Säätiöt kaipaavat rahoitukselleen valohoitoa

Säätiöt haluavat rahoituksensa yliopistojen rahoituksen mittariksi.

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta (SRNK) järjesti lokakuun viimeisenä päivänä Finlandia-talolla seminaarin Raha etsii tiedettä. Yliopistojen säätiörahoituksen näkyvyyden kohentamista on ollut miettimässä työryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut SRNK:n hallituksen jäsen, professori Olavi Nevanlinna. Hänen mukaansa säätiörahoituksesta puuttuu kokonaiskuva.

— Emme tiedä säätiöiden tiederahoituksen määrää, muutama sata miljoonaa on arvio. Rahoitus on paljolti täydentävää, tilkkivää. Julkinen raha taipuu huonosti hullunrohkeisiin hankkeisiin. Apurahatutkijoiden asema on hankala ja vaihtelee suuresti yliopistoittain, Nevanlinna luetteli.

Tilanteen saaminen paremmalle tolalle edellyttää hänen mielestään valohoitoa apurahan saajien asemaan ja säätiörahoituksen vaikuttavuuteen.

— Säätiön, yliopiston ja tutkijan välille tulee saada aina sopimus. Luodaan ja vakiinnutetaan yksinkertaiset muodot, joilla säätiöt ja yliopistot sopivat tarkemmista ehdoista. Lisäksi säätiöiden tiederahoitus tulee saada mukaan OKM:n rahoitusmalliin.

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta valmistelee kevättalven aikana konkreettisen mallin, joka aiotaan esitellä ministeriölle ja yliopistoille. Tavoitteena on saada säätiörahoitus mittariksi vuoden 2015 alusta, jolloin rahoitusmallissa on seuraava tarkastelupiste.

— Mallissa mukanaolo motivoisi sekä säätiöitä että yliopistoja löytämään yhteiset käytänteet ja hiomaan ne yksinkertaisiksi ja yhtenäisiksi. Mukana olisivat apurahoja myöntävät säätiöt, joiden apurahat ovat riittävän avoimesti kaikkien kilpailtavissa. SRNK voisi laatia tällaisista säätiöistä ehdotuksen OKM:lle, Nevanlinnan selvitti seminaaripuheessaan.

Yliopistojen ja apurahansaajien välille säätiöt haluavat samantapaista säänneltyä menettelyä kuin Suomen Akatemian hakemusten kohdalla. Tutkimuspaikan hyväksyntä haettaisiin etukäteen hakemuslomakkeeseen. Yliopisto sitoutuisi säätiöiden edellyttämiin asioihin, joita voisivat olla: yliopistoyhteisön täysi jäsenyys ja/tai työskentelytilan ja tarvittavan infran antaminen sekä terveydenhoidon järjestäminen. Samalla säätiö lupaisi apurahatutkijalle X euroa ja yliopistolle Y euroa.

Nevanlinnan mukaan vakiintuneempi malli olisi kaikkien intressissä.

— Yliopisto voisi itse päättää apurahalla työskenteleville tarjottavien etujen hinnasta. Tutkijoiden työskentelyolosuhteet kohentuisivat, varsinkin, jos säätiöiden tuki ohjautuisi parhaimmille, pikemmin kuin niille, joille julkinen raha ei riittänyt.

Opetusneuvos Jorma Karhu opetus- ja kulttuuriministeriöstä piti tervetulleena, että SRNK tekee selvitystä säätiörahoituksen mukanaolosta rahoitusmallissa. Vaikka malliin tehdään tarkennuksia vuodeksi 2015 (mm. julkaisufoorumin luokitus), Karhu kuitenkin arveli, että säätiörahoitus pääsisi mukaan aikaisintaan seuraavalla sopimuskaudella eli 2017—2020.

Seminaarissa käydyssä keskustelussa nousi esille hienovarainen kiista kaikkein lahjakkaimmista tutkijoista. Suomen yliopistot UNIFIn puheenjohtajan, Tampereen yliopiston rehtorin Kaija Hollin mukaan yliopistot palkkaavat parhaimmiston omiin tutkijakouluihinsa. Koneen Säätiöiden tiedeasiamies Kalle Korhonen oli tästä eri mieltä.

Säätiö oli tehnyt kesällä 2012 kyselyn apurahansaajien oikeuksista. Sen mukaan monet toivoivat säätiöiden tukea yliopistoja vastaan. Monilla oli ongelmia välttämättömien e-tunnusten saamisessa ja joka viides vastaaja maksoi työtiloistaan vuokraa. Koneen Säätiö aikookin tarjota apurahatutkijoille omia työtiloja.

Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava tyynnytteli seminaarikeskustelun lopuksi:

— Yliopistoilla ja säätiöillä on yhteinen huoli elätettävistä lapsista.

teksti Kirsti Sintonen

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 16