Yliopisto on kauppahalli verrattuna tutkimuslaitokseen
- Tutkijoiden tulisi liikkua rohkeammin
organisaatioiden välillä, toteaa Tampereen
teknillisen yliopiston signaalikäsittelyn
professori Ilkka Korhonen.
— Yliopistoilla, tutkimuslaitoksilla ja
yrityksillä on kaikilla omat vahvuutensa.
Tutkijalle olisi hyväksi saada kokemusta
niistä kaikista.
Korhonen tietää mistä hän puhuu.
Pitkän uran tutkimusharjoittelijasta
tutkimusprofessoriksi VTT:llä tehnyt
tutkija lähti vuonna 2010 Nokiaan, jossa
suhdanteesta alkoivat nopeasti näyttää
huonoilta. Niinpä hän siirtyi vuonna 2011
TTY:lle, jossa hän on ollut kolme vuotta.
Tutkimuksen kohde, terveydenhuollon
teknologia ei ole muuttunut. Keskeinen
ero on kuitenkin aikajänne.
— Yrityksissä keskitytään aina
hyödynnettävissä olevaan tutkimukseen.
Jänne on lyhyt ja määränpään tulisi olla
selvä, Korhonen kuvaa.
Sektoritutkimuslaitoksessa vapautta
on enemmän.
- Ei olla sidottuja yhteen rahoittajaan.
Jos kiinnostava idea ei sovi silloiseen
projektiin voi etsiä toisen. Toisaalta
johdolla on kuitenkin yleensä strategia,
jolla tutkimusta ohjataan.
Yliopistoilla vapautta on eniten. Korhonen
vertaa yliopistoa kauppahalliin.
— Annetaan tilat ja oma pöytä,
mutta on jokaisen oma asia, mitä siinä
tekee.
Tässä on haittapuolensasakin. Korhosen
mukaan akateemisessa maailmassa
jäädään välillä kiinni ajatuksiin, joista
aika on jo ajanut ohi.
Nykyinen, tutkimuslaitosten resursseja
leikkaava politiikka ei saa Korhoselta
kehuja.
— Ymmärrän tarpeen kohdentaa
tutkimusta tiukemmin, mutta nyt ollaan
menty jo liian pitkälle, hän toteaa.
- VTT on maailman mittakaavassa
erinomainen tutkimuslaitos. Ei ole viisasta
lisätä entisestään sen riippuvuutta
yritysrahoituksesta.
- Painetussa lehdessä sivu 9
|