Rankkaus on rankkaa humanisteille

Yliopistoja ja tieteenaloja pannaan paremmuusjärjestykseen mitä moninaisimmilla ranking-listoilla. Ne ovat tulleet jäädäkseen.

Maassa on aina armeija. Jos ei omaa, niin jonkun toisen. Vanha sanonta nousi väistämättä mieleen yliopistojen ranking-listoja koskevassa seminaarissa.

— Ranking on ilmiönä tullut jäädäkseen, pidämme siitä tai emme. Voimme tietysti ilmoittaa, että emme ole pelissä mukana. Silloin pelin säännöt sanelee joku muu, joko kaupallisin tai poliittisin perustein. Vähiten vahinkoa syntyy sillä, että yritämme vaikuttaa siihen, miten akateemisia instituutioita paremmuusjärjestykseen laitetaan.

Näin kuului usean nimekkään eurooppalaisen yliopistovaikuttajan viesti seminaarissa, joka käsitteli korkeakoulutuksen rankingeja Euroopan näkökulmasta.

Seminaariin oli saatu alustajiksi professoreita ja tutkijoita Saksasta, Hollannista ja Iso-Britanniasta. Kuulijajoukko näytti vielä kansainvälisemmältä.

Kilpailua sinänsä ei nähdä ongelmana. Se kuuluu asiaan, koska tiedeyhteisöissä joka alalla on omat, vertaisarvioidut julkaisunsa, joiden avulla jyvät erotetaan akanoista. Ongelmat syntyvät siitä, että tiedeyhteisöön kuuluvan, jäsenten keskinäisen kilpailun rinnalle tuodaan ulkopuolisten intressien ohjaama ottelu paremmuudesta.

tavalla tai toisella tieteelliseen julkaisutoimintaan, siis välillisesti vertaiskontrolliin, mutta osa ei. Osa listoista antaa pisteitä kansainvälistymisestä, yritysyhteistyöstä tai muista vastaavista seikoista. Tai siitä, että yliopisto on arvostettu.

— Rankingien takia yliopiston maine voi nousta tärkeämmäksi tavoitteeksi kuin todelliset tutkimustulokset, kritisoi professori Barbara Kehm Kasselin yliopistosta. Hän löysi monia muitakin huolenaiheita, kuten sen, että rankkaaminen kaventaa yliopistojen yhteistyömahdollisuuksia.

— Jo nyt on havaittavissa, että jonkin rankingin perusteella samantasoisiksi katsotut yliopistot hakeutuvat yhteistyöhön, mutta alemmaksi pudotettu jätetään pois kuvioista. Luottamusalueet pienenevät, todellinen kansainvälisyys tieteessä vähenee.

Kuka rankingeja sitten tarvitsee? Poliitikot ja talouspoliitikot sekä elinkeinoelämä, vastaa Kehm, mutta lisää vielä yhden tärkeän tekijän.

— Tavalliset perheet, lasten vanhemmat, jotka etsivät jälkikasvulleen opinahjoa. Lapsille halutaan paperi maineikkaasta yliopistosta — ja valitettavasti paikan imago tuntuu olevan tärkeämpää kuin se, mitä alaa ja kuinka hyvin on oikeasti asioita opittu.

Kunnianhimoiset äidit ja isät osallistuvat kilpaan koulutuspaikoista sensaatiohakuisen median tahdin mukaan: rankkauslistat nousevat aina otsikoihin.

Uusi pisteytystapa tulossa

Ranking-seminaarin puhujat painottivat niitä ongelmia, joita yliopistojen tai tieteenalojen paremmuusjärjestykseen laittaminen aiheuttaa humanistiselle tutkimukselle ja sosiaalitieteille.

Professori Arto Mustajoen sanoin tieteessä on kaksi kulttuuria, jotka voidaan vielä jakaa karkeasti viiteen ryhmään: luonnontieteisiin, lääketieteisiin, tekniikkaan, yhteiskuntatieteisiin ja humanistisiin aloihin.

— Kahdelle ensin mainitulle rankingit aiheuttavat ehkä vähiten ongelmia. Rankkaukset perustuvat pitkälti kansainvälistä julkaisemista kuvaaviin indekseihin. Parhaiten nousevat esiin alat, joissa julkaistaan artikkelimuodossa, englanniksi ja usean tutkijan voimin.

Uraauurtava murteentutkimus tai sosiaalipoliittinen analyysi jää helposti jalkoihin tässä kisassa. Eikä vähiten siksi, että humanistit julkaisevat usein kirjoja sen sijaan, että tarjoaisivat käsikirjoituksia kansainvälisiin julkaisuihin.

— Tässä tilanteessa voidaan tietysti nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että me olemme erilaisia, eikä meihin voi soveltaa laskennallisia mittareita. Tällaista on usein ehdotettu.

Mustajoen mielestä luovuttaminen ei ole oikea ratkaisu.

— Silloin humanistisia aloja ei huomioitaisi lainkaan yliopistoja arvioitaessa. Vetäytymisen sijaan voisimme tarjota tieteenalojen väliselle rankingille uusia pisteytysperusteita.

Helsingin yliopiston tuoreimmassa tutkimuksen arvioinnissa on yritetty ottaa huomioon tieteenalojen erot julkaisutoiminnassa, Mustajoki kertoo.

— Vain osalle arvioitavista tutkijayhteisöistä tehdään bibliometrinen analyysi Web of Science -tietokannan avulla. Lopuista kirjasto laatii tilastoaineiston sen pohjalta, minkä tasoisissa lehdissä tutkijat ovat julkaisseet. Perustana käytetään muualla laadittuja lehti- ja kustantajaluokitteluja.

Koko Suomeen saataneen pian vastaavanlainen lehtifoorumi. Sellaista valmistelee parhaillaan kattava joukko eri tieteenalojen asiantuntijoita. Valmistelutyötä hallinnoi Tieteellisten Seurain Valtuuskunta. Taustavoimana on opetus- ja kulttuuriministeriö.

teksti Mai Allo

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 42