Tiedossa on tulevaisuus

Tiedon määrä on räjähtänyt. Onko kaikki tieto relevanttia? Miten käy yleissivistyksen? Professoriliiton syysseminaarin teeman taustalla oli optimistinen vakaumus siitä, että tiedossa on tulevaisuus.

Seminaarin teema sopi samalla juhlistamaan liiton 45-vuotista taivalta. Professoriliitto perustettiin lokakuussa 1969. Liitto syntyi siitä, että professorit halusivat puolustaa tieteellisen asiantuntemuksen merkitystä yliopistoissa ja yliopistojen hallinnossa. Liiton puheenjohtaja Maarit Valo puhui syysseminaarin avauksessa siitä, että tietoon perustuvasta päätöksenteosta on huolehdittava myös tänä päivänä — sekä yliopistoissa että koko yhteiskunnassa. (Ks. pääkirjoitus.)

— Tieto sinänsä on tärkeää ja ihmiselle arvokasta. Tutkimustieto on arvokasta ilman, että heti tiedetään, mitä hyötyä siitä on. Pitkäjänteiselle tutkimustyölle ja nimenomaan perustutkimukselle on annettava entistä paremmat mahdollisuudet, Valo tähdensi.

Onko tieto enää valttia?

Professori Laura Kolbe Helsingin yliopistosta pohti puheessaan sitä, ovatko tieto, tiede, ideologia ja sivistys samalla viivalla? Tietoa pidetään nykyään kaikkein tärkeimpänä voimavarana ja tuotannontekijänä. Oppineisuutta on aina arvostettu, mutta onko sillä tulevaisuutta?

Kolbe korosti sitä, että tiedon ja sosiaalisen pääoman yhdistelmä muodostaa sen, mitä eurooppalaisessa aate- ja kulttuurihistoriassa on ollut tapana kutsua ”sivistykseksi”.

— Sirpaloituneessa maailmassa tarvitaan tietoa, tiedettä ja tutkijoita. Mutta elämän hallinta edellyttää myös sivistystä, inhimillisten kykyjen ja taitojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa uusintamista ja arvojemme moraalisen perustan pohtimista. Kolbe piti yleissivistystä katoavana luonnonvarana.

— Koetan houkutella nuorisoa kirjojen ääreen ja arkistoon. Mutisen: uusi tieto syntyy lukemalla vanhaa, sitä arvostellen ja siitä inspiroituen. Kehotan menemään kirjastoon ja arkistoon, alkuperäislähteiden äärelle. Opiskelijat katsovat hämmentyneinä – mitähän se täti puhuu?

Professori Kolbe arvioi, että aatteellisen perusliikkeet — oikeistopopulismi ja uusnationalismi — eivät tiedä hyvää tieteelle ja tutkimukselle. Tiede on vaarassa muuttua ideologiaksi, yhdeksi muiden joukossa.

— Onko tieto enää valttia? Voiko tieteen pitkä perinne murtua? Valitettavasti voi, ilman vastatoimia. Jo nyt mennään tunteiden, yksilökeskeisyyden ja ”minä tahdon” -asenteen ehdoilla. Syvätietäjien määrä ja arvostus vähenevät. Lukeminen muuttuu eliitin harrastukseksi. Palaammeko ehkä keskiaikaan? Oppineet istuvat luostareissaan ja kansa pauhaa kaduilla (=julkisuudessa) teemoista, joihin liittyy vahva tunnelataus. Tiedossa voi olla rutkasti hauskaa tai sitten tuskallinen sivilisaation alasajo. Onneksi Eurooppa on renessanssien maanosa!

Tieto on sampo

Tiedebarometrin mukaan Suomen tunnetuin elossa oleva tieteentekijä professori Esko Valtaoja puhui aiheesta Mitä tiedolla tehdään ja miten sitä hallitaan? Hän lähti tiedon saatavuudesta ja siitä, miten sitä on yritetty rajoittaa. Neuvostoliitto oli malliesimerkki epäonnistuneesta yhteiskunnasta, jossa tiedon saatavuutta yritettiin kahlita. Nyt Internetin aikakaudella kaikki maailman tieto on kaikkien saatavilla. Vain Pohjois-Korea viimeisenä yrittää padota tietoa.

Valtaoja esitti havainnollisin kuvin, kuinka tiedon määrä on kasvanut suunnatonta vauhtia. Kirjojen määrä oli vuonna 2010 kaikkiaan 129 864 880 kappaletta. Ja kirjat ovat vain murto-osa informaatiotulvasta. Bitteinä olevan tiedon määrä on noin 0,3 zettatavua ja blu-ray levyinä 3000 kilometriä.

— Yleissivistys on ihan mahdoton ajatus – kukaan ei pysty lukemaan edes kaikkia oman alansa julkaisuja. Tärkeämpää onkin tiedon louhinta: miten tiedosta seulotaan olennainen.

Valtoja näytti kuvan New Yorkin savuavista WTCtorneista 11.9.2001. Terrori-iskua hän piti ääriesimerkkinä siitä, kuinka ihminen kieltäytyy ottamasta vastaan uutta tietoa ja ajautuu harhojen valtaan. Seuraavana kuvana oli liukuvärjätty viivoitus valkoisesta mustaan eri harmaan sävyjen kautta.

— Paalutamme itsemme mustaan tai valkoiseen uskomuksemme mukaan. Mikä saisi ihmiset houkuteltua enemmän tuolle harmaalle alueelle?

Lopuksi Valtaoja puhui tiedon merkityksestä. Hän esitti käppyräkuvion BKT:n kehityksestä. Se pinkaisi jyrkkään nousuun 1800-luvun lopulta.

— 1600-luvulla keksittiin sellainen asia kuin tiede. Siinä syntyi sampo, joka alkoi jauhaa rahaa ilman moottoria.

Tiedon ja luottamuksen roolit

Professori Kirsimarja Blomqvist Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta puhui tiedosta, ymmärryksestä ja luottamuksesta. Hän kiinnostui tiedon ja luottamuksen roolista yritystoiminnassa 1990-luvun alussa. Tuolloin hän työskenteli kauppa- ja teollisuusministeriössä yritystutkijana ja teki lopputyötään.

— Hämmästyksekseni kaikkein haastavinta kansainvälistyminen oli tietointensiivisille ja korkean osaamisen varaan rakennetuille yrityksille. Vaikka näissä oli paljon osaamista, silti klapikoneiden ja laivakalusteiden valmistajien kansainvälistyminen oli helpompaa. Kasvaakseen ja kansainvälistyäkseen tietointensiiviset yrityksen tarvitsevat välttämättä niin referenssiasiakkaan, rahoittajan kuin jakelukanavia tarjoavan kumppanin luottamusta. Aiheesta tuli myöhemmin väitöskirjani.

Blomqvist puhui Piilaaksosta, jonka kulttuuriin kuuluu eri alojen ihmisten tapaaminen epämuodollisissa verkostoissa sekä avoin ja älykäs ideoilla leikittely.

— Myös monet merkittävät tutkimusongelmat vaativat monitieteisen tutkimusryhmän osaamisen yhdistämistä. Puhumme helposti toistemme ohi tai vähättelemme erilaisella tutkimusotteella ja tiedonintressillä työskenteleviä tutkijoita. Tutkimushankkeiden rakentaminen ja läpivienti vaatii kirjoitetun tiedon lisäksi paljon hiljaista ja kokemusperäistä tietoa.

Yhteiskunnan korkea luottamus korreloi taloudellisen hyvinvoinnin, tasa-arvoisuuden ja ihmisten välisen sosiaalisen luottamuksen kanssa. Blomqvist pohti ristiriitaa Suomen positiivisen ulkoisen maakuvan ja sisäisen negatiivisen uutisoinnin kanssa.

— Olemmeko pystyneet arvioimaan kriittisesti kulttuuriimme ja historiaamme perustuvia normeja ja toimintatapoja? Ymmärrämmekö muuttua siinä, mikä on meille luontaista mutta ei palvele meitä enää?

Blomqvist katsoi, että luottamus on yksinkertaisimmillaan alttiiksi asettumista.

— Luottamus syntyy helposti samankaltaisuuden varaan, mutta luottamuksen rakentaminen erilaisuuden yli vaatii ymmärrystä ja työtä.

— Olemmeko säästäessämme ja tehostaessamme unohtaneet uusien verkostokohtaamisten merkityksen tiedon luomisen ja yhteisen ymmärryksen rakentamisen areenoina, hän kysyi.

Syvällinen asiantuntijatieto yhä arvokkaampaa

Professori Guy Ahonen Työterveyslaitokselta puhui siitä, miten tiedolla vaikutetaan. Valtaojan tavoin hän aloitti kuvalla informaatiotulvan jyrkästä kasvusta.

— Väittelin vuonna 1983, ja juuri tuohon aikaan informaatioräjähdyksen käyrä lähti jyrkkään nousuun.

Ahonen kertoi Työterveyslaitoksen missiosta: työhyvinvoinnista seuraa pidemmät työurat. Työterveyslaitos kehittää tähän ratkaisuja sekä vaikuttaa tiedolla sidosryhmiin.

Tiedolla vaikuttaminen on määritelty laitoksen strategiassa. Viestinnällä ja tietojohtamisella on kohderyhmät, joiden tietämykseen, mielikuviin ja asenteisiin halutaan vaikuttaa. Tätä kautta vaikutetaan kohderyhmien päätöksiin ja käyttäytymiseen. Yksi konkreettinen tiedolla vaikuttamisen muoto on virka- auton takapenkillä luettavaksi soveltuvat viestit päättäjille.

Viestintähaasteita ovat valtava tiedon määrä sekä tieteellisen tiedon, perinteisen median ja sosiaalisen median erot. Ahosen mukaan sosiaalinen media on tuonut perinteiseen viestintälogiikkaan uuden ulottuvuuden.

— Tutkimuksen somenäkyvyys — blogitekstit, YouTube-videoclipit, Twiitit, Flickr-valokuvat — tuovat lisää Google-näkyvyyttä ja sitä kautta nostavat tieteellisen tutkimuksen impaktiarvoa.

Esityksensä lopuksi Ahonen listasi kokemuksia tiedolla vaikuttamisesta.

— Yksittäinen tieto ei riitä. Yhteenvedot lisäävät luotettavuutta. Tiedon olemassaolo ei riitä. Sosiaalinen media on yhä tärkeämpi. Syvällinen asiantuntijatieto on yhä arvokkaampaa. Verkostoissa on voimaa. Taloudellinen näkökulma lisää vaikuttavuutta.

Onko kaikki uusi tieto relevanttia?

Tieteen ja tiedon kulttuurisuudesta kertoi professori Jaakko Hämeen-Anttila Helsingin yliopistosta. Hän erotti arkielämän tiedon sekä luonnon- ja ihmistieteiden tiedon.

— Filosofisessa ajattelussa oikeastaan mikään logiikan ja matematiikan ulkopuolinen, todellisuuteen liittyvä tieto ei ole absoluuttisesti varmaa. Luonnontieteissä tiedämme sen, mikä voidaan mitata ja kokeellisesti vahvistaa. Ihmistieteellinen tieto ei ole kovin usein mitattavaa eikä kokeellisesti vahvistettavaa — toivottavasti ei voida koskaan kokeellisesti mitata esimerkiksi maailmansodan syntyä.

Maailman kulttuurien laitoksen professori puhui myös siitä, että yhtä universaalia tiedekäsitystä ei ole, vaan että erilaiset tiedekäsitykset ovat eri tieteenaloilla relevantteja.

Hämeen-Anttila muistutti historian valossa siitä, että kulttuurilla on ollut aina myös taantumia.

— Tiedon määrä ei vähene, mutta ihmisten kyky hallita sitä voi ainakin hetkellisesti heikentyä. Tietomäärä on jatkanut kasvuaan yleensä kunnes kehitys on päättynyt johonkin historian mullistukseen.

— Kaikkeen inhimilliseen kulttuuriin ei päde määrän kasvun laki. Onko esimerkiksi runous kehittynyt paremmaksi? Myöskään nykyajan kirjallisuuden tulkinta ei välttämättä ole sen parempaa kuin 1800-luvulla tehty.

— Runous ei ole tiedettä. Mutta sopiiko humanistisiin tieteisiin lineaarinen kehitys? Pitääkö meiltä vaatia samanlaista lineaarista kehitystä kuin luonnontieteiltä? Sopiiko näihin tieteisiin samanlainen mittaaminen?

Professori Hämeen-Anttila puhui myös tiedon arvottamisesta.

— Uutta tietoa on helppo tuottaa, mutta onko se relevanttia. Onko tiedon sovellettavuus tai kaupallinen hyödynnettävyys sen arvon mitta? Tiedettä ei ainakaan voi arvioida sen perusteella, mikä auttaa rikastumaan.

Data = tieto oli kohtalokas käännösvirhe

Tiedon käsitettä tutkinut professori Ilkka Niiniluoto puhui seminaarin lopuksi siitä, onko tiedolla tulevaisuutta. Antiikin filosofit keksivät tiedolle määritelmiä. Platon katsoi, että tieto on uusi uskomus, johon liittyy perustelu. Skeptikot puolestaan pitivät kaikkia käsityksiä maailmasta vain luulona — siksi tieto on mahdotonta. Dogmatismi taas korosti tieteen erehtymättömyyttä, järjen ja havainnon ehdotonta varmuutta.

Niiniluoto kertoi, että vielä keskiajalla ”scientia” oli valmiin tiedon hallussapitoa, järjestämistä ja opettamista. Uuden ajan alussa tieteen tehtäväksi tuli uuden tiedon etsintä tutkimuksen avulla.

Kriittisen relativismin ja metafysiikan kautta Niiniluoto pääsi valistuksen perintöön, jossa luulot korvattiin perustellulla tiedolla ja tiedettä pidettiin maailmankuvan perustana. Valistuksen dialektiikka puolestaan katsoi, että tiede on pettänyt valistuksen ihanteet rajoittumalla ”tekniseen järkeen” ja ”välineelliseen rationaalisuuteen”. Esimerkiksi Georg Henrik von Wright arvosteli tieteellis-teknistä elämänmuotoa mm. ympäristökriisin aiheuttajana.

— Tarvitaan siis humanistista perustutkimusta, tieteen ja tekniikan etiikkaa, vastuullisuutta tiedon soveltamisesta isänmaan ja ihmiskunnan parhaaksi.

Relativismia edustaa katsomus, jonka mukaan tieteellä ei ole mitään episteemistä etuasemaa verrattuna muihin uskomusten muodostamisen tapoihin.

— Tätä voi tätä päivänä edustaa mm. median tekopyhä balanssi: mutu vs. evidenssi, somen olematon julkaisukynnys ja vihaposti. Tarvitaan monipuolista tiedevalistusta ja myönteisiä esimerkkejä tieteen soveltamisesta päätöksenteossa.

Tiede ei ole täysin syrjäyttänyt taikauskoa. Hengen ja tiedon messut vetävät väkeä, pseudotieteet, rajatieto, skientologia ja astrologia saavat kannattajia.

Tieteen asema on ollut uhattuna myös poliittisen totalitarismin oloissa. Saksan Kolmannen valtakunnan opit ja Neuvostoliiton marxilainen dogmatismi ovat tästä osoituksena.

— Nyt politiikkaa ei koeta tieteen uhkaajaksi. Tiedepolitiikka ohjaa tutkimuksen rahoitusta. Demokratia turvaa tieteen kukoistusta.

Monen edellisen puhujan tavoin Niiniluoto puhui myös tieteellisen tiedon valtavasta kasvusta. Maailmassa tulee noin 2,5 miljoonaa referoitua tieteellistä artikkelia vuodessa. Uhkana voi olla hukkuminen tiedon mereen, infoähky. Tiedon synteesien, tieteidenvälisyyden, tiedon louhinnan merkitys on noussut.

— Kohtalokkain käännösvirhe tehtiin silloin, kun data käännettiin tiedoksi. Silloin tiedon käsite inflatoitiin. Aidon tiedon suhteellinen osuus pienenee.

Niiniluoto kuitenkin päätti esityksensä optimistiseen loppupäätelmään. Internetistä löytyy valtava paljous usein totuudenmukaista dokumentoitua informaatiota, joka on kaikkien saatavilla. Tarvitaan kuitenkin tiedontutkijoita, kriittistä ajattelua, viisasta harkintaa sekä hyvää yleissivistystä.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro

Puheenvuorot löytyvät Professoriliiton verkkosivuilta: www.professoriliitto.fi/professoriliitto-tiedottaa/?x23695=259941

• Painetussa lehdessä sivu 26