottelukierroksen
päänavaajia. Lahden mukaan muita sektoreita
peesataan niin kuin valtiollakin on ollut tapana.
OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi puhui
yleisestä neuvottelutilanteesta ja kansantalouden
näkymistä.
- EK:n rooli on omalaatuinen. Sieltä hoetaan,
että mistään TUPOn tyyppisestä ei pidä neuvotella,
mutta silti kaikkien pitää noudattaa teknologiateollisuuden
kanssa sovittua 0,5 prosenttia,
Kansanniemi ihmetteli.
Myöskään kunta-alan neuvotteluissa ei edetä
nopealla aikataululla. Siellä Kangasniemi piti ainoana
ratkaisuna pitkäjänteistä samapalkkaohjelmaa.
Tohtoreitten määrä ei ole tason mittari
Seuraavaksi esiintyi kansliapäällikkö Erkki Virtanen,
joka oli saanut tehtäväkseen pitää esteen saaneen
elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen puheen.
Hän muisteli, että on edellisen kerran pitänyt
toiselle kirjoitetun puheen vuonna 1971.
Virtanen kehui uutta yliopistolakia ja innovaatiostrategiaa.
- Aktiivista innovaatiopolitiikkaa tarvitaan.
Suomen tulee olla tässä edelläkävijä eikä peesaaja.
Virtanen piti yliopistojen ja elinkeinoelämän
yhteistyötä välttämättömänä ja se onkin meillä
yleisempää kuin missään muussa EU-maassa.
Parissa kohtaa Virtanen poikkesi Pekkariselle
kirjoitusta puheesta. Virtanen kommentoi Suomen
tieteen tila ja taso -raporttia ja piti hämmästyttävänä, että Suomi profiloituu maana, joka
tuottaa eniten tohtoreita. Hän piti tätä vääränä
tutkimuksen tason mittarina.
- Pelkkä lakien muuttaminen ei riitä. Yliopistojen
on muututtava itse ja tartuttava nyt mahdollisuuteen,
jonka laajentunut autonomia niille
tarjoaa. Suurempi vapaus edellyttää myös vastuuta.
- Voimavaroja tulee rohkeasti jakaa parhaimmille
yksiköille. Kaikkeen ei voida investoida samalla
mitalla. Priorisointi on vaikeampaa kuin
vanhan lakkauttaminen.
Edellä on monissa jutuissa siteerattu suomalaisen
innovaatiojärjestelmän kansainvälistä arviota.
Virtanen kertoi, että sen tekeminen maksoi puoli
miljoonaa euroa. Kansliapäällikön mukaan arvio
paljasti selvästi sen, että ammattikorkeakouluverkosto
on vähintään yhtä suuren remontin tarpeessa
kuin yliopistot. Kansainväliset arvioitsijat
katsoivat, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
erot tulisivat olla selkeämmät ja ammattikorkeakoulujen
tulisi keskittyä soveltavaan tutkimukseen
ja käytäntöä palvelevaan opetukseen..
YOL:lla on vauhdikas tyyli
Yliopistopäivien ensimmäisen päivän lopuksi
osallistujat saivat ajankohtaisia edunvalvontakuulumisia.
Työmarkkina-asiamies Kristiina Tuhkiainen
selvitti virka- ja työsuhteen eroja ja yhtäläisyyksiä.
Hänen mukaansa lisätyön tarjoamismahdollisuus
on työsopimussuhteisten kohdalla parempi.
Työnantajalla on velvollisuus tarjota työtä
osa-aikaiselle työntekijälle. Yliopistoissa tämä
koskee mm. tuntiopettajia.
Tuhkiainen kertoi saaneensa useampia yhteydenottoja,
joissa oli kyselty, mitä tapahtuu, jos
työsopimuslomaketta ei allekirjoita. Jotkut työnantajat
ovat jopa uhkailleet, että työpaikkaa ei ole
kohta olemassa ellei nimi tule paperiin.
- Se, jos työsopimusta ei allekirjoita, ei ole mikään
irtisanomisperuste, Tuhkiainen painotti.
Työmarkkina-asiamies Pekka Pankkonen selvitti
työehtosopimusneuvottelujen kulkua. Hän
on ollut neuvottelemassa yksityisten oppilaitosten
asioista Yksityisen Opetusalan Liiton kanssa vuodesta
2003.
- YOL:n tyyli on ollut aika vauhdikasta, koska
siellä on tähän mennessä hoidettu paljon pienempää alaa. Uskon, että suuremman vastuun myötä
myös lausunnot vähitellen rauhoittuvat.
Työrauhavelvoite yliopistoväellä päättyy vuoden
vaihtuessa. Kuten edellä Timo Lahti kertoi,
työnantajapuoli on yksipuolisesti sitoutunut noudattamaan
nykyisiä valtion sopimuksia tammikuun
loppuun.
- Jos jollakin sektorilla lakkoasetta joudutaan
vilauttamaan, se on yliopistot, Pankkonen ennakoi.
Joissakin yliopistoissa väkeä on jo peloteltu
työnantajan direktio-oikeudella. Pankkonen ja
Tuhkiainen muistuttivat, että ensiksi tulevat muut
määräykset kuten lait, asetukset, työehtosopimukset
ja sopimukset. Vasta niiden jälkeen astuu voimaan
työantajan direktio-oikeus.
Teksti: Kirsti Sintonen
Kuva: Veikko Somerpuro
|