Kirjastotyö kriisissä?
Onko kirjastotyö kriisissä? Hyvällä johtamisella
kriisipesäkkeestä hyväksi työyhteisöksi?
Kuka tekee irtisanottujen työt?
Muun muassa näitä teemoja pohdittiin
Informaatioalan Akateemiset ry:n seminaarissa
lokakuun lopussa. Seminaari sai
koolle 70 kirjasto- ja informaatioalan asiantuntijaa.
- Jos kirjastojen tärkeyttä ei osata nähdä, yliopistot
sahaavat omaa oksaansa, totesi eduskunnan sivistysvaliokunnan
puheenjohtaja Raija Vahasalo
seminaarin avauksessa.
Vahasalo kertasi yliopistouudistuksen perusteita.
Uudella yliopistolailla haluttiin, että yliopistoista
tulee yhä vahvempia ja niiden mahdollisuudet
yksityiseen varainkeruuseen kohentuvat. Hän
katsoi, että yliopistoindeksi antaa hyvän pohjan
myös henkilöstöpolitiikan kehittämiselle.
- Tuottavuusohjelman vaikutukset heijastuvat
yliopistoihin vielä ensi vuonna, mutta sitten ne
loppuvat.
Vahasalo luonnehti korkeakoulukenttää yhä
liian pirstaleiseksi. Monilla korkeakoulupaikkakunnilla
yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
kirjastot tekevät hyvää yhteistyötä. Johtamisen merkitys kasvaa, kun korkeakoulukirjastojen koko
kasvaa. Hän toivoi, että kirjastojen henkilöstö otetaan
tiiviimmin mukaan koko korkeakoulun kehittämiseen.
- Ilman osaavaa henkilökuntaa tieto ei herää
henkiin.
Lopuksi Vahasalo otti esille kirjastohenkilöstön
kelpoisuusvaatimukset. Niistä ei enää säädetä
lain tasolla.
- Kelpoisuusvaatimukset jäävät korkeakoulujen
itsensä harkintaa. Pätevyysvaatimuksista ei ole
luovuttu, vaan niistä päättävä taho on vaihtunut.
Työyhteisön yhteinen tahtotila
Työyhteisövalmentaja, sosiaalipsykologian dosentti
Maaret Wager puhui aiheesta Hyvällä johtamisella
kriisipesäkkeestä hyväksi työyhteisöksi.
Johtajuudella on kaksoistavoite: tehtäväjohtajuus
ja tunnejohtajuus. Wager korosti nopeutta ongelmiin
puuttumisessa.
- Jotta ongelmiin voidaan puuttua heti, se on
koko työyhteisön asia – ei siis pelkästään johtajan
asia, Wager huomautti.
Wager nosti esille kolme ihmisten johtamisen
tunnusmerkkiä: oikeudenmukaisuus, luottamus,
läsnäolo.
Oikeudenmukaisuuteen kuuluu se, että kaikki
työyhteisön jäsenet tuntevat menettelytavat reiluiksi
ja saavat arvostusta arvioinnin sijaan. Läsnäolo
puolestaan edellyttää tilanneherkkyyttä
sekä tyylijoustoa.
- Jos ihminen toimii työyhteisössä vastoin
omia arvojaan, se on varma tie työuupumukseen.
- Yhteinen tahtotila edellyttää kaikkien osapuolten
panostusta, Wager muistutti esityksensä
lopuksi.
Johtaja on yhdessä tekijä
Kirjastojohtajat Anna Lahtinen Laurea ammattikorkeakoulusta
ja Eeva-Liisa Lehtonen Aalto-yliopistosta
puhuivat asiantuntijaorganisaation johtamisen
ongelmista ja mahdollisuuksista. Molemmat
korostivat sitä, että viime aikoina muutosta ei
ole päässyt pakoon.
Lahtinen käytti termejä jaettua asiantuntijuus
ja jaettu johtajuus. Asiakas on tullut yhä enemmän
osaksi asiantuntijuutta ja on myös palvelujenkehittäjä.
Johtajuudessa taas kirjastoalan ulkopuoliset
verkostot ovat tulleet tärkeään rooliin.
Lehtonen kertoi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun
opiskelijoiden parissa tehdystä kyselystä,
jossa oli tiedusteltu 1980-luvulla syntyneen sukupolven
toiveita johtamiselta.
- Nuoret asiantuntijat toivovat tilaa hengittää.
Perinteiset toimintatavat haastetaan, jatkuvan palautteen
periaate on arvossaan, parviälyajettelua
suositaan, avoimuutta pidetään toimivan työyhteisön
ytimenä, työyhteisöön halutaan samaistua.
- Johtamisen on tuettava tätä yhteisöllisyyttä.
Johtaja on yhä enemmän facilitaattori, yhdessä tekijä.
Tieto ei ole valtaa, vaan sen jakaminen.
Kirjastonjohtaja Lehtonen on huomannut,
ammatillinen vertaistuki on noussut tärkeään asemaan.
Moni asiantuntija kokee olonsa yksinäiseksi.
- Et ole yksin näiden huoliesi kanssa. Tätä on
ollut hyvä korostaa myös uutta yliopistoa rakennettaessa.
Google ei korvaa tietopalvelua
Informaatioalan Akateemisten syysseminaarien
ohjelmassa on perinteisesti ollut puheenvuoro aiheesta
Minun yliopistoni. Sen on yleensä pitänyt jokin päättäjä tai julkisuuden henkilö. Nyt vuorossa
oli kansanedustaja Jyrki Kasvi.
Kasvi kertoi omista kirjastokokemuksistaan alkaen
Pyhtään sivutien varrelle pysähtyneestä kirjastoautosta,
jatkuen koulurakennuksessa sijainneeseen
kunnankirjastoon, korkeakoulukirjastoon
sekä päätyen eduskunnan kirjastoon.
- Opiskeluaikana korkeakoulun kirjasto on
turhautumisen paikka, koska kaikki tenttikirjat
olivat aina lainassa. Tutkijana TKK:ssa oli paljon
helpompaa: piti vaan varata aika informaatikolta.
- Eduskunnan kirjasto on hyvä kirjasto. Tietopalvelu
on työkalu, jota Google ei voi koskaan
korvata.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja
kertoi rakentaneensa vähän erilaisemman
kirjaston jälleen edellisenä yönä:
- Civilization-tietokonepelissä voittaminen ei
ole mahdollista ilman kirjastoa.
Esityksensä lopuksi Kasvi vastasi yleisökysymykseen
mm. siitä, ovatko kirjastot hänen mielestään
kriisissä.
- Kirjastot ovat ison muutoksen edessä, mutta
onko se kriisi? Tuleeko kirjastoista lataamoja? Paine
kasvaa myös sisältöjen tuottajina. Myös avoimen
datan periaate tulee järkyttämään tietohuoltoa.
Tämä tarkoittaa isoa muutosta kolmen seuraavan
vuoden aikana. Kirjastojen uusi tehtävä
voisi olla julkisten päätelaitteiden verkosto.
Ennakointi auttaa muutoksessa
Seminaaripäivän loppupuolella Oulun yliopiston
ylikirjastonhoitaja Päivi Kytömäki pohti henkilöstöjohtamisen
näkökulmasta aihetta Kuka tekee
irtisanottujen työt. Oulun yliopiston viimekeväiset
yt-neuvottelut kohdistuivat myös kirjastoon.
Kytömäki kertoi linjauksesta, joka jouduttiin tekemään:
luovutaan tehtävistä, ei henkilöistä. Kirjastoihin
kohdistui neljä irtisanomista. Lisäksi
kahdeksan siirtyi eläkkeelle ja heidän tehtävistään
vain yhdelle saatiin täyttölupa.
Kytömäki luonnehti tilannetta elämänsä hankalimmaksi.
Hän toivoi, ettei itse joudu enää toista
kertaa vastaavaan. Irtisanomisilla on ollut luonnollisesti
monenlaisia vaikutuksia työyhteisöön.
- Luottamus ja samalla sitoutuminen työnantajaan
on heikentynyt tai toisilla vahvistunut. Tilanne
on voinut vähentää tervettä kriittistä keskustelua.
Koulutushalukkuus on lisääntynyt.
- Ennakointi, varautuminen ja tosiasioiden hyväksyminen
hyvissä ajoin auttavat isossa muutoksessa.
Lisäksi resursseja kannattaa säästää keskeisiin
tulostavoitteisiin, evästi Kytömäki.
Millainen on metadataosaajan kirjasto?
Lopuksi erikoissuunnittelija Veera Ristikartano
puhui nuorkirjastolaisuudesta. Ristikartano työskentelee
Helsingin yliopiston kirjaston verkkopalveluissa.
Nuorkirjastolaiset ovat perustaneet Facebook-
ryhmän, johon liittyi ensimmäisen viikon
aikana tuhat jäsentä. Ristikartano kertoi nuoria
askarruttavista kysymyksistä:
- Meillä on yhteinen huoli siitä, onko nykyisillä
kirjastoissa toimivilla oikeaa käsitystä siitä, mitä töitä tehdään, kun nykyisiä töitä ei enää ole. Onko
ammattikunta hukassa?
- Mikä on kirjasto siinä tilanteessa, kun toimintaympäristö
on digitaalinen? Pystytäänkö
tuottamaan ne palvelut? Miksi lainaajien pitää
tulla maksamaan sakkomaksuja tiskille?
Tulevaisuudessa tarvitaan metadataosaajia.
Ristikartanon mielestä yleiset kirjastot ovat oivaltaneet
tieteellisiä kirjastoja paremmin sen, että
kilpailija ei ole toinen kirjasto vaan kilpailua käydään
ihmisten ajankäytöstä. Hän ennakoi, että tulevaisuuden
tietopalvelut voivat syntyä jossain autotallissa
riskirahoituksella.
Teksti ja kuvat: Kirsti Sintonen
|