Strateginen tutkimus ja mielipiteiden markkinavoimat

Vastikään olin tilaisuudessa, jossa Euroopan eri maiden sosiologiyhdistysten puheenjohtajat kertoivat ajankohtaisista asioista omassa yhdistyksessään. Yksi monelle maalle yhteinen huoli näytti olevan, että kirjoittajien kiinnostus julkaista tutkimuksiaan kansallisella kielellä on hiipumassa. Sosiologian kansalliset tiedelehdet ovat vaikeuksissa ja jotkut jo valinnan edessä: tulisiko esimerkiksi julkaista osa artikkeleista englanniksi?

Syy tähän kehitykseen on selvä. Tiedepolitiikka suosii entistä selvemmin ja yksioikoisemmin meritoitumista tieteen kansainvälisellä kentällä. Edetäkseen urallaan tutkijan tulee julkaista artikkeleita englanninkielisissä kansainvälisissä lehdissä. Enää edes jatko-opiskelijoilla ei näytä olevan varaa harjoitella tiedekirjoittamista ensin omalla äidinkielellään. Kehitystä nopeuttaa entisestään artikkeliväitöskirjojen yleistyminen. Ei tarvitse olla selvänäkijä ennustaakseen, että lähivuosikymmenten aikana kansalliset tiedelehdet kuolevat, ensin pieniltä ja myöhemmin suuremmilta kielialueilta.

Kansainvälistymisen vaade vaikuttaa myös tutkimuksen luonteeseen. Ei ole välttämättä viisasta tutkia jotain ilmiötä vain omassa maassa, ellei se satu olemaan englantia puhuva suurvalta, vaan kannattaa suosia vertailuasetelmia. Parantaakseen mahdollisuuksiaan julkaista tutkimuksensa kansainvälisissä lehdissä tutkijat eivät myöskään voi keskittyä suppeisiin kysymyksenasetteluihin, kuten analyyseihin jonkin Suomessa toteutetun uudistuksen vaikutuksista, voittajista ja häviäjistä. Sen sijaan kansainvälisissä yhteiskuntatieteellisissä lehdissä julkais tavan artikkelin tulee osallistua yleisempään keskusteluun nyky-yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä.

Ei olekaan ihme, että samanaikaisesti yhteiskuntatieteen kansainvälistymisen kanssa Suomen poliittinen johto haluaa vahvistaa soveltavaa, poliittisen päätöksenteon kannalta relevanttia tutkimusta. On tosin mielenkiintoista nähdä, rahoittaako uusi strategisen tutkimuksen neuvosto todellakin strategista tutkimusta vai tuleeko vaateeksi taktisten neuvojen esittäminen.

Nämä kehityslinjat ovat johtamassa entistä tiukempaan kahtiajakoon yhtäältä vapaaseen akateemiseen ja toisaalta soveltavaan tutkimukseen.

Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä yhteiskuntatiede kehittyi tutkimusalaksi, jolla suomalaista yhteiskuntaa tutkittiin uusin, tieteellisin menetelmin. Lisäksi tutkijat osallistuivat asiantuntemuksensa turvin kansalaiskeskusteluun sekä yhteiskunnan uudistamiseen esimerkiksi komiteoiden jäseninä.

Nyt komitealaitos on ajettu alas, ja urallaan pisimmälle etenevät yhteiskuntatieteilijät julkaisevat tutkimuksensa pääasiassa kansainvälisissä lehdissä. Kyseinen tutkimus on korkeatasoista ja yhteiskunnallisesti relevanttia, mutta vieraskieliset artikkelit eivät löydä tietään ministerien työpöydille. Niinpä yliopistojen kolmannen tehtävän hoitamisesta uhkaa tulla oma alansa, jota hoitaa akateeminen prekariaatti. Ainoiksi linkeiksi kansalaiskeskustelun, vapaan akateemisen tutkimuksen ja yhteiskunnallisen uudistustyön välille uhkaavat jäädä emeritusprofessoreiden tekemät ”selvitysmiehen” mietinnöt ja medialle lausuntoja antavat päivystävät dosentit.

Samalla kun akateemisen asiantuntijuuden rooli politiikan teossa ja päätösten valmistelussa on ehkä pienentynyt, kasvava määrä eri intressitahojen perustamia ajatushautomoita, politiikan konsultteja ja lobbareita kauppaa tuotteitaan tieteen ja tutkimustiedon nimissä. Lisäksi media tilaa markkijulkaisnatutkimuslaitoksilta tämän tästä kannatuskyselyjä. Päätöksiä perustellaan siis entistä enemmän tutkimuksella, mutta paradoksaalisesti juuri sen vuoksi politiikkaa ohjaavat mielipiteiden ja mielikuvien markkinavoimat, jotka heittelevät puolueiden kannatuslukuja kuukaudesta toiseen. Syvällinen keskustelu yhteiskunnan kehittämisen arvolähtökohdista ja visioista jää sivuun, puoluejohtajat valitaan imagon perusteella ja puoluesihteereiksi valitaan spin doctor –tehtävän parhaiten taitavia julkisuuden manipuloijia.

Strategisen tutkimuksen neuvoston jakama rahoitus tärkeinä pidettyihin teemoihin voi olla yksi keino taistella politiikan pinnallistumista vastaan. Sen rinnalle tarvittaisiin kuitenkin uudenlainen komitealaitos, jossa eri alojen parhaat voimat antaisivat panoksensa kansalaiskeskusteluun siitä, mitkä ovat tulevaisuuden visiot ja vaihtoehdot.

Pertti Alasuutari
Vuoden professori 2014, sosiologian professori, Tampereen yliopisto

• Painetussa lehdessä sivu 16